Blogulblog's Blog

Johdin ja yhdysjohdin

 Johdin ja yhdysjohdin

.

johdin

.

Generalități

Johtimet

Johdinten runsaus on suomen kielen luonteenomaisia piirteitä. Suomessa on kaikkiaan noin 140 nomininjohdinta, noin 60 verbinjohdinta sekä noin 20 partikkelinjohdinta.

Johtimet voivat olla rakenteeltaan joko yksinkertaisia, esim. jää+tä+ä, tai yhdysperäisiä, esim. jää+ty+ä (tä + y).

Kannan ja johtimen raja ei ole aina selvä. Johtimen alkuvokaali on usein korvannut kannan loppuvokaalin, esim.

leip+o+a   <- leipä
luk+ais+ta <- luke-

 

Jonkin verran on jopa syntynyt uusia johtimia niin, että alkuaan kantasanan vartaloon kuulunut osa on muuttunut johtimen osaksi. Tämä ilmiö on sekreetiota eli lohkosyntyisyyttä. Esim.

jalo+sta+a  (vrt. kaunis+ta+a)
talve+hti+a (vrt. kiire(h)+ti)

Johdin saattaa muuttaa vartalon sanaluokkaa. Esim.

tule+minen     (verbistä substantiivi)
taikina+mainen (substantiivista adjektiivi)
nopea+sti      (adjektiivista adverbi)

Toisaalta sanaluokka voi pysyä samana, mutta johdin lisää oman merkityksensä vartalon merkitykseen. Esim.

kirja+nen      'pieni kirja'     (deminutiivinen)
suure+hko      'melko suuri'     (moderatiivinen)
myy+skentele+e 'myy toistuvasti' (frekventatiivinen)

Jonkin verran on myös synonyymisia johtimia: samanmerkityksisiä johdoksia muodostetaan useilla eri johtimilla. Esimerkkejä eräistä teon sekä teon tuloksen tai kohteen nimen johtimista:

-O    aj+o, heitt+o, syött+ö, vet+o; men+o, tul+o, pan+o
-U    juoks+u, kylp+y, pes+u; maks+u, naur+u
-Us   helpot+us, punerr+us, varust+us
-ntA  hanki+nta, kosi+nta; hauku+nta, kellu+nta; arvo+nta

 


Johdokset

Johdokset jakautuvat kantasanan sanaluokan sekä syntyneen johdoksen sanaluokan perusteella neljään pääryhmään seuraavasti:

NOMINIT

VERBIT

DENOMINAALISET
(nominikantaiset)
ilo+inen, koiv+ikko, mummo+la, syvä+nne pehme+ne-, kala+sta-, ilo+stu-
DEVERBAALISET
(verbikantaiset)
laula+ja, kytk+in, valmist+us, est+e ava+utu-, laul+ele-, tek+aise-

Takaperojohdossa (retrogradisessa derivaatiossa) luodaan johdoksen pohjalta uusi kantasana. Esim.

riehaantua  -> rieha  (vrt. riita  -> riitaantua)
ärsyttää    -> ärsy   (vrt. löyly  -> löylyttää)
tarrata     -> tarra  (vrt. hyrrä  -> hyrrätä)

Viime vuosina on syntynyt erityisesti seuraavantyyppisiä yhdysverbejä takaperojohdon tietä:

aivopesu -> aivopestä, kantaesitys  -> kantaesittää
koeajo   -> koeajaa,   kuivatislaus -> kuivatislata

 

Suomessa johtaminen on rekursiivista, eli johdokset saattavat sisältää useita johtimia peräkkäin. Esim.

tie -> tietää -> tieto -> tiedostaa -> tie+d+o+sta+maton
perä -> peräkkäin -> peräkkäinen -> perä+kkä+is+yys

 

Apud Johtamisen peruskäsitteitä

.

Yhdysjohdin on sellainen johdinaines, joka koostuu useammasta joskus itsenäisestikin esiintyvästä johtimesta mutta kokonaisuutena sillä on yksi kiteytynyt tehtävä, esim. verbinjohdin -ttele- (aja-ttelesinu-ttele) ja adjektiivinjohdin –ahtava- ~ –ähtävä- (jup-ahtava) (» § 156).

.

johdin ● afix de derivare (instrument) ■ avledningsändelse; derivationsaffix

johdos ● derivat (rezultat) ■ avledning

Vezi și pagina Sanojen johtaminen – Derivarea cuvintelor

.

§ 156 Johdin ja yhdysjohdin

Johdin on suffiksi, joka kiinnittyy sanavartaloon ja muodostaa sen kanssa uuden lekseemin. Johtimia on suomessa enemmän kuin taivutustunnuksia, kaikkiaan toistasataa. Sananmuodossa johtimet sijoittuvat taivutuspäätteiden edelle:

kana-la-ssa, vapa-ut-ta, männ-ikö-istä, jauho-ta-n, pidä-ttäydy-ttiin

Yksittäinen johdin muodostaa yleensä yhden tietyn sanaluokan sanoja. Substantiivinjohtimet ja adjektiivinjohtimet tuottavat substantiiveja ja adjektiiveja, jotkin johtimet näitä molempiakin, verbinjohtimet  verbejä ja adverbinjohtimet adverbeja (sekä jossain määrin myös adpositioita ja partikkeleita;  » § 371). Sanat, joilla on sama vartalonloppuinen johdinaines, edustavat samaa morfologista johdostyyppiä (» § 163).

Johtimet ovat syntaktis-semanttisten vaikutustensa perusteella jaettavissa kolmeen tyyppiin:

  • kantasanan sanaluokkaa muuttavat johtimet, esim. pilku-llinenpah-uusteke-minen,keng-ittänopea-sti
  • kantasanan valenssia tai tarkoitteiden alaa muuttavat, mutta sanaluokkaa muuttamattomat johtimet, esim. paisu-tta-apese-ytykana-la
  • kantasanan merkitystä modifioivat sanaluokkaa muuttamattomat johtimet, esim. lepä-il-lälepä-ilesit-ais-ta : sit-aisekirja-nensuure-hko.

Monet johtimet pystyvät liittymään sekä nomini- että verbikantaan tai sekä substantiivi- että adjektiivikantaan. Tällöin johdin on osassa käyttöyhteyksiään sanaluokkaa muuttava, osassa ei:

N > V jauho-tta- vrt. V > V jauha-tta-
N > V loma-ile- vrt. V > V lepä-ile-
N > A kulta-inen vrt. A > A pikku-inen

Johtimilla voi olla äänteellisiä variantteja, joiden jakauma määräytyy esiintymisympäristöstä: esim. vokaalisointuvariantit (-ahta- ~ -ähtä-) tai vokaali- ja konsonanttivartaloihin kiinnittyvät variantit (syö-ttä ~ pääs-). Joillain johtimilla on myös sellaisia variantteja, jotka eroavat toisistaan alkufoneemeiltaan, esim. ‑Uri ~ ‑ri‑UUs ~ ‑Us-ele- ~ -ile-‑istA- ~ ‑stA-‑ittAin ~‑ttAin. Tällöin ei ole itsestään selvää, edustavatko variantit samaa johdinta vai katsotaanko ne eri johtimiksi.

Fonologiselta rakenteeltaan johtimet muistuttavat taivutuspäätteitä (» § 58). Johtimet kuitenkin sisältävät keskimäärin enemmän foneemeja kuin taivutusainekset. Lyhimmillään johdinkin voi olla yksifoneeminen: vokaali tai konsonantti  s, jolla johtimena tosin on aina myös useampifoneeminen allomorfi (‑s : ‑kse- tai ‑s : ‑nte-).

Johdos voi sisältää yhden tai useampia johtimia. Peräkkäisistä johtimista on joskus muodostunut yhdysjohdin. Se on kiteytynyt  nippumorfeemi, jonka osilla ei ole selvää omaa merkitystehtävää, kuten adjektiivinjohdin ‑AhtAvA  (jup-ahtava) tai verbinjohdin  ‑ttele-sellaisissa verbeissä kuin aja-ttele- tai sinu-ttele-. Yhdysjohtimen alkuosana voi olla myös muu fonologinen aines kuin nykykielen johdin, esim. llinen (maa-llinen), skele- (pure-skele-),istA- (myk-istä-). Johtimia, joissa sama tai samatehtäväinen johdinaines kertautuu, kutsutaan pleonastisiksi.

.

§ 181 -stO -sanojen merkityksiä

Merkitykseltään tyypillisiä (i)stO-kollektiivijohdoksia ovat esim. seuraavat:

esimerkistö, koordinaatisto, kortisto, laatikosto, linnusto, maitohampaisto, mittaristo, ohjelmisto, porvaristo, sanasto, tiestö (PS), linjasto, tuotteisto (skt), rauhanturvakäsitteistö(l)

Kollektiivinen (i)stO-johdos käsitteistää kantasanan konkreettisten tai abstraktimpien tarkoitteiden joukon yhdeksi kokonaisuudeksi. Noin neljänneksellä kaikista (i)stO-johdoksista on tarkoitteenaan ihmiskollektiivi, esim. soittajistotuomaristo. Kerrallinen (i)stO-johdos voi motivoitua myös tekstissä edeltävästä substantiivista:

Jos isänpäivä tuntui raskaalta, se oli pientä venezuelalaisen bari-kansan isänpäivään verrattuna. Bari-lapsilla kun on monta isää. – – Tuoreen tutkimuksen mukaan isästön pitäminen kannattaa. (L)

Monet (i)stO-johdokset tarkoittavat samalla sekä kollektiivia että luonnonpaikkaa kuten kuusistoluolasto, saaristo  tai ihmisen toiminnallaan luomaa paikkaa kuten kalmistokirjasto, varasto. Joskus (i)stO-johdoksen tarkoite on konkreettinen tarkkarajainen esine, esim. hinnastohyllystökartastoparisto. Yhtä käsitteellistä kokonaisuutta ilmaisevat myös sellaiset termimäiseksi vakiintuneet johdokset kuin elimistöhenkilöstölaivasto, lehdistö, luustosäkeistötiedostovaihteisto.

Merkitysmotivaatioltaan läpinäkymättömämpiä ovat oppitekoiset sanat arkistoneuvostoopistoosastotilastotoimistovaltuusto ja virasto, mutta niissäkin on tuntuvilla sekä kollektiivin että paikan merkitys.

Adjektiivikantaisia (i)stO-johdoksia ovat esim. hienostoirtaimistokiinteistöoikeisto ja vasemmisto, komparaatiojohdoskantaisia enemmistövähemmistö ja partisiippikantaisia lukeneisto ja sivistyneistö. Kantana on muu nominaalinen vartalo mm. sanoissa lähistö ja ympäristö, jotka ilmaisevat paikkaa, mutta eivät kollektiivia. Muutamassa sanassa on yhdysjohdin ‑listOköyhälistötakalisto.

Verbiin pohjaavia ovat mm. sanat hakemisto, jäämistölukemisto (joissa on yhdysjohdin ‑mistO), lähetystö, kasvusto ja lennosto; niissä (i)stO-johdinta edeltää deverbaalisubstantiivin johdin ‑mA (tai ‑minen), ‑Us‑U tai ‑O.

Huom. Muutaman (i)stO-johdoksen kantana on ainesana tai muu jaollistarkoitteinen sana: aineisto, ilmasto,  rahasto, vesistöväestö. Nämäkin sanat tulkitaan silti kollektiivi-ilmauksiksi.

.

§ 281 Superlatiivisia johdoksia

immAinen-johtimiset adjektiivit ovat merkitykseltään superlatiivisia (superlatiivisuudesta » § 642). Niistä useimmat ilmaisevat sellaista suhteellista ajallista tai paikallista sijaintia, joka on lähimpänä kantasanan tarkoittamaa sijaintia. Johdostyyppiin kuuluu muutama kymmen sanakirjalekseemiä, ja se on epäproduktiivinen.

Yhdysjohdin ‑immAinen hahmotetaan koostuvaksi superlatiivin tunnuksesta ‑immA- (: ‑in) (» § 300) ja inen-johtimesta. Johdin ‑immAinen liittyy kantasanan vokaalivartaloon: joskus vahvaan (jälk-immäinen), joskus heikkoon (rann-immainen). Kantana on yleensä substantiivi (a) tai sellainen nominaalinen vartalo, joka esiintyy myös adverbeissa (b).

(a)                  laitimmainen, pohjimmainen, reunimmainen

(b)                 alimmainen (vrt. alimpana), ensimmäinen, etummainen, kauimmainen, keskimmäinen, perimmäinen, sisimmäinen, ta(k)immainen, ulo(i)mmainen, äärimmäinen

Sanat päällimmäinentuonnimmainen ja tännimmäinen perustuvat adverbiin (päällätuonne, tänne). Substantiivikäyttöisiä leksikaalistumia ovat esim. lähimmäinennuorimmainen ja yhdyssanan määriteosat  enimmäis- ja vähimmäis-.

immAinen-johdoksella on usein rinnallaan vastaava paikallissijainen superlatiivinen adverbi: alimpana,  kauimpana, pohjimmalla jne. Ryhmän (b) johdoksista monet ovat jokseenkin synonyymisia kantavartalonsa superlatiivin kanssa, esim. alimmainen ~ alinsisimmäinen ~sisin.

Huom. Joskus immAinen-johtimisesta adjektiivista on edelleen johdettu superlatiivi, esim. päällimmäisin ajatus (a), taaimmaisin penkki (l).

.

§ 325 tUttA-verbien rakenne ja merkitys (cf și cu pagina Tunnekausatiivi)

Johdokset, joissa ttA-johdinta edeltää johdoksen kantavartaloon kuulumaton tU-aines (tutki-tutta-amieti-tyttä-ä), ovat teettojohdoksia (» § 313) tai tunnekausatiiveja(» § 316). Johdin ‑tUttA- liittyy verbin (heikkoon) vokaalivartaloon. Kantoina ovat yleisimpiä kaksitavuiset i-vartalot. Muista kaksitavuisista lyhyeen vokaaliin päättyvistä vartaloistatUttA-johdosten muodostus on satunnaisempaa, joskin periaatteessa mahdollista, samoin monitavuisista (O)i-vartaloista. (» § 318 asetelma 77.)

.

Asetelma 77: tA‑, ttA‑, UttA– ja tUttA-johtimisten verbien muodostus

Kanta

-tA- ‑ttA- ‑UttA-

‑tUttA- (~ ‑tAttA-)

1-tavuinen (N > jäätää) N > syyttää,
V > tuottaa
(V > lyötättää)
2-tavuinen
V-vartalo   N > kovettaa, huvittaa, jarruttaa, vaahdottaa,
V > idättää, kuljettaa, hypittää
  V > tutkituttaa (luetuttaa, vedätyttää, sidotuttaa)
VV-vartalo (N > vaate-tta-a,
V > herä-ttä-ä)
V > kehräyttää ~ kehruuttaa,
N > vapauttaa, nesteyttää
C-vartalo N > keihästää, täyttää, vaatettaa,
V > päästää, herättää
 
Monitavuinen
V-vartalo [U-, i-vartalosta:]
V > pitkästyttää, lamaannuttaa, murehdittaa
[A-, e-vartalosta:]
V > kuljetuttaa, rakennuttaa, roma(hd)uttaa; pörisyttää, ajatteluttaa
(V > murehdituttaa)
Oi-vartalo   V > tatuoittaa   (V > arvioituttaa)
eA-, OA-, iA-, UA-vartalo [C-vartalosta:]
V > hävettää, kadottaa, hellittää
(N > jähmettää, ruskettaa) N > eheyttää, nopeuttaa
(V > poikkeuttaa)
UtU-vartalo     V > imeyttää
C-vartalo: ne‑, le-vartaloinen sana V > suurentaa (paleltaa),
N > niveltää
ise-, itse-vartaloinen sana N > venäläistää,
V > pöristää
  V > punnit-utta-a V > punni-tutta-a
A-lopp. nomini (N > avartaa, imeltää)
V-vartalo = lyhyeen vokaaliin päättyvä vartalo, VV-vartalo = pitkään vokaaliin päättyvä vartalo, C-vartalo = konsonanttivartalo. N > = johdettu nominikannasta, V > = verbikannasta. Harvinaiset tapaustyypit ovat suluissa. Esimerkkiverbeillä vaatettaa, herättää ja punnituttaa on vaihtoehtoiset morfologiset hahmotukset.

.

Satunnaisesti johdin ‑tUttA- voi liittyä nominiinkin (karki-tutta-a). Kaikkiaan tUttA-johdoksia on niukalti: sanakirjalekseemejä alle kymmenen, joskin käytöstä todettuja johdoksia (satunnaisia) selvästi enemmän.

Kantana i-vartalo

revityttää, tutkituttaa (PS), arvioituttaa (NS, l, E), hankituttaa (NS, skt) | Tunnekausatiiveja:mietityttää (PS), kadehdituttaa (l, E), pohdituttaa (skt)

Muu kanta

haetuttaa, luetuttaa, vedätyttää (PS), hierotuttaa (l, E), kannatuttaa (NS, k, E), käännätyttää (E, L), lasketuttaa (NS, skt), ostatuttaa (E, L) | Tunnekausatiivi: puhututtaa (skt)

Johdin ‑tUttA- on morfologisesti pleonastinen yhdysjohdin. Periaatteessa pelkkä ttA-johdinkin riittäisi muuttamisjohdoksen muodostukseen näistä kantavartaloista, mutta johdinaineksen kompleksisuus on merkki johdosten erityiskäytöstä teettojohdoksina ja tunnekausatiiveina. Osassa i-vartalokantaisia tapauksia pleonastinen  tUttA-johdos on jokseenkin yksinomainen, esim. hankituttaalaadituttaatutkituttaavihityttää  (compară vrt. ?hankittaalaadittaa?tutkittaa?vihittää).

Yksitavuisiin verbivartaloihin kiinnittyy teettojohdoksia tai tunnekausatiiveja tuottava yhdysjohdin ‑tAttA-, esim. lyö-tättä-ätee-tättä-ä. Näissä johtimen pleonastisuutta motivoi myös pyrkimys ttA-johdoksen vartalon kolmitavuisuuteen (vrt. lyö-ttä-ätee-ttä-ä).

Huom. Sellaisissa tUttA-johdosten hahmoisissa teettoverbeissä kuin korot-utta-alopet-utta-a,tarkist-utta-a on johtimena -UttA- ja kantana CtA-vartaloinen verbi (< korottaa jne.). Toisaalta sellaiset tässä tUttA-johtimisiksi katsotut verbit kuin haetuttaa tai tutkituttaa  voitaisiin myös selittää johdetuiksi ttA-verbeistä haettaa ja ?tutkittaa johtimella -UttA-, mutta tässä kieliopissa niiden johtimeksi katsotaan merkitysperustein yhdysjohdin ‑tUttA-. Samoin nominivartalolle rakentuvat verbit tyyppiä hidastuttaasairastuttaa analysoidaan tässä kieliopissa U-verbikantaisiksi ttA-johdoksiksi (hidastu-tta-a < hidastua) – jotkin mahdollisesti myös A-vartaloisesta verbistä johdetuiksi UttA-johdoksiksi (hidast-utta-a < hidastaa) – eikä toisella periaatteessa mahdollisella tavalla nominikantaisiksi tUttA-johdoksiksi (hidastuttaa < hidas). itse-vartaloisista verbeistä johdetut tUttA-vartaloiset teettojohdokset voidaan hahmottaa joko UttA- (punni-tuttaa) tai tUttA-johtimisiksi (punnituttaa).

.

 

-iAinen vs -jAinen

Tuliaiset ja läksiäiset, antelias ja yritteliäs

Tämän jutun tarkoituksena on kertoa, että läksiäiset, vihkiäiset ja eräät muutkin juhlien nimet kirjoitetaan, kuten tässä on tehty eli ilman j:tä. Näin siitä huolimatta, että lausuttaessa nimissä saattaa ääntyä j:mäinen siirtymä-äänne. – Asia on tässä oikeastaan jo tullut sanotuksi, mutta tarkastelen tätä sanatyyppiä silti vähän pitempään.

Juhlien ja tilaisuuksien nimissä on paljon –iainen– ja –iäinen-loppuisia sanoja. Monia näistä sanoista käytetään vain monikkomuotoisina. Vuotuisten juhlien nimityksiä ovat loppiainen, laskiainen ja pääsiäinen; kirkollisia ihmisen elämänkulkuun liittyviä tapahtumia esimerkiksi ristiäiset, kuuliaiset ja vihkiäiset; koulunkäyntiin ja akateemisiin opintoihin liittyviä vaikkapa nahkiaset, potkiaiset, lakkiaiset, fuksiaiset, lakinlaskiaiset ja kamppiaiset. (Kamppiaisiksi nimitetään joskus leikillisesti tohtorinväitöksen päättäjäisjuhlia, mutta alun perin kamppiaiset tai kampiaiset on tarkoittanut elonleikkuun lopettajaisjuhlaa.) Sitten on vielä vuoden kulusta riippumattomia juhlia, on naamiaisia ja tanssiaisia, tupaantuliaisia ja läksiäisiä ja kaikenlaisten juhlien jälkeisiä rääppiäisiä.

Mutta eivät kaikki –iainen-päätteiset sanat kekkereiden nimiä ole. Monet eläinten nimet – kansanomaiset tai tieteelliset – ovat tätä tyyppiä, esimerkiksi ampiainen, mettiäinen ja sittiäinen, hippiäinen, urpiainen ja viiriäinen tai nahkiainen, nilviäinen ja äyriäinen. Samoin on kasvien nimissä sellaisia kuin karviainen, saniainen ja takiainen. Myös sukunimissä on monia tämän sanatyypin edustajia; esimerkkeinä olkoot nimet Hyytiäinen, Jauhiainen, Parviainen ja Vartiainen.

Sukunimet tai eliöiden nimet eivät ole vaikeita kirjoittaa. Epävarmuutta näyttää ilmenevän vain tilaisuuksien nimien oikeinkirjoituksessa. Tämän selityksenä voisi olla se, että on olemassa myös sellaisia tilaisuuksien nimiä, joiden päätteenä on j:llinen –jaiset tai –jäiset. Tällaisia nimityksiä on iso joukko: hyvinkin kaksi kertaa niin paljon kuin alussa käsiteltyjä –iaiset-loppuisia nimityksiä. Tuttuja sanoja ovat myyjäiset ja arpajaiset, avajaiset ja päättäjäiset, harjannostajaiset ja virkaanastujaiset, kihlajaiset, hautajaiset ja kruunajaiset.

Tämän sanatyypin sanoja muodostetaan sekä verbeistä että substantiiveista. Sanojen kirjoitustapa on sellainen, että e– ja i-vartaloisista verbeistä muodostetaan j:ttömiä substantiiveja. Esimerkiksi verbi tulla : tule | n on e-vartaloinen: siksi siitä syntyy sananmuoto tuliaiset, samoin laskea : laske | n -verbistä laskiainen. Verbi vihkiä : vihi | n on i-vartaloinen; niinpä siitä saadaan j:tön sana vihkiäiset. Substantiiveista muodostetut sanat, sellaiset kuin (lakki →) lakkiaiset tai (nahka →) nahkiainen, noudattavat näistä verbeistä muodostettujen sanojen mallia.

Jos verbin vartalovokaali on jokin muu kuin e tai i – esimerkiksi a, o, u tai ä kuten verbeissä alkaa : ala | n, arpoa : arvo | n, astua : astu | n tai päättää : päätä | n – on tällaisesta verbistä muodostettu substantiivi j:llinen niin kuin alkajaiset tai päättäjäiset. Tällaisia tilaisuuden nimiähän voi tarpeen vaatiessa mielikuvitusta käyttäen luoda uusiakin: ristiäisten sijasta voi viettää ei-kirkollisia nimenantajaisia ja avoliiton voi aikaa vaikka yhteenmuuttajaisilla.

Oikeinkirjoituksen kannalta sopii tässä ottaa puheeksi myös –ias– ja –iäs-loppuiset adjektiivit. Niitä on suomen kielessä puolensataa, ja useimmat sanoista on muodostettu –ele-vartaloisista verbeistä niin kuin esimerkiksi utelias verbistä udella : utele | n. Samanlaisia ovat muun muassa adjektiivit antelias, kohtelias, loistelias, pisteliäs, tuottelias ja yritteliäs. Tällaiset sanat ovat oikeinkirjoitussääntöjemme mukaan j:ttömiä, vaikka murteissa ja vanhassa kirjasuomessa esiintyy myös tämäntyyppisiä –jas-loppuisia sanoja.

.

Îmi pare tare rău pentru tine, HyväYstävä, dar formele de mai sus nu se bazează pe logică, ci sunt forme încetățenite din istoria limbii, așa că nu rămâne decât să le înveți pe dinafară. La nevoie, le compari cu cele din lista de mai jos.

 

Cuvinte compuse cu -iAinen, -jAinen

-iainen

aamiainen, aivokurkiainen, ampiainen, -energiainen, hankiainen, hapsenkakkiainen, -hartiainen, hirvensarvisaniainen, hiussaniainen, hömötiainen, ihrakuoriainen, jalokuoriainen, jauhiainen, kaarnakuoriainen, kahviaamiainen, kapeahartiainen, kapiainen, kapinkarviainen, karhiainen, karviainen, kasiainen, kiiltokuoriainen, kilpikuoriainen, kimalaiskuoriainen, kivennuoliainen, koeaamiainen, koloradonkuoriainen, koltiainen, kontiainen, koppakuoriainen, kovakuoriainen, kultakuoriainen, kumarahartiainen, kuoriainen, kusiainen, kuuliainen, kuusitiainen, lahokuoriainen, lainkuuliainen, laiskiainen, lantakuoriainen, lapintiainen, lasiainen, laskiainen, lehtikuoriainen, leipäkuoriainen, leveähartiainen, loppiainen, lustokuoriainen, maanuoliainen, maatiainen, maitiainen, mauriainen, muistiainen, nahkiainen, natiainen, nuoliainen, paskiainen, perunakuoriainen, petokuoriainen, polttiainen, pulliainen, puuroaamiainen, puusaniainen, puutiainen, pyrstötiainen, raatokuoriainen, rapsikuoriainen, rautiainen, rohmukuoriainen, runsasenergiainen, saniainen, satiainen, silliaamiainen, sinappikuoriainen, sinitiainen, sontiainen, sulkasaniainen, surviainen, suurienergiainen, sylkikuoriainen, takiainen, talitiainen, tiainen, tukiainen, tuliainen, turkiskuoriainen, töyhtötiainen, urpiainen, vaaksiainen, vaapsiainen, varhaisaamiainen, vattukuoriainen, vuoliainen, vähäenergiainen

.

-iäinen

etiäinen, helmiäinen, herkkähipiäinen, hernekääriäinen, hienohipiäinen, hietapistiäinen, -hipiäinen, hippiäinen, iiliäinen, iäinen, jänkäsirriäinen, karviaispistiäinen, keltiäinen, kiiliäinen, kiilupistiäinen, krilliäyriäinen, kultapistiäinen, kuoriäyriäinen, kylkiäinen, kääriäinen, lehtipistiäinen, lehtiäinen, lesiäinen, loispistiäinen, mesipistiäinen, mesiäinen, myrkkypistiäinen, mäntypistiäinen, mönkiäinen, nautakiiliäinen, nilviäinen, ojukepistiäinen, omenakääriäinen, petopistiäinen, pistiäinen, porapistiäinen, pussiäyriäinen, puupistiäinen, pyöriäinen, päkiäinen, pääsiäinen, pörriäinen, raakkuäyriäinen, rapsipistiäinen, ripsiäinen, sahapistiäinen, sittiäinen, tiepistiäinen, tiitiäinen, viheliäinen, viiriäinen, vyötiäinen, ympyriäinen, äkämäpistiäinen, äyriäinen, öttiäinen

.

-jAinen

ahdasrajainen, atk-pohjainen, ensisijainen, etusijainen, -harjainen, haudanhiljainen, heikkolahjainen, hiekkapohjainen, hiirenhiljainen, hiljainen, hunajainen, ilmiöpohjainen, jäinen, kapeapohjainen, kasvipohjainen, katajainen, keskikoulupohjainen, kesälomasijainen, -kiitäjäinen, korokepohjainen, kovapohjainen, kumipohjainen, kummajainen, kuvajainen, laajapohjainen, -lahjainen, liejupohjainen, liinaharjainen, -linjainen, lomasijainen, lyhytraajainen, maakiitäjäinen, maapohjainen, marjainen, monitekijäinen, nahkapohjainen, niljainen, ohutpohjainen, omapohjainen, -opettajainen, painajainen, paksupohjainen, pehmeäpohjainen, perinpohjainen, petäjäinen, -pohjainen, prinsessalinjainen, pyöreäpohjainen, -raajainen, -rajainen, rähjäinen, saippuapohjainen, -sarjainen, selvärajainen, sijainen, sileäpohjainen, sopimuspohjainen, suojainen, suoralinjainen, syrjäinen, tarkkarajainen, tasapohjainen, -tekijäinen, teräväharjainen, toissijainen, tosipohjainen, tunnepohjainen, tuulensuojainen, vaaleapohjainen, vesipohjainen, viransijainen, vähälahjainen, ylioppilaspohjainen, öljypohjainen

.

-jAiset

alkajaiset, arpajaiset, avajaiset, erojaiset, harjakaiset, harjannostajaiset, hautajaiset, illanistujaiset, istujaiset, julkistajaiset, jäähyväiset, karhunpeijaiset, kastajaiset, katsojaiset, kihlajaiset, kruunajaiset, lopettajaiset, maistajaiset, muistajaiset, murskajaiset, myyjäiset, myötäjäiset, paljastajaiset, peijaiset, penkinpainajaiset, pika-arpajaiset, päättäjäiset, raha-arpajaiset, riekkujaiset, rikkojaiset, ryyppäjäiset, seppeleensitojaiset, tappajaiset, tavara-arpajaiset, turnajaiset, uudenvuodenvalvojaiset, vaalivalvojaiset, valmistujaiset, valvojaiset, varpajaiset, vastaanottajaiset, virkaanasettajaiset, virkaanastujaiset, väittäjäiset

.

 

Hyödykkeet ja haitakkeet

Muotokuvaa –ke-johtimisista sanoista

Mitä yhteistä on huonekkeella, seinäkkeellä ja kuorikkeella? Entä mitä yhteistä niillä on kuhjakkeen, lohnakkeen ja äljäkkeen kanssa? Vastaushan on tietysti se, että sanat on muodostettu toisista, lyhyemmistä sanoista –ke-aineksella, johtimella, joka on kuultavissa ja nähtävissä varsinkin sanojen yksikön nominatiivin lopussa.

Huoneke tarkoittaa seinäkkein eli sermimäisin irtoseinin erotettua työtilaa esimerkiksi avokonttorissa. Kuorike puolestaan on puunkuoresta tehtyä rouhetta, jota käytetään kuivikkeena. Nämä kolme sanaa ovat aika uusia suomen kielen luomuksia, mutta kuitenkin kieleen jo niin vakiintuneita, että ne mainitaan Suomen kielen perussanakirjassa. Seinäke on jo Nykysuomen sanakirjassakin, mutta siellä sen merkityksenä on ’kaksin- tai useammankertaisen seinän kiinteä kerros’.

Kuhjake, lohnake ja äljäke ovat itämurteiden sanoja, varsinkin savolaismurteiden alueella tunnettuja. Kuhjakkeeksi voisi sanoa vaikkapa hidasliikkeistä ihmistä ja lohnakkeeksi jotakin isoa esinettä tai oliota: suuret kengät voivat olla kenkälohnakkeet, iso lahna lahnanlohnake. Äljäkkeeksi saattaisi itäsuomalainen sanoa esimerkiksi valkeaksi valahtanutta eli äljähtänyttä ihmistä tai vaikkapa erityisen valkeaa, suurta pilveä. Nämä sanat ovat niihin tottuneelle hyvin asiaansa kuvaavia, mutta yleiskielen sanakirjoihin ne eivät taida koskaan päästä, niin suppea niiden levikkialue on. Painoasun ja selitykset sanat kuitenkin saanevat Suomen murteiden sanakirjassa.

Suomen kirjoitetun yleiskielen varhaisimpia –ke-loppuisia sanoja on kasvinnimi ohdake (ilmeisesti johdos balttilaisesta ohta-sanasta, jonka nykyvastine esimerkiksi liettuassa merkitsee kalanruotoa). Nimi esiintyy jo 1500-luvulla Agricolan teoksissa. 1600-luvulta on kirjallisiin lähteisiin osunut sana istuke, jolla lienee tarkoitettu kasvatettuja hyötykasveja, yrttejä, kuten tuolloin myös sanottiin; tai mahdollisesti istuke on tarkoittanut samaa kuin se tarkoittaa nykyisissä länsimurteissa eli kaksivuotisia juurikkaita toisena vuonna, jolloin ne tuottavat siemeniä. 1700-luvulta on painetuissa lähteissä suolake – kasvinnimi sekin – sekä saareke, joka merkitsi kyntämättömäksi tai huonosti kynnetyksi jäänyttä kohtaa pellossa. Vuoden 1787 almanakassa varoitettiin jättämästä tällaisia piellospaikkoja peltoon rikkaruohojen pesiksi.

1800-luku oli –ke-loppuisten sanojen kasvukautta. Suomen kirjakieli, joka tuolloin tarvitsi ja otti paljon uusia sana-aineksia, käytti runsaasti myös –ke-johdinta sanojen muodostukseen. Lauri Hakulisen käsikirja Suomen kielen rakenne ja kehitys tietää kertoa, että yleiskieleen tulivat viime vuosisadan alussa muun muassa sellaiset sanat kuin eläke, veruke ja viihdyke. Lönnrot loi kielioppitermin kerake; ilmeisesti hän vain huomasi kääntää latinan sanan consonans ’keralla soiva’ tai tämän sanan jonkin muun kielisen vastineen (esim. ruotsissa konsonant). Vuosisadan puolimaissa olivat jo käytössä pesäke, vyöhyke ja uloke, kiihdyke ja yllyke, rahake ja osake. Rahake tosin tarkoitti tuolloin apurahaa eli stipendiä ja osake osakuntaa eikä osuutta osakeyhtiöstä; merkitykset ovat myöhemmin muuttuneet nykyisiksi. 1800-luvun jälkipuoliskolta ovat ruokataloussanat hilloke, kastike, mureke ja säilyke; samoin sanat sarake ja parveke sekä selvike, vahvike ja virike.

1900-luvun alussa –ke-loppuisten substantiivien määrä yleiskielessä karttui yhä. Vuosisadan ensi kymmeneltä ovat esimerkiksi sanat hyödyke, lisäke, lomake ja sulake. Savukkeetkin olivat noihin asti olleet sigaretteja tai paperosseja. Sanat korvike ja tarvike ovat peräisin 1910-luvulta. Nyt niin itsestään selvän tarvike-sanan sijasta saatettiin aikaisemmin käyttää esimerkiksi sanaa tarvetavara. Ranneke-sana näyttää tulleen kieleen 20-luvulla – samoihin aikoihin kun rannekellot alkoivat yleistyä.

Kolmikymmenluku toi lisää uutuuksia. Kasvinjalostuksessa otettiin käyttöön termi lajike. Maatalous-lehdessä kerrottiin vuonna 1937, että ”Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosastolla on jo käytännössä todettu lajike-sana mukavaksi ja käyttökelpoiseksi”. Sana tarvittiin kasvilajin jalostetun viljelymuodon, alalajin nimitykseksi, ja tähän merkitykseen lajike onkin onnistuneesti vakiintunut. Rautateillä otettiin käyttöön sana seisake. Siihenastinen sanavastine käy ilmi Helsingin Sanomain vuoden 1932 katkelmasta: ”Rautatiehallitus on määrännyt, että maantieylikäytäväpysähdyspaikasta on tästä lähtien käytettävä nimeä seisake.” Vaahdoke-sana tuli sekin käyttöön 30-luvulla. Lehdissä mainostettiin niin partavaahdoketta kuin vaahdokesaippuaakin. Alkoholiliikkeen vähittäismyyntihinnastoon tuli vuonna 1933 sana viinake. Viinakkeita olivat väkevät juomasekoitukset eli cocktailit, ja niitä myytiin tällä nimellä 25 vuotta, vuoteen 1958 saakka.

Vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeinen pula-aika oli Suomessa pahimmillaan 1930-luvun alussa. Se näkyy sellaisessakin asiassa kuin Nykysuomen sanakirjaa varten poimituissa vuosien 1930–35 sanomalehtisitaateissa, joissa on loputtomasti tietoja kahvin-, kerman– ja sokerinkorvikkeista, villankorvikkeista, lasinvastikkeista jne. Tämä vaihe on ilmeisesti antanut –ke-loppuisille sanoille ikävänpuoleisen, huonoista korvikkeista muistuttavan merkitysvivahteen, joka on saattanut suorastaan jarruttaa tämäntyyppisten uudissanojen syntyä.

Tavallisestihan substantiivista muodostettu –ke-loppuinen sana merkitsee jotakin sellaista, joka muistuttaa tavalla tai toisella alkuperäisen sanan eli kantasanan tarkoittamaa asiaa. Niinpä lahdeke on pieni lahti, lipuke pieni lippu; korvake muistuttaa muodoltaan korvaa, kieleke kieltä, ruusuke ruusunkukkaa ja sarake peltosarkaa; rahake on kolikkorahan näköinen ja kolikon tapaan käytettävä, pillike on kasvi, jonka kukka puhallettaessa soi. Merkitykset ovat yleensä aika neutraaleja, vailla tunneväritteisyyttä.

Suomen yleiskielessä on Nykysuomen sanakirjaan asti päässeitä substantiivipohjaisia –ke-sanoja satakunta ja suunnilleen saman verran on verbipohjaisiakin. Verbeistä muodostettujen –ke-loppuisten sanojen merkitykset ovat vielä neutraalimpia ja itsestäänselvempiä kuin substantiiveista muodostettujen: kuivike on jotakin sellaista joka kuivattaa, kostuke jotakin kostuttavaa; kovike kovettaa ja lujike lujittaa; levikkeellä levitetään ja vahvikkeella vahvistetaan; hyödyke hyödyttää, kiihoke kiihottaa, virvoke virvoittaa ja ärsyke ärsyttää. Verbeistä muodostetut –ke-loppuiset sanat tarkoittavat siis useimmiten välinettä, jolla verbin tarkoittama tekeminen saadaan aikaan tai itsestään tapahtuu. Vähemmän mutta jonkin verran on myös sellaisia sanoja, jotka ilmaisevat verbin tekemisen tulosta: esimerkiksi hyydyke syntyy hyydyttämällä ja jäädykkeen eli parfeen valmistamisessa on ruoan jäädyttäminen olennaista.

Puheena olevan kaltaisia –ke-loppuisia substantiiveja on siis Nykysuomen sanakirjassa runsaat 200. Suomen murteista kerätyssä sana-aineistossa vastaavanlaisten sanojen määrä on kuusinkertainen, noin 1 250. Murteissa näkyvät olevan laajalevikkisiä, lähes koko Suomessa tunnettuja, monet maastoon liittyvät sanat, esimerkiksi sellaiset kuin kieleke, niemeke, polveke, saareke, salmeke ja silmäke, mutta myös sellaiset selvämerkityksiset verbipohjaiset sanat kuin kannake, kuivike, pehmike ja sytyke. Laajalevikkisiä ovat myös sanat kastike, ohdake, vanuke, viileke ja veruke – kaikki kuten näkyy, paitsi murteiden myös yleiskielen sanoja.

Oma joukkonsa ovat sitten nuo Savon murteen höpläkkeet, pelmakkeet, rehjakkeet, veuhakkeet, nuljakkeet ja törräkkeet – väljästi kohdettansa kuvaavat, tilanteen, puhujan ja kuulijan mukaan merkitystään muuntelevat sanat. Höpläkkeen puheita emme ota aivan vakavasti, ja höpläke voi olla itsekin vähän narrattava. Samantapainen ihminen on veuhakekin, ehkä leuhkiva, ehkä veitikkamainen, ehkä vähän rauhaton. Pelmake voi olla sekä liikkeiltään että luonteeltaan nopea, äkkiä innostuva, mutta mahdollisesti myös harkitsematon. Rehjake on varsinkin ulkoasultaan surkea, mikseipä muutenkin säälittävä. Nuljakkeestahan kuulee, että se on jotakin liukasta ja niljaista: madetta voi sanoa nuljakkeeksi, samoin vaikkapa Iimaista sientä. Ja törräke seistä törröttää liikkumatta paikallaan, olkoon sitten ihminen tai jokin esine.

Tällaisia –ke-loppuisia sanoja tuntuu itämurteissa voivan syntyä tarpeen mukaan sanasta jos toisestakin, kunhan sana vain on merkityksensä tai äänteistönsä puolesta jollain tapaa sopiva uuden sanan pohjaksi. Kuvailevien sanojen joukko pysyy kuitenkin selvästi erossa sekä murteiden että yleiskielen asiallistyylisistä, tarkkamerkityksisistä sanoista. Mutta niin luonteenomainen –ke-johdin itämurteille on, että on syytä uskoa sen tulleen yleiskielen ainekseksi juuri tuolta taholta. – Mikä lienee Lönnrotin vaikutus asiassa ollut, mutta hän näyttää aika lailla suosineen –ke-johdinta uudissanoja luodessaan. Vuonna 1847 ilmestyneessä parisatasivuisessa tulkkisanakirjassa Ruotsin, Suomen ja Saksan Tulkki on esimerkiksi sellaiset sanaehdokkaat kuin hovike (nykyisin hotelli), huivike (kaulahuivi), kaapike (senkki, astiakaappi), kaduke ja soluke (kuja), kuorike (kirjekuori) ja marjake (pilleri, tabletti). Kielioppitermejä kirjassa on muitakin kuin kerake: sanan vokaali suomalaiseksi vastineeksi ovat ehdolla äänike ja äänikäs sekä diftongin vastineiksi kaksike, kaksikas ja kaksäänike. Samoin Lönnrot tarjoaa 1866–80 ilmestyneessä Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassaan kieleen uusia –ke-johdoksia. Esimerkiksi huolluke on kirjassa purgatiivin eli ulostusaineen käännösvastineena.

Uudissanojen luominen vaikuttaa tietysti huvittavalta, jos tarkastellaan vain niitå sanoja, jotka eivät ole enää tai eivät ole koskaan olleetkaan todellisessa kielenkäytössä. 1940-luvulla mainostettiin ”keveitå juhlapukujen viilekkeitä”, mutta viileke-sana ei onnistunut korvaamaan housunkannattimia eli ”henkseleitä”, ja lopullisen voiton ovat kai perineet olkaimet. Maidoketta ehdotettiin 50-luvulla kuoritun maidon eli kurnaalin nimitykseksi, mutta ei tämäkään sana ole päässyt käyttöön, ei sen enempää kuin äidike sairaan lapsen päivähoitajan nimitykseksi. Paljon tutummalta kuulostaa esimerkiksi sana pistoke, vaikkei se ole ehtinyt edes Nykysuomen sanakirjaan; sen ensiesiintymät lienevät vasta 1960-luvulta. Sanan rinnalle, tai oikeammin kojepistoke-sanan pariksi, on nyt 1980-luvulla kehitetty myös sana kojevastake. Levyke-sana on puolestaan vuosikymmenessä täysin vakiintunut tietokoneissa käytettävien magneettisten tiedontallennusvälineiden, diskettien, nimitykseksi. Siinä onkin esimerkki niistä sanoista, jotka kielenkäyttäjät jonakin aikana jostain syystä kelpuuttavat ja jotka kohta tuntuvat itsestään selviltä kielen ikiaikaisilta sanoilta.

Matti Jurva ilmaisi vuonna 1934 iskelmässään Lauluke, mitä hän ajatteli –ke-loppuisista uudissanoista. Viisunikkari väitti, että Suomen kansan suussa oli aivan uusi kielioppi: ”Missä kaksi juttelee, aina kaikuu -ke ja -ke. Kaikki on nyt vastiketta, soossikin on kastiketta, on vanha kieli pilalla, siks uusi on nyt tilalla.” Uutta ärsyttävää sanatyyppiä oli lauluntekijän mielestä kerta kaikkiaan liikaa: junaan oli noustava ”seisakkeelta”, romaanien sijasta luettava ”kirjakkeita” ja kun ”ennen saatiin kovat teet, nyt juodaan hienot viinakkeet”. Laulun loppupuolella varoitettiin poikamiehiä elämän vakavammista puolista – edelleen –ke-sanaston avulla: ”neidokkeilta” ei pitänyt toivoa liikaa ”viihdykettä”, ”ettei kävis niinkin, että joudut maksaan eläkettä, saat pientä perheen lisäkettä, joka huutaa isäkettä”.

Jurvan laulussa on paljon kerrallisia, tekaistuja sanoja: on ”vaimoke”, ”piinakkeet” ja ”riemukkeet”. Runsaat pari vuotta sitten SKDL:n eduskuntaryhmä vaati erilaisia kertakulutushyödykkeitä verotettaviksi. Ryhmän kannanotossa tällaisia hyödykkeitä kutsuttiin turhakkeiksi ja haitakkeiksi. Nämäkin sanat olivat keksittyjä uudissanoja, mutta niillä markkinoitiin mielipidettä taitavasti. –ke-johtimen käyttökelpoisuudesta sanat todistivat myös: johtimella saadaan edelleen aikaan sekä asiatyylisiä termejä että leikillissävyisiä uudismuodosteita.

.

Și pentru că a venit vorba de hyödyke și de haitake, niște cuvinte mai rare. Este vorba de doi termeni economici care în limbajul curent înseamnă [strict] necesar și [absolut] inutil; hyödyke (pl. hyödukkeet) și haitake (pl. haitakkeet), turhake (pl. turhakkeet) sunt antonime.

hyödyke48*A tal. väline t. palvelu, joka välittömästi t. välillisesti tyydyttää ihmisen tarpeita. Kulutushyödyke, tuotantohyödyke. Kestohyödyke, kertahyödyke. Aineettomat hyödykkeet eli palvelut. Vapaat hyödykkeet, esim. ilma ja  vesi.

hyödyke [cf hyödyllisyys]; tavara, kauppatavara ● 1 aj. util, necesar 2 sb. bunuri, articole de primă necesitate (alimente, îmbrăcăminte etc.); marfă ■ (tal) nyttighet, förnödenhet

aineellinen hyödyke ● bun material; marfă ■

aineelliset hyödykkeet ● bunuri materiale ■ de materiella nyttigheterna

aineettomat hyödykkeet ● bunuri imateriale; servicii ■ de immateriella nyttigheterna

välttämätön tavara ● bunuri strict necesare ■ nödvändig vara

julkishyödykkeet ● bunuri publice ■ allmänheta nyttigheter

kotitaloushyödykkeet ● bunuri casnice ■ hushållsvaror; hushållartiklar, husgeråd

kulutushyödyke ● bun de consum ■ konsumtionsvara

kulutushyödykkeet ● bunuri de consum ■ konsumtionsvaror

pääomahyödyke ● bunuri de investiție ■ investeringsvaror

taloudellinen (vapaa) hyödyke ● bun economic ■ ekonomisk vara

tuotantohyödyke ● bun de producție ■ varuproduktion

valmiit hyödykkeet ● bunuri finite ■ färdigvaror, helfabrikat

.

turhake, haitake

Tarpeeton tavara. Yleensä jokin tekninen uutuushärveli, joka loppujenlopuksi jää komeroon pölyttymään. Digi-tv on melkoinen turhake, eihän sieltä edes tule mitään katsomisen arvoista. Leipäkone oli omanaikansa turhake.

Tarpeeton hyödyke doar cu sensul de marfă inutilă.

.

Merită de văzut și pagina Cuvinte care se termină în -ke

.

Introdus  / lisätty 17.4.2015

Actualizat / päivitetty 12.6.2015

Actualizat / päivitetty 17.3.2017

 

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: