Blogulblog's Blog

Deixis – deiksis

Deixis – deiksis

.

.

Deși termenul apare în mai toate limbile europene, româna nu l-a considerat necesar. Încercăm, mai jos, o definire sumară.

Ce este deixis? (cu adjectivul deictic – deiktinen)

Cu termenul deixis se definește, în lingvistică, folosirea expresiilor care, în interiorul unui enunț, fac referire la persoane, loc și timp;

  • la situația spațio-timporală în care se face enunțul;
  • la persoanele care fac enuțul sau la persoanele cărora le este adresat.

Termenul deixis provine din greacă δεῖξις (deîxis, „indicație”) derivat din δείκνυμι (dèiknymi, „eu arăt, eu indic”).

Limbile naturale recurg adesea la elementele gramaticale deictice și, din acest motiv, studiul deixis-urilor este atât semantic, cât și pragmatic, dar se mai referă atât la logică, cât și la psihologie.

.

Conform lui Émile Benveniste enunțarea este transformarea individuală a limbii în discurs. Esența acesteia este tocmai caracterul său de act individual iar obiectul său nu este actul enunțării care la nivel teoretic este insesizabil ci urmele activității enunțiative a locutorului. Este vorba, în primul rând de elementele deictice. Prima marcă a subiectivității lingvistice este pronumele eu Est „ego” qui dit „ego”.

Deicticele sunt elementele care transformă limbajul în discurs. Acestea pot fi personale și spațio-temporale. Deicticele personale sunt elementele lingvistice ale căror rol este de a institui de-a lungul enunțării subiectul locutor și subiectul auditor (eutu sunt persoane; elea  sunt non-persoane, sunt cele despre care se vorbește). În ceea ce privește deicticele spațio-temporale, orice enunț reprezintă un eveniment localizat într-un anumit moment și într-un anumit loc deci trebuie să conțină mărcile spațiale și temporale care să permită reperarea evenimentelor în timp și spațiu.

Conform lui St. C. Levinson (1983) categoria largă a deixisului reprezintă principalul mod prin care relația dintre limbaj și context se reflectă în structura limbii:

„ The single most obvious way in which the relationship between language and context is reflected in the structure of languages themselves, is through the phenomenon of deixis. The term is borrowed from Greek word for pointing or indicating, and has a prototypical or focal exemplars the use of demonstratives, first and second person pronouns, tense, specific time and place adverbs like now and here, and a variety of other grammatical features tied directly to the circumstances of the utterance ”

— Levinson, Stephen C. (1983) , Pragmatics.

Apud ro.wiki

.

deiksis

Määritelmä keino, jolla puhuja pystyy kytkemään ilmauksen puhehetken kontekstiin.

Selite Deiktisinä elementteinä voivat toimia ainakin

 

Lisätiedot 

VISK2008 Deiksis on nimitys sellaisten sanojen ja kieliopillisten ainesten viittaavalle tehtävälle, jotka suhteuttavat ilmauksen puhehetken kontekstiin. Deiktisiä ovat persoona- ja demonstratiivipronominit kuten minä, tämä, proadjektiivit kuten tuollainen, sellainen, proadverbit täällä, siinä, tuolla sekä sellaiset ajan adverbit kuin huomenna, tänään, eilen, nyt. Verbiin sisältyviä deiktisiä aineksia ovat persooniin viittaavat persoonatunnukset sekä tempus, joka suhteuttaa puheena olevan tilanteen tapahtuma-ajan puhehetkeen. (» § 1423.) Sosiaalinen deiksis tarkoittaa puhetilanteen osallistujien välisiin suhteisiin liittyvää deiksistä, esim. teitittely (» § 1424).

Anafora este o noțiune conexă.

deiktinen

Deiktinen on sellainen kieliopillinen aines tai sana, joka kytkee ilmauksen esittämiskontekstiinsa, esim. demonstratiivipronominit ja ilmauksen puhehetkeen liittävä tempus (→ § 1423).

tekstuaalinen deiksis

Tekstuaalinen deiksis tarkoittaa viittaussuhdetta, jossa pronomini viittaa johonkin tekstissä edellä esiintyneeseen kielelliseen ilmaukseen, esim. Sen pituinen se (→ § 1428).

.

deiksis39

  1. (kielitiede) puhehetken kontekstista riippuvainen viittaus

Taivutus

sijamuoto yksikkö monikko

kieliopilliset sijamuodot

nominatiivi deiksis deiksikset
genetiivi deiksiksen deiksisten
deiksiksien
partitiivi deiksistä deiksiksiä
akkusatiivi deiksis; deiksiksen deiksikset

sisäpaikallissijat

inessiivi deiksiksessä deiksiksissä
elatiivi deiksiksestä deiksiksistä
illatiivi deiksikseen deiksiksiin

ulkopaikallissijat

adessiivi deiksiksellä deiksiksillä
ablatiivi deiksikseltä deiksiksiltä
allatiivi deiksikselle deiksiksille

muut sijamuodot

essiivi deiksiksenä deiksiksinä
translatiivi deiksikseksi deiksiksiksi
abessiivi deiksiksettä deiksiksittä
instruktiivi deiksiksin
komitatiivi deiksiksine-
omistusliite

Ca adjectiv: deiktinen; franceză: déixis; engleză: deixis; germană: Deixis.

.

.

Deixis är en språkvetenskaplig term. Beteckningen deiktisk används för ord eller uttryck vars betydelse är beroende avkontexten, som t.ex. „jag”, „den där” osv. Det finns olika typer av deixis:

  • Tidsdeixis: har att göra med tidpunkter och hur det förhåller sig till yttrandestunden, fraser av typen i dag och i fjol och av pronominella adverb som sedan.
  • Rumsdeixis: bestäms till exempel riktning och befintlighet, till exempel härupp , där borta och höger.
  • Pronomen: till exempel jagvi, och hon.

Beteckningen används även på böjningsändelser som -en i ordet hästen, eftersom den häst frasen syftar till på ett naturligt sätt varierar med sammanhanget.

Deixis måste inte uttryckas morfologiskt, dvs genom böjning av ett huvudord. Där är t.ex. en partikel.

.

.

Aici dăm cuvântul opusului Iso suomen kielioopi.

.

§ 1423 Mitä deiksis on?

Nimitys deiksis viittaa sellaisten kieliopillisten ja leksikaalisten elementtien tehtävään, jotka liittävät ilmauksen kontekstiinsa, laajemmin katsoen aikapaikkaisiin kehyksiinsä. Verbiin liittyviä kieliopillisia deiktisiä keinoja ovat persoonapäätteet sekä tempus, jolla suhteutetaan puhehetki kerrottavana olevaan tapahtuma-aikaan (» § 1523). Nominaalisia deiktisiä aineksia ovat persoona- ja demonstratiivipronominit. Persoonapronominit muodostavat NP:n yksin (» § 716), demonstratiivipronominit voivat esiintyä paitsi yksin myös NP:ssä tarkenteina. Pronominit ovat keskeisiä tapoja osoittaa puheena oleva tarkoite tunnetuksi (» § 1409).

Deiktisesti käytetään myös temporaalisia ja lokatiivisia proadverbeja kuten sillointäällä, tässäsielläsiinätuolla, tuossa (deiktisestä kolmijaosta » § 722) sekä ajan ilmauksia kuten nytkohtaäskentänään. Deiktisiä adjektiiveja ovat proadjektiivit kuten tuollainensellainen jne. sekä ajallista suhdetta ilmaisevat viime ja ensi.

Verbit tulla ja mennä ovat sillä tavoin deiktisiä, että niihin sisältyy oletuksia mm. puhujan sijainnista puhuteltuun nähden: Tule tänne ~ meille (puhujaa kohden)Tule sinne (mistä oli sovittu). Myös verbin imperatiivi samoin kuin keskustelukonteksteissa käytetty nollapersoona (» § 1348) ja passiivi (» § 1323) ovat tulkittavissa deiktisesti: näiden verbinmuotojen implikoimat tarkoitteet – puhuja tai vastaanottaja(t) – käyvät ilmi tilanneyhteydestä:

 

Tule heti tänne. [puhuteltavan tultava] | Tästä pitäisi kirjoittaa lisää. [sinun ~ jonkun ~ meidän] | Kaikkea sitä kuuleekin. [minä kuulen] | Täällä sitä vain nukutaan kuin viattomat porsaat. [te siinä ~ nuo tuossa]

.

§ 1424 Deiksiksen ja anaforan suhde

Puhetilanteessa vastaanottajan huomiota ohjataan deiktisesti eli osoittamalla, miten puheena oleva tarkoite suhteutuu puhujien sijaintiin ja asemaan puhetilanteessa, meneillään olevan keskustelun vaiheeseen, puheenaiheen käsittelyyn ja yhteiseen tietämykseen. Näistä muodostuu puhetilanteen osallistujien huomiopiiri. Deiktisten ainesten tulkinnassa on kyse paitsi spatiaalisista suhteista myös siitä, mitä puhe- ja muita toimintoja on menossa ja millainen  osallistumiskehikko  puhetilanteessa mukana olevista muodostuu eli mitkä ovat heidän asemansa puheenaiheeseen ja kulloiseenkin puhujaan nähden.

Puhetilanteen keskiössä on deiktinen keskus eli origo, puhujasta toiseen alati vaihtuva tässä ja nyt ‑tarkastelupiste. Siitä käsin katsottuna kulloinenkin puhuja on minä, puhuteltava eli vastaanottaja sinä. Näitä puheaktipersoonia, jotka ovat aina tilanteessa tunnettuja ja siis määräisiä, ilmaistaan keskeisesti pronomineilla ja verbin persoonapäätteillä. Muihin sekä läsnä- että poissaoleviin ihmisiin samoin kuin toisiin tarkoitteisiin viitataan kolmannen persoonan persoonapronomineilla, demonstratiivi- tai indefiniittisillä taikka leksikaalisilla substantiivilausekkeilla, joissa edussanana on substantiivi.

Anaforisella ilmauksella viitataan tarkoitteeseen tai tarkoitteen tyyppiin, joka on tavalla tai toisella puhetilanteessa läsnä: siitä on jo puhuttu tai se on muulla tavoin huomion kohteena vuorovaikutuksessa – ainakin puhuja esittää sen sellaisena.

.

Nähtiin kattohaikara. Se ei kyllä pesi Suomessa. | Sirpalla oli uusi seitsenvaihteinen pyörä. Sellaisen  minäkin haluaisin. | Kaarle ei tiennyt, pitikö hänen huolestua vai loukkaantua. Hän huolestui. (k) | sit mä olin alle kuusvuotias – – tai se on niinku joku ikäraja (P; Routarinne 2003: 91)

Pronominin tulkintaa ohjaa keskeisesti lausuma, jossa se sijaitsee. Seuraavassa esimerkissä anaforinen pronomini  se on subjektina sisällöltään erilaisissa lauseissa A–D. Jos lauseessa puhutaan särkymisestä, on mahdollista käsittää pronominin viittaavan ikkunaan, jos osumisesta, sen käsitetään viittaavan palloon. Lauseen predikatiivi (vahinko) voi ohjata pronominin tulkintaa niin, että sillä viitataan koko edellisen lauseen kuvaamaan tilanteeseen (lause C). Puhutussa kielessä se-pronominilla voidaan tarkoittaa myös ihmistä (D).

Tyttö heitti pallon ikkunaan.
A Se [ikkuna] särkyi helisten.
B Se [pallo] ei osunut.
C Se [ikkunaan osuminen] oli vahinko.
D Se [tyttö] ei yleensä tee mitään tuhmuuksia.

Deiktiset ja anaforiset keinot ovat molemmat indeksaalisia, kontekstiin tukeutuvia (» § 1427), mutta ne painottuvat hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Deiktisillä keinoilla ohjataan vastaanottaja panemaan merkille jotakin hänen huomiopiirissään olevaa, kun taas anaforisella ilmauksella viitataan tarkoitteeseen tai tilanteeseen, joka on tekstin perusteella ilmeinen tai jonka voi mm. pronominin valinnan tuella (» § 1413) tulkita tai päätellä.

Deiktisessä ja anaforisessa käytössä on pitkälti samoja ilmauksia, mutta on sellaisiakin, joita käytetään yksinomaan tai enimmäkseen jommassakummassa tehtävässä. Pelkästään deiktisesti, tilanteesta käsin tulkiten, käytettäviä ovat ajan ilmaukset kuten tänäännyt, äskenkohta sekä puhetilanteen osallistujiin tai näiden viiteryhmiin viittaavat ensimmäisen ja toisen persoonan pronominit eli puheaktipronominit minämesinäte (» § 716). Puhetilanteen osallistujiin liittyvällä  sosiaalisella deiksiksellä ei myöskään ole vastaavaa anaforista käyttöä; esimerkiksi teitittely kuuluu ainoastaan deiksiksen piiriin (teitittelystä » § 1273). Toisaalta persoonapronomineja  hänhe käytetään etupäässä anaforisesti. Demonstratiivipronomineja tämätuose käytetään sekä deiktisesti että anaforisesti.

Puhetilanteessa ero ilmauksen anaforisen ja deiktisen käytön välillä ei välttämättä ole selvärajainen: viittauksen kohde voi löytyä yhtä hyvin edeltävässä tekstissä olevanensimaininnan kautta kuin ilmetä meneillään olevasta toiminnasta ja esim. siihen liittyvistä eleistä. Esimerkiksi seuraavassa tilanteessa on käsillä jokin teline tai huonekalu, jonka molemmat keskustelijat näkevät; jälkimmäisen repliikin pronomini se on yhtä hyvin deiktinen kuin anaforinenkin.

A: Mä voisin nojata tähän.
B: Ota se vaan pois edestä.

Persoonapronomineista 1. ja 2. persoonan pronominit eli puheaktipronominit ovat yksinomaan deiktisiä. Kolmannen persoonan pronomini  hän/he on etupäässä anaforinen mutta sitä voidaan käyttää deiktisestikin (» § 717):

[Eläinlääkäri koiran isännälle:] Onko hän [nyökkää koiraan päin] käynyt aikaisemmin meillä. (P)

On myös mahdollista käyttää deiktisiä proadverbeja niin, että niillä implikoidaan puhetilanteen osallistujia:

[Myyjä:] Mitä sinne tulee. (P) ’teille’ | Ei ole tässä silmälaseja. (P) ’minulla’

.

§ 1425 Miten deiksis ilmenee demonstratiivien käytössä

Demonstratiivisten pronominien tämätuose sekä niiden pohjalta muodostettujen muiden pro-sanojen merkityseroja on pidetty ensisijaisesti spatiaalisina; on katsottu, että kyse on puheena olevien tarkoitteiden suhteellisesta etäisyydestä puhetilanteen osallistujiin. Puhujien huomiopiiriin kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin suhteellinen etäisyys tarkoitteisiin. Seuraavassa kaikki esimerkit ovat peräisin samasta kahden puhujan välisestä keskustelusta, jossa puhujien paikka ei vaihtele. Pronominin valinta voi kyllä riippua puhujien suhteellisesta sijainnista puheenaiheeseen nähden, kuten esimerkissä (a), jossa toinen puhuja on sitomassa kissalle kauluria toisen seuratessa vierestä. Mutta kun puhujat ovat yhtä etäällä tarkoitteesta (b), valintaan voi vaikuttaa myös esim. puhujan suhde tarkoitteeseen. Kissojen omistaja (Reija) käyttää pronominia nää, mutta vieras pronominia noi.

(a)

Katri: ↑Mite toi [kissa] on noi pieni?
Reija: Tää o oikeestaa kasvanu hirveest, must tuntuu että ne jää kyllä aika pieniksi. –– Mut ku tää on kato tyttökissa. (p)

(b)

Reija: Nää on nimittäi jostai syystä iha tässä pihassa. Mut ehkä ne pelkää ku nei oo nii kauhee tottuneit.
Katri: Uskaltaaks niitä siel Suonejoel päästää parvekkeelle.
Reija: – – pääseeks siitä naapuriparvekkeelle, ootsä kattonu.
Katri: Kyy noi varmaa pääsee mutta, (p)

Toisaalta pelkkä deiktinen tä(m)ä-pronomini, johon ei liity leksikaalista luonnehdintaa, voi saman puhetilanteen aikana viitata useisiin tarkoitteisiin, joista jotkut ovat samalla tavalla molempien läsnäolijoiden huomiopiirissä (c). Pronominien tulkinta nojautuu sekä tilanteeseen että niiden lausumien sisältöön, joiden osana pronomini on, eikä kaikkiin lausumiin välttämättä liity varsinaista osoittelua (d).

(c)

[levy soi] Reija: Tää on rekkamieslaulu. (p)

(d)

– – silt on tästä [kaulurista] pudonnu tää osa mis on sen nimi (p) | – – pitäsköhä tää siirtää tähä meijä keskelle. (p)  ’nauhuri’  | onks se [tuleva asunto] niinku alimmas kerrok- niinku tä. [asunto, jossa puhujat ovat] (p)

Kun puhuja referoi aiempaa puhetilannetta, deiktinen keskus siirtyy pois nykyisestä ja tämä-pronominilla viitataankin tuossa aiemmassa tilanteessa olleisiin tarkoitteisiin (e) (» § 1467– 1468):

(e)

Mä sanoi niiku että, nii et jos nää paperit ois lähetetty tänne ensimmäisel kerralla kunnossa ja oikein. Sillä tavalla et me oltas saatu tästä selko. Ni tätäkä keskusteluaei tarvis käydä. (p)

Pronominin tuo ~ toi sekä sitä vastaavien deiktisten adverbien t(u)os(sa) ja tuollamerkitykseen kuuluu suhteellinen etäisyys tai sijoittuminen huomiopiirin ulkopuolelle; pronominin osoittama tarkoite ei välttämättä myöskään ole keskustelussa jatkuva (f; vrt. esimerkki c). Olennaista tässäkin on silti se, millaisessa lausumassa pro-sana esiintyy; t(u)os(sa) voi viitata samassa yhteydessä laajasti puutarhaan ja konkreettisemmin kaularemmiin (g; vrt. sana tässä esimerkissä b):

(f)

Nyt ku tosta puuttuu tosta komerosta toine ovi ni, – – nyt o vähemmä tilaa työntää kenkiä. Ei o vieläkää saatu siihe sitä vaneria. [levy soi] (p)

(g)

Reija: Sit se aina metsästää tuossa niitä tipuja. Mut se ei uskalla mennä kovi kauas.
[kahdeksan riviä poistettu]
Katri: Onks tossa se sen nimi. – –
Reija: On. Tos on se ja, (.) heijastin? (p)

Toisaalta t(u)os(sa)-sanan merkitykseen voi kuulua vain ’ei täällä’; tarkempi tulkinta on mahdollinen lauseyhteyden avulla:

(h)

Tos oli Hesaris nimittäi savolaisista juttuu ja savolaisesta murrest [’murteesta’] (p) | Ni ku mulle sillai varotettii tuolla noi, [työpaikassa] (.) ku mä oli vähä aikaa ollu et – –.(p)

.

§ 1427 Alan käsitteitä tutkimuksessa

Kielitieteellisessä ja varsinkin semioottisessa kirjallisuudessa käytetään mm. deiktis-anaforisista keinoista kattavaa nimitystä indeksaalinen, joka perustuu Peircen esittämään merkkien kolmijakoon symboleihin, indekseihin ja ikoneihin. Tähän kolmijakoon soveltuu ajatus, että puheessa ovat indeksaalisia monet muutkin merkit kuin deiktiset pronominit. Esimerkiksi dialogipartikkelit joo tai niin (» § 1044) sekä monet muutkin tekstin tulkintaa ohjailevat partikkelit ovat käsitettävissä indeksaalisiksi ilmauksiksi, koska ne välittävät tietoa sellaisista kontekstipiirteistä kuin puhujan asenteista, reaktioista ja tuntemuksista.

Deiksis on tässä kieliopissa käsitetty kapea-alaisemmin kuin indeksaalisuus. Sillä tarkoitetaan kielellisiä viittauskeinoja, jotka ovat verrattavissa sellaisiin eleisiin kuin sormella tai päällä osoittamiseen ja katseen kohdistamiseen. Deiksis voidaan ymmärtää myös laajemmin indeksaalisuutena (esim. Larjavaara 1990: 41).

Ilmausta, jolla puheenalainen tarkoite on ensi kertaa nostettu tekstissä esiin, on vanhastaan sanottu anaforisen elementin  korrelaatiksi (vrt. myös » § 1405). Tarkasti erotettavan kielellisen korrelaatin esiintyminen tekstissä ei kuitenkaan ole ilmauksen anaforisen käytön välttämätön ehto (» § 1438 – 1439). Pikemminkin on ajateltava niin, että pronominin esiintymä saa vastaanottajassa liikkeelle hakuprosessin: mahdollisen tarkoitteen oletetaan olevan tavalla tai toisella tunnistettavissa tai pääteltävissä kontekstin perusteella. Konteksti, jonka nojalla päätelmä tehdään, on pronominin  tulkintapohja(» § 1439). Liian ahtaan muodollisesti käsitetyn korrelaatin kritiikistä ks. esim. Cornish 1999.

Tässä käytettyä käsiteparia deiktinen vs. anaforinen vastaa mm. Hallidayn ja Hasanin (1976) sekä Larjavaaran (1990) käyttämä termipari eksoforinen ’tilannesiteinen’ –endoforinen ’diskurssisiteinen’.

.

§ 1428 Prototyyppinen anafora: korrelaatti, sitten pronomini

Prototyyppistä anaforaa edustaa tapaus, jossa 3. persoonan pronominilla viitataan samaan tarkoitteeseen kuin jollakin edellisessä lauseessa esiintyvällä leksikaalisella substantiivilausekkeella:

(a)                        Äiti ja isä eivät tunteneet SaaraaHeille hän oli vieras ihminen. (k) | Lapsena Wright leikki maineikkailla pedagogisilla leluilla, Fröbelin palikoilla, ja tämä jätti häneen jälkensä. (l) | No sen jos Harjunpää selvittää, niin se tulee saamaan kunniaa vähän korkeammaltakin taholta. (k)

Ensimaininta voi olla samassakin lauseessa, mutta se on silloin aina muu kuin subjekti, esim. objekti tai adverbiaali (b). Toiseksi korrelaatti voi olla saman lauseen toisen jäsenen määritteenä, siis myös subjektin määritteenä, vaikkakaan ei itse subjektina (c) (subjektin sitomasta refleksiivisestä anaforasta » § 1445 – 1450). Rinnasteisissa lausekkeissa pronominin korrelaattina voi olla rinnastuksen edellinen jäsen (d) (kuitenkin » § 1295).

(b)                        Laulaja kiitti [katsojia] [heidän tuestaan]. | Puhakan mukaan neljä henkilöä on ilmoittanut  hänelle kiinnostuksensa tehtävään. (l)

(c)                        [Gallen-Kallelan Afrikan-matka] vaikutti hänen taiteeseensa. (l) | Vaarana on, että [työntekijän arvo] mitataan vain [hänen tiedontuottamiskykynsä mukaan]. (L) | [Kohu Amerikan psykosta] alkoi jo ennen sen  ilmestymistä. (l)

(d)                        Andylla on nähtävästi tarkat käsitykset [naisista ja heidän kunnollisuudestaan]. (k) | Teos kuvaa [kirjailijan ja hänen  ystäviensä] päämäärätöntä vaeltelua Yhdysvaltain halki. (l)

Toisaalta pronominin tarkoite voi selvitä vasta siitä lauseesta, joka seuraa pronominia. Näin on etenkin silloin kun pronomini sijaitsee metatekstuaalisissa, parenteettisissa kommenteissa:

(e)                        Näil on kuulemma valtavan hieno niinku [ei se mikään mökki o] vaan se on semmonen hirsitupa oikeen. (p; Tiainen-Duvallon 2002) | vrt. Näil on kuulemma valtavan hieno oikeen semmonen hirsitupa. | Mä ajattelin tehdä tietokoneella tämmösen aa nelosen, [se oli kai Naavan Sakarin idea] mikä toimis lippuna ja ohjelmana saman tien mikä taitetaan näin. (p; Tiainen-Duvallon 2002)

Pronominia hän käytetään puhutussa kielessä usein vain silloin, kun referoidaan jonkun toisen ihmisen ajatuksia tai puheita. Tällöin sillä viitataan johtolauseen kommunikointiverbin subjektiin:

(f)                        Mitä sinä temppuilet, mitä sinä naurat, se sanoi ja lisäsi että häntä ei naurattanut ollenkaan. (k) | Se lähetti mulle joskus joulukuussa kortin jossa se kirjotti että hän tulee Suomeen ehkä jo loppukeväästä. (p)

Tällainen hän-pronomini on logoforinen. Sen funktiona on tekstinsisäinen viittaaminen. (Termistä logoforinen tarkemmin  » § 1469.)

Huom. Kun pronomini viittaa johonkin tekstissä edellä esiintyneeseen kielelliseen ilmaukseen, kyseessä on tekstuaalinen deiksis. Tällöin pronominin tarkoitteena on kielellinen ilmaus, johon se (tai sellaisen sisältävä lauseke) viittaa; pronominilla viitataan siis kielenainekseen oliona. Esimerkiksi sadun lopetusformulassa sen pituinen se pronominit viittaavat kerrottuun satuun tekstinä. Tekstuaalisessa deiksiksessä esim. pronomini tässä viittaa lauseeseen, johon se sisältyy: Tässä lauseessa on viisi sanaa. Viittaus voidaan tehdä sekä samassa lauseessa että yli lauserajan:

Teen myös parodioita, kuten Dementia SenilisTätä luultiin kreikkalaiseksi tytön nimeksi. (l) | Opettaja puhui koko ajan flanööristä, mutta minä en käsittänyt miksi se pitää ääntää niin kummallisesti. (A)

.

§ 1458 Kokoavasti referaatin ja kerronnan suhteesta

Referointitavat voidaan asetelman 177 esittämään tapaan jakaa tyyppeihin sen mukaan, missä määrin ja miten referaatti  on sulautunut osaksi kertojan tekstiä.

Asetelma 177: Referaatin ja kerronnan suhde

Tyyppi Keinot Esimerkki
Lähde kertovan lauseen osana AdvP, PRT, pluskvamperf., modaaliverbi STT:n mukaan Harju on voittanut pronssia. | Harju oli kuulemma pärjännyt  paremmin kuin koskaan. | Harjun pitäisi olla tulossa aivan kohta.
Kertova ja referoitava osuus konstruktion eri osina Johtoilmaus + referaatti: SE ja EE ”Pronssille tässä nyt ainakin vois päästä” arveli Arsi itse. | Pekka veikkasi ~ tiesi kertoa että Harju voittaisi. | Harjun uskottiin  nousevan Euroopan mestariksi.
Vain referoitavan lause VSE, VEE, deiksis Kilpailu oli tiukka. Kuinkahan tässä meikäläiselle käy. Tulosraja alkoi siirtyä yli 21 metrin. Tuosta hän ei enää selviytyisikään.
SE = suora esitys, EE = epäsuora esitys, VSE = vapaa suora esitys, VEE = vapaa epäsuora esitys. Johtoilmaukset ja muut kertomistilanteeseen kuuluvat osuudet on kursivoitu.

.

Asetelmassa kertojan kielellinen osuus vähenee ylhäältä alas. Ylimmässä ryhmässä on tapauksia, joissa kertoja on tapahtumaa selostaessaan tuottanut oman, itsenäisen lauseen ja osoittaa esim. adverbiaalilla, partikkelilla tai modaaliverbillä kyseessä olevan toisen käden tieto (» § 14801495 – 1497). Jatkumon keskisarakkeessa on tapauksia, joissa referaatti on syntaktisesti tai tekstuaalisesti kytketty johtoilmaukseen. Näistä infiniittiset rakenteet (referatiivirakenne, A- tai MA-infinitiivi, » § 1461) edustavat syntaktisesti integroituneempaa kytköstä, suora esitys (» § 14601462) taas löyhempää. Asetelman alimmassa ryhmässä ovat tapaukset, joissa kertojan osuus on minimissään: referoitu ilmaus on kerronnan lomassa ilman johtolausetta, ja kertojan ja referoitavan näkökulmat erottuvat mahdollisesti deiktisistä tai kirjoitetussa tekstissä typografisista valinnoista (» § 1474 –1475).

.

§ 1474 Keinoina deiksis ja sanastolliset valinnat

Referaatissa voivat kertojan ja referoidun näkökulmat yhdistyä niin syntaktisesti kuin leksikaalisestikin. Ensinnäkin referoitu repliikki voi sijoittua syntaktisesti kerronnan osaksiettä-lauseella tai referatiivirakenteella.

Toiseksi deiktisen elementin kuten pronominin tai tempuksen vaihdos itse referaatissa voi välittää kertojan näkökulman. Jokin sanastoseikka puolestaan voi leimallisesti välittää referoitavan näkökulmaa. Esimerkkiryhmän (a) referointitapauksissa referaatti on syntaktisesti liitetty kerronnan (johtolauseen) alaisuuteen, mutta sananvalinta on peräisin referoitavalta henkilöltä. Päätelmä sananvalinnan kuulumisesta referoitavalle perustuu mm. sen affektisuuteen. Ryhmän (b) tapauksissa sananvalinta on puolestaan selvemmin kertojan.

(a)                        Pojat yliopistolla sanovat, että julkisuus sinänsä on okei, jos saa julkisuutta omilla ehdoillaan. (l) | Hän sanoi muutenkin  paskat välittävänsä, mitä joku on pentuna touhunnut. (k) | Suutariliike Vakuudesta arvioidaan, että operaatio maksaa noin 130 markkaa. Koko pohja olisi syytä käsitellä, sillä laput saattavat irrota ja jäädä nolosti repsottamaan. (L)

(b)                        Dora oli alussa ihastuksissaan ja pyysi äijää kertomaan vanhoista Indokiinan ajoista.(k) vrt. Dora: Kertoisit ?äijä minulle vanhoista Indokiinan ajoista.

Näkökulmien limittyessä ei lukija tai kuulija voi kuitenkaan olla aina varma, onko kertoja viitannut esim. johonkin henkilöön omin sanoin vai siteerannut tällä kohtaa referoimaansa henkilöä sananmukaisesti. Esimerkissä (c) johtolauseen subjektin tarkoittama henkilö on voinut sanoa aiemmin: Olet aviomieheni setä, mutta yhtä hyvin esimerkiksi Olet Laurin setä, jolloin kertoja on tunnistanut Laurin puhekumppaninsa aviomieheksi ja vaihtanut samaan tarkoitteeseen viittaavan ilmauksen toiseksi.

(c)                        Se sanoi laskevansa minut lähiomaisiinsa, koska olin hänen aviomiehensä setä. (k)

Referoija voi esittää referoimansa henkilön käsityksen muuten uskollisesti, mutta saada referaattiin näkyville oman epäröivän suhtautumisensa väitteen paikkansapitävyyteen käyttämällä konditionaalia (d). Lauseeseen voi sisältyä lisäksi jokin eksplisiittinen leksikaalinen peruste tiedon epäilyttävyydelle (e).

(d)                        Descartes todistakoon samoin vääräksi väitteen, että normaalia korkeampi otsa olisi viisauden merkki. (l) | Kalevi Wiik  esitteli omaa näkemystään, jonka mukaan Pohjois-Eurooppa olisi jo jääkauden jälkeen (alkaen n. 8000 eKr) ollut jakautuneena kahteen kieli- ja kulttuurivyöhykkeeseen. (E)

(e)                        Julkisuudessakin esitetyt väitteet siitä, että lisääntyvä kilpailu nostaisi sähkön hintaa, ovat vailla perusteita. (L) | Lipponen sanoo Demari-lehdessä maanantaina olevan harhaista kuvitella, että Suomi menestyisi halvan markan varassa halpamaana. (l) | Lännessä on ollut yleinen virheellinen luulo, että Neuvostoliiton romahdettua karhu muuttuisi demokraattiseksi ja lempeäksi ystäväksi – –. (l)

.

§ 1467 Deiktisten viitepisteiden muutokset referoinnissa

Referoinnin esitystapoihin liittyy kysymys siitä, miltä kannalta ja kenestä käsin referaattiesitetään. Se voidaan esittää alkuperäisen puhetilanteen ja puhujan näkökulmasta tai siirtää meneillään olevan puhetilanteen mukaiseksi, referoijan tässä ja nyt ‑tilanteesta lähteväksi. Yhtenä keskeisenä referoinnin ulottuvuutena pidetäänkin deiktisten elementtien määräytymistä; puhetilanteen vaihdos näkyy ennen muuta deiktisten viitepisteiden muutoksissa. (Deiksiksestä tarkemmin » § 1423 – 1425.)

Persoona- ja demonstratiivipronominit sekä proadverbit ja tempukset voivat referaatissa olla joko alkuperäisen puhetilanteen mukaisia tai nykyiseen puhetilanteeseen suhteutettuja. Jos esim. Erkki-niminen henkilö kirjoittaisi ”meille” osoitettuun kirjeeseensä lauseen (a), se voisi muuttua toisessa tilanteessa ”meidän” referoimanamme asuun (b).

(a)                        Tilanne 1: Jatkan huomenna matkaani sinne teidän luoksenne.

(b)                        Tilanne 2: Erkki kirjoitti, että hän jatkaisi tänään matkaansa tänne meidän luoksemme.

Persoonan ilmaisimet ovat vaihtuneet 1. persoonasta (jatkan) 3. persoonan pronominiksi hän tai 3. persoonan possessiivisuffikseihin (matkaani → matkaansa); monikon 2. persoonan possessiivisuffiksi on vaihtunut monikon 1. persoonan suffiksiksi (luoksenne → luoksemme). Ajan ja paikan adverbit on niin ikään suhteutettu uuteen puhetilanteeseen (huomenna → tänäänsinne → tänne). Tilanteen vaihtuessa myös verbin modus saattaa vaihtua indikatiivista konditionaaliksi. Esimerkin (b) konditionaali vastaa alkuperäisen lausuman preesensiin sisältyvää futuurista tulkintaa » § 1545 (konditionaalin muista merkityksistä referoinnissa » § 14621475).

.

Asetelmassa 178 on esitelty tyyppiesimerkkejä referaateissa tapahtuneista näkökulman vaihdoksista, jotka ilmenevät deiktisistä aineksista.

Asetelma 178: Näkökulman vaihdoksia

Alkuperäinen tilanne (kuviteltu) Referaatti
Vakuutin että
Minä: Sinä saat pitää koko roskan mikäli haluat. 1. hän saisi pitää koko roskan mikäli haluaisi, mutta hän raivostui ja ärjyi että 2. ilman hänen lupaansa en saanut antaa kenellekään mitään, en edes hänelle, enkä itse ottaa vastaan, – – se minun oli syytä painaa mieleeni. (k)
Hän: Ilman minun lupaani et saa antaa kenellekään mitään, et edes minulle, etkä itse ottaa vastaan, – – se sinun on syytä painaa mieleesi.
Voisitteko tuoda minulle lasin vettä. Carola pyysi kanslian naisia tuomaan hänelle lasin vettä. (k)
Ritva Veikkola Hanhivaaralle: Hän [todistaja] tunsi Huurteen aika läheisesti ja kuuli luultavasti laukauksen. ”Ritva Veikkola kertoi meille, että tunsitte Huurteen aika läheisesti ja luultavasti kuulitte laukauksen”, Hanhivaara sanoi. (k)
Äiti Taijalle: Se Pike on ihan hermoraunio. Taija : Miten sie jaksat siel koulus?,
Pike : No ↑hyvinhän mie jaksan (.) mut kato mie – –.
Taija: Ku äiti sano et sie oot iha hermoraunio. (p)

Olennainen seikka referoinnissa on se, että deiktisten elementtien vaihdokset eivät ole automaattisia, vaan kirjoittajan ja puhujan valittavissa (» § 1468) (tempusvalinnasta referaatissa » § 1472 – 1473). Viitepisteet eivät välttämättä osoita näkökulman muutoksia. Esimerkiksi kun puhuja referoi itseään ja puheena oleva asia on edelleen voimassa puhehetkellä, näkökulma pysyy samana (c). Myös jos referaatissa ei ole puhetilanteeseen reagoivia deiktisiä elementtejä, mitään näkyvää sopeuttamista toiseen puhetilanteeseen ei tapahdu (d).

(c)                        Sanoin jo äsken, että en halua lähteä maalle.

(d)                        Kuka on sanonut, että maa kiertää auringon ympäri? | Tuloverotuksen kautta varoja uudelleen jakamalla estetään yhteiskunnan luomiskykyisempää osaa toteuttamasta itseään, väitti valtiovarainministeri Heiki Kranich äskettäin Päivälehdessä. (l)

.

§ 1468 Deiktisten keinojen keskinäisestä riippumattomuudesta

Deiktiset keinot eivät kaikki toimi samansuuntaisesti. Esimerkiksi yhtäältä tempuksen ja persoonan valinta sekä toisaalta demonstratiivipronominien ja deiktisten adverbien käyttö näyttävät usein toimivan toisistaan riippumatta. Tempuksilla ja persoonajärjestelmällä merkitään kertojan näkökulmaa, demonstratiivipronomineilla sekä ajan ja paikan adverbeilla kertomuksen henkilön näkökulmaa (» § 1474 – 1475):

Marja: Sitte Soili meni toisen päivän iltana sinne että hän tulis tässä nyt siivoamaan, (p) | vrt. Soili: Minä tulen ~ tulisin tässä nyt siivoamaan.

Seuraava esimerkki kaunokirjallisuudesta havainnollistaa tätä oletusta erisuuntaisista deiktisistä keinoista. Siinä on minä-kertoja, joka selostaa aiemmin toiseen maahan käymäänsä puhelinkeskustelua. Referaattien verbinmuodot ovat kertojan nykyhetken edellyttämät, mutta deiktiset adverbit (siellä vs. täällänyt) ovat referoidun, aiemmanpuhetilanteen mukaiset.

Vaimo kysyi, oliko siellä nyt ihana kevät. [vrt. vaimo: Onko siellä nyt ihana kevät?] Sanoin, että asioita oli hankala saada hoidetuksi.  Täkäläinen yrityskulttuuri oli sellaista, että tarviketilaukset ja niiden perille toimittaminen oli ihan herran kädessä. Ei tiedä kuinka kauan täällä joutuisi olemaan. Vaimo kysyi oliko siellä nyt ihanat ilmat. (k)

.

.

Introdus / lisätty 15.9.2017

 

.

 

Anunțuri

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: