Blogulblog's Blog

Reema

Reema

.

Reema

.

reema (9)

  1. (kielitiede) lauseen osa, joka antaa uutta informaatiota aiheesta

reema (kiel) rheme; teema (psykologinen subjekti) theme (and rheme ja reema) (eng.); reema (kiel) Rhema, -ta (germ.)

RÉMĂ s.f. (Fil.; lingv.) Denumire a verbului în terminologia aristotelică. [< fr. rhème, cf. gr. rhema]. (DexOnLine)

.

Iso suomen kielioppi

.

Reema (lauseen remaattinen osa) on lauseen sanajärjestystä ja informaatiorakennetta koskeva termi, joka tarkoittaa lauseen varsinaisena uutisena esitettyä osaa. Tavallisesti reema sisältyy lauseen loppukenttään eli finiittiverbillä alkavaan osaan. Esim. ilmauksessa Minä katson vielä uutiset reemaksi hahmottuu katson vielä uutiset, jos esittämisyhteydessä on kyse siitä, mitä kukin läsnäoleva aikoo tehdä. Reema on suppeampi, pelkkä uutiset, jos kyse on siitä, mitä kukin aikoo katsoa. Suppea reema voi olla myös lauseen alussa, esim. Uutiset minä katson (enkä sarjafilmiä). (» § 1370.)

http://scripta.kotus.fi/visk/haku.php

Yksinkertaisessa tapauksessa, johon tämä traditio perustuu, lause jakaantuu kahteen osaan: ensin mainitaan subjekti ja sitten predikaatti yhtäjaksoisena kokonaisuutena. Predikaatti on tässä mielessä sama kuin tuon tradition reema (vrt. » § 1370).

Tässä luvussa näistä asioista puhuttaessa käytetään käsitteitä teema, lauseen temaattinen osa ja reema (» § 13701371).

.

§ 1370 Informaatiorakenne ja sen suhde kenttiin

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1370

Lauseen informaatiorakenteeksi sanotaan sen informaation annosteluun liittyvää jäsennystä: mihin informaatio liittyy, mitä pidetään annettuna ja mitä esitetään ilmauksen varsinaisena uutisena. Informaatiorakenteeseen kuuluu lauseen jakautuminen temaattiseen ja remaattiseen osaan; jälkimmäistä sanotaan yleensä lyhyyden vuoksi reemaksi. Seuraavassa esitellään kaksi perustapaa, joilla informaatiorakenne ja lauseen kenttärakenne liittyvät toisiinsa.

Jako temaattiseen ja remaattiseen voi ensinnäkin noudattaa jakoa teemapaikkaan ja loppukenttään. Kun teema (teemapaikkainen lauseke) ilmaisee lauseen puheenaiheen eli sen olion tai asian, johon sanottu ensisijaisesti liittyy, se kuuluu informaatiorakenteessa lauseen temaattiseen osaan eli siihen, mikä on kontekstin perusteella tiedettävissä tai pääteltävissä. Loppukenttä lisää puheenaiheesta jotakin, mikä ei kuulu temaattiseen osaan, eli toimii lauseen reemana (a).

(a)

Teemapaikka loppukenttä
Temaattinen osa Reema
Putket ovat jäässä.
Alkeiskurssi voi maksaa tuhansia euroja.
Minulla ei taida olla siihen varaa.

Kontekstista ilmenevään tai pääteltävään temaattiseen osaan voi kuulua teeman lisäksi myös osa loppukenttää. Remaattista on silloin vain osa loppukentästä; informaatiorakenteessa tätä osaa sanotaan suppeaksi reemaksi (b). Tällöin lause edellyttää kontekstiltaan enemmän kuin tapauksessa (a): puheena ei ole pelkästään teeman tarkoite vaan myös se tilanne, jossa tämä on osallisena. Suppea reema lisää temaattiseen osaan siitä puuttuvan tiedon.

(b)

Teemapaikka Loppukenttä
Temaattinen osa Reema
Alkeiskurssi voi maksaa tuhansia euroja.
Tehtävään soveltuvat parhaiten palveluskoirarodut.

Suppea reema voi eräin edellytyksin olla myös esikentässä (» § 13821384). Jos subjekti tai muu lausetyypin ensisijainen jäsen sijoittuu loppukenttään, on tavallista mutta ei välttämätöntä, että juuri se tulkitaan suppeaksi reemaksi, kuten lauseessa Tehtävään soveltuvat parhaiten palveluskoirarodut (» § 13741375).

Huom. Informaatiorakennetta koskeva terminologia on kirjavaa, ja samaakin termiä käytetään usein eri tavoin. Teemaa sanotaan myös topiikiksi ja reemaa fokukseksi (esim. Lambrecht 1994). Temaattisen osan ja reeman jakaumaa havainnollistetaan usein sillä, mihin kysymykseen tarkasteltava lause intuitiivisesti sopii vastaukseksi: Mitä voit kertoa alkeiskurssista? Se voi maksaa tuhansia euroja, tai suppean reeman tapauksessa Mitä alkeiskurssi maksaa? Se voi maksaa tuhansia euroja (esim. L. Carlson 1983). Menetelmä ei kerro todellisesta vuorovaikutuksesta eikä tulkintaprosesseista vaan pyrkii eksplikoimaan sitä, millä eri tavoilla lause voi olla kontekstissaan relevantti.

Monissa tutkimuksissa erotetaan myös tapaustyyppi, jossa koko lause toimii reemana (fokuksena). Näin voi olla, kun lause on kokonaisuudessaan uutinen esim. vastatessaan kysymykseen Mitä uutta? tai Mitä nyt? Teemapaikassa on tällöin sen oletusarvoinen täyttäjä, ts. yleensä subjekti: Putket on jäässä. Erilaisia informaatiorakenteen tulkintoja voi tukea erilainen prosodia, mutta suomen osalta asiasta ei ole tutkimusta.

.

§ 1371 Jatkuva ja vaihtuva teema

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1371

Teema voi olla jatkuva tai vaihtuva. Se on jatkuva, kun yhtenäisessä tekstissä kuljetetaan samaa puheenalaista diskurssireferenttiä teemapaikassa. Tällainen on seuraavan katkelman ensimmäisessä virkkeessä esitelty henkilö: myöhemmät häneen viittaavat pronominit ovat teemana. Saman tarkoitteen uudelleenmaininnat voivat kuitenkin sijoittua lauseissa muihinkin asemiin kuin teemaksi.

Hakijoista on varsin vahvoilla syksyllä 50 vuotta täyttävä kauppatieteen tohtori Kari Jalas. Jalas toimii tällä hetkellä teollisuuden edustajana Brysselissä. Hänet tunnetaan myös teollisuuden Suhdannebarometrin isänä. Jalasta pidetään kivikasvoisena lobbarina, joka tuntee EU:n läpikotaisin. Hänellä olisivat suhteet valmiina joka suuntaan. (l)

Vaihtuva teema on kontekstissaan ensi kertaa mainittava entiteetti tai sitten aiemmin mainittu, joka otetaan uudestaan puheeksi. Jos tarkoite kuuluu johonkin puheenalaiseen tai yhteydestä ilmenevään joukkoon, vaihtuva teema luo implikaation, että siitä lauseessa sanottu ei koske muita kyseiseen joukkoon kuuluvia kuin sitä. Joukon jäseniä siis käsitellään yksitellen, ja vaihtuva teema on kontrastiivinen. Seuraavassa tekstikatkelmassa mainitaan ensin kaksi kilpailulajia, joista kummastakin kerrotaan jotakin. Seuraavaksi kuvataan hyppääjiä, joita sitten käsitellään vuorollaan kahtena eri ryhmänä.

Freestyle ja skysurf vasta tekevät tuloaan Suomeen. Freestylessa temppuillaan vapaapudotuksen aikana ja tyyli on vapaa. Skysurfia harrastetaan laskuvarjo selässä ja lumilauta jaloissa. ¶ Taivaalla leijuessaan hyppääjä ”surffailee” laudalla. Kokeneet taiturit karauttavat lumilaudallaan ilmalennon jälkeen tyylikkäästi maankamaralle, mutta aloittelijat potkaisevat laudan sivuun ennen laskeutumista. (l)

Kontrastiivisen tulkinnan tuo esiin painoton partikkeli taas, joka yleensä sijoittuu teeman jälkeen. Se antaa ymmärtää, että kyseisellä teemalla on tekstissä ollut vastinpari ja että näistä kahdesta sanotaan jotakin erilaista mutta vertailukelpoista. Myös sanalla puolestaan on vastaavanlaista käyttöä.

Maxin ajatteleminen johtaa Doraan. En voinut irrottaa katsettani hänestä silloin aperitiiveilla. Luulin, että kaikki huomasivat sen, mutta olin väärässä. Sini ei ainakaan huomannut ja Max taas oli oman esityksensä lumoissa. Mutta huomasiko Dora? (k) | Väyrysen mu-kaan Suomi ei nouse lamasta pelkästään perinteisellä elvytyspolitiikalla. Velkaelvytys veisi puolestaan Suomen entistä syvemmälle laman suohon. (l)

Vaihtuvan teeman ominaisuuksia voi olla myös esikentässä olevalla ilmauksella; tällöin itse teema on jatkuva (» § 13791381).

.

§ 1374 Tunnusmerkkisesti: Päätöksen tekee johtaja

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1374

Kun teemana on jokin muu kuin lausetyypin ensisijainen täydennys, järjestys on tunnusmerkkinen. Toisaalta tunnusmerkkistä on sekin, että lauseke, joka neutraalisti on teemana, onkin loppukentän lopussa. Seuraavassa tämä on perussubjekti; objekti tai adverbiaali on teemana:

Teemapaikka Loppukenttä
Elokuvan on ohjannut Woody Allen.
Niukkuudesta kertovat suuret työttömyysluvut.

Vastaava koskee predikatiivilausetta ja erikoislausetyyppejä:

Teemapaikka Loppukenttä
Pieniä nisäkkäitä ovat myös lepakot.
Vastuu nuorista on meillä kaikilla.
Kylmintä tulee viikon loppupuolella.
Tämä pitäisi ymmärtää jopa sinunkin.

Tällaisten lauseiden tavallinen tulkinta etenkin kirjoitetuissa teksteissä on se, että subjekti tai muu vastaava jäsen on suppea reema eli muodostaa lauseen reeman yksin. Näin on seuraavissa esimerkeissä: muutoksen on todettu tapahtuneen, ja tunnusmerkkisellä järjestyksellä esitellään sen aiheuttajia (a) tai sen kokeneita ilmiöitä (b).

(a) Rauhallisesta kehityksestä huolimatta Suomenkin kieliolot ovat muuttuneet koko ajan. Muutoksia ovat aiheuttaneet maastamuutto, maassamuutto ja 1980-luvulta lähtien myös maahanmuutto. (A)

(b) Ducatin 748 -mallisarjan hätäisin versio R on saanut uuden rungon ja vanteet mallin 996 Fogarty-replikasta. Uutta on myös ilmansuodatinkoteloon nostetut ruiskutussuuttimet. Moottorin sisällä muutoksia ovat kokeneet sylinterin kannet ja kiertokanget. (E) | Kosken ranta on muuttunut sitten Juhani Ahon aikojen, muuttunut on itse koskikin, jota on vuoronperään perattu ja kunnostettu. (l)

Samaan tehtävään, esim. sen ilmaisemiseen, mihin tekstissä mainitut muutokset ulottuvat, voidaan siis käyttää monenlaisia mutta informaatiorakenteeltaan yhtäläisiä lauseita:

(c)

Temaattinen osa Reema
Muutokset ovat koskeneet muun muassa väestörakennetta.
Muutoksia on kokenut muun muassa väestörakenne.
Muuttunut on muun muassa väestörakenne.
Muutosten pyörteeseen joutui muun muassa väestörakenne.

Pitkälle vakiintunut XVS-järjestyksen tyyppi on sellainen, jossa on essiivisijainen teema, olla-verbi ja subjekti (d). Teema nojaa aiemmin esitettyyn: (edellä mainitun) tarkoituksena, syynä, seurauksena, ehtona. Tämä on yksi tapa esittää esim. puheena olevan asian syy lauseen loppupuolella.

(d) Mieshän suorastaan myhäilee. Syynä on edellisenä päivänä Saimaasta virvelöity viisikiloinen hauki, – –. (l) | Kun joustoja etsitään, niin niiden edellytyksenä on kunnioittava suhtautuminen puolin ja toisin, presidentti opastaa. (l) | Turkama pitää räjäytyksen osoitetta selvänä: kohteena oli poliisi. (l)

Suppeaan eli verbikentästä vain osan muodostavaan reemaan voi kuulua muutakin kuin subjekti. Esimerkissä (e) ensimmäinen lause nostaa (osana hallinnollista ohjetta) esiin kysymyksen päätöksen tekijästä ja ehdoista ja toinen lause esittää ne loppukentässä.

(e) Työntekijä anoo halutessaan etätyötä. Päätöksen tekee [johtaja] [osastonjohtajan esittelystä] [kuultuaan hakijan kaikkia esimiehiä]. (A)

Suppea reema ymmärretään eräissä yhteyksissä muut vaihtoehdot pois sulkevaksi eli eksklusiiviseksi. Näin on esimerkiksi kun teema, johon sisältyy vertailua edellyttävä määrite, kontrastoidaan aiemmin ilmaistuun tai implisiittiseen vertailukohtaan (f). Kilpailuista puhuttaessa on oletuksena, että kullekin sijalle sijoittuu joku, ja kiinnostuksen kohteena se, kuka mitenkin sijoittuu ja millä tuloksella (g).

(f) – Tottakai Mona Sahlin on hyvä. – –. Mutta vielä parempi pääministeri tulisi Margareta Winbergistä, sanoo René Posse. (l) | Koivisto ei ollut saanut kaikkia syksyn saataviaan ennen paluutaan kotimaahan joululomalle. ¶ – Samoja ongelmia on ollut muilla suomalaisilla. (l)

(g) Jo kahdesti tällä kaudella 9,96 juossut Burrell voitti kilpailun, mutta joutui tyytymään hänelle vaatimattomaan aikaan 10,13. Toiseksi tuli Englannin Linford Christie ajalla 10,20. Saman ajan sai myös kolmanneksi tullut Nigerian Chidi Imoh. (l)

Eksklusiivinen tulkinta ei kuitenkaan seuraa itse järjestyksestä vaan lauseessa sanotusta, sillä suppeassa reemassa voi olla additiivinen partikkeli kuten –kin, myös tai muun muassa, esim. Hyvä pääministeri tulisi esimerkiksi Winbergistä.

Huom. 1970-luvun asiatekstejä koskevassa tutkimuksessa ilmeni, että tunnusmerkkisesti loppukentässä oleva subjekti on yleensä myös pitkä; tunnusmerkkisille XVS- järjestyksille on ominaista suurempi pituusero teeman ja verbinjälkeisen subjektin välillä kuin tunnusmerkittömässä SVX-lauseessa. Tämä ero on erityisen huomattava essiivialkuisissa lauseissa. (A. Hakulinen ym. 1980: 140–145; Vilkuna 1991.)

.

§ 1382 Esikenttä reeman paikkana

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1382

Esikentässä voi olla reema eli lauseen pääuutinen. Tällainen lause on yleensä verbiloppuinen (» § 1390). Reeman sijoittaminen esikenttään on tunnusmerkkistä, ja se perustuu lauseen tehtävään. Reema-alkuiset lauseet toimivat vahvistuksina tai vastaväitteinä (» § 1383) ja vakuutteluina (» § 1384). Ne ovat siis tavalla tai toisella reaktiivisia, joskus affektisia. Reema-alkuinen järjestys esiintyy myös arvottavissa ilmauksissa, joissa on kyse ominaisuuden asteesta (a).

(a) – Kyllä teatterin tulee ruotia myös intohimoja ja estoja. Parempi se on kuin vaimon hakkaaminen, – –. (l) | – Mieluummin minä radalla olen kuin hautajaisissa, tuumii joulukuussa 50-vuotisjuhliaan viettävä suomalaisen moottoriurheilun legenda. (l) | – Eväät vain loppuivat kesken. Turha sitä tilannetta on sen enempää selitellä, – –. (l)

Myös subjekti tai muu lausetyypin ensisijainen täydennys voidaan tulkita esikentässä olevaksi reemaksi. Tätä tulkintaa tukee lauseen verbiloppuisuus sekä se, että subjektin ja verbin välissä on jatkuva teema. Niinpä ryhmän (b) esimerkeissä on subjekti tai omistajan ilmaus esikentässä ja sitä seuraava jäsen, Kirsin ja sitä, teemana (rakenteen kaksiselitteisyydestä » § 1388).

(b) Kirsi oli ihan kiltti tyttö syksyllä. Minulla ei ole mitään pahaa sanomista, mutta sitten tuli Riitta. Se Kirsin villitsi. (k) | – Omaa kosketuspintaa, Vaski tuhahtaa. – –. – No, Kallellahan sitä tähän on. (k)

Tällaiset lauseet ovat informaatiorakenteen kannalta osittain samanlaisia kuin ne, joissa remaattinen subjekti on lopussa, esim. Sen tein minä (» § 1374), mutta jälkimmäiset eivät välttämättä ole reaktiivisia.

Lauseen ainoa verbinetinen lauseke saattaa hahmottua tunnusmerkkiseksi reemaksi, kun subjektipronominia ei panna ilmi (c) tai kun tämä lauseke on subjekti (Me voitimme ettekä te). Teemapaikassa olevalla paikanpitäjällä voidaan osoittaa lauseen ensimmäinen jäsen esikentässä sijaitsevaksi ja varmistaa tämän mukainen tulkinta (d). Tämä koskee myös tunnusmerkkisesti verbialkuisia lauseita (e), joilla on muutenkin samanlaisia reaktiivisia ja affektisia tehtäviä kuin nominaalisella reemalla alkavilla (» § 13851386).

(c) – Todella tiukassa tilanteessa olemme. (l)

(d) – Meidän tässä pitäisi olla juovuksissa eikä sinun. (k) | Ulkoisesti kirjasto on parhaimmillaan, kun sitä katsoo ylhäältäpäin. Se muistuttaa metsoa. Harvemmin sitä kumminkaan asioi kirjastossa helikopterilla. (L)

(e) Sari Ämmänkoski huokaisee. On sitä niin monenlaista tyyliä näissäkin hommissa. (l)

Huom. 1. Subjektialkuisissa lauseissa samantapainen tehtävä on painottomalla se-sanalla, joka osoittaa subjektin remaattiseksi silloinkin, kun lause ei ole verbiloppuinen (» § 1715). Tällöinkin sana se on mahdollista käsittää teemapaikan paikanpitäjäksi.

– En minä sinua tarkoittanut, veli vakuutti. ¶ Mutta Margareta tiesi, että hän tarkoitti. Hän se oli pikkusielu veljen mielestä. (k)

Huom. 2. Reema-alkuisia ovat myös verbittömät lausumat, joilla kommentoidaan jotakin käsillä olevaa: Hieno hattu sinulla (K) (» § 881). Tällaiselle lausumalle tyypillinen prosodia voi esiintyä myös verbillisessä lauseessa: Hieno hattu sillä naisella oli ~ oli sillä naisella. Tällaisissa ilmauksissa reeman jälkeistä osaa, jonka sisäinen järjestys on samantekevä, voi pitää lisäyksenä.

§ 1383 Edellä sanotun vahvistus tai oikaisu

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1383

Reema-alkuinen järjestys toimii edellä sanotun vahvistuksena tai oikaisuna. Vahvistuksena sillä voi toistaa toisen aiemmin sanoman myös omana käsityksenä (a) tai todeta oman aiemman oletuksen paikkansapitäväksi (b). Myös tilanteissa, joissa vastataan kysymykseen, reema-alkuinen lause vahvistaa annetun vastauksen sisällön (c).

(a) Lääkäri: Nyt siinä vaikuttais olevan semmonen (.) jänteen kiinnityskohdan, sen alasen limapussin tulehdus siinä, lonkassa.
Potilas: Nii joo, semmosta mä ittekkin niin kun aattele et tulehdus ilmeisesti siin täytyy olla. (P)

(b) Huikkasin isännälle, että eti äkkiä pyssy, se on varmasti karhu! – –. ¶ – Ja karhuhan se oli! Meidän Hiski-karjumme niskassa! (l)

(c) – Mitä te epäilette? ¶ – Rikosta. Sitä minä epäilen. Enkä edes epäile vaan tiedän. (k) | Sinä pelastit tytön? ¶ Kyllä. Minä sen tein. (k)

Sanottua vahvistavat reema-alkuiset lauseet sisältävät pääasiassa anaforista ainesta, koska asia on jo ollut esillä. Tällaiset vahvistukset toimivat usein pitemmän jakson yhteenvedonomaisina lopetuksina (d); tässä tehtävässä usein käytettyjä sanontoja ovat Semmosta se on ja Niin se on. Yhteenveto voi myös samalla selittää edellä sanottua (e).

(d) Hyvällä onnella – – kuulijalla on vara valita [missä kuunnella katusoittajaa]. Mutta voi käydä niinkin, että soittaja on vaihtanut maisemaa. ¶ Semmoista se on, katusoittajan elämä. Ei pidä ottaa niin todesta. (l) | – Kaikki on elokuvassa niin totta, tuollaista se oli. (l)

(e) ”Kun mä olin ihan pieni, se välitti aina. Jos mulla oli nälkä, se hommas mulle aina jotain vaikka omista karkkirahoistaan. Semmonen se oli.” (l) | ”Täällä Tammelan ylängöllä, humisevalla harjulla puut kasvavat yölläkin. Niin hieno paikka tämä on” hän kehua retosteli ja ihmisiä nauratti. (l)

Reema-alkuinen lause osoittaa usein, että lauseen sisältö saattaisi olla sanotusta jo pääteltävissä eli että reema on ollut esillä. Näin toimivat usein myös lauseet, joihin sisältyy kin-partikkeli (f).

(f) – Mitä se sillä tarkoitti? ¶ – Sitä minäkin kysyin. (k) | – Kyllä. Kyllä minä näin pedon. Sitä minä pelästyinkin. (k) | Tietysti minä soitin Taikurille, enhän minä enää tuntenut koko kaupungista muita. Ja Taikurin takia minä kai olin tullutkin. (k) | Liike-elämässä arvostetaan ihmistä, joka on rehellinen, jonka sanaan voi luottaa, joka pystyy joukkuepeliin ja joka osaa käyttää perusjärkeä. ¶ – Semmoisia miehiä näistäkin minun junnuistani on kasvanut, – –. (l)

Oikaisuna reema-alkuinen väite toimii, kun puhujan ilmaisema käsitys eroaa siitä, jota vasten se esitetään. Tulkinnan tekee selväksi toisen vaihtoehdon kieltävä eikä-rinnastus (g). Oikaisu voi kohdistua paitsi ilmipantuun myös implisiittiseen käsitykseen, joka on sanotusta pääteltävissä (h).

(g) Jos itsellekin on sattunut kertymään vähän ylikiloja, innostutaan vertailemaan vararenkaita laihduttajan kanssa: minunhan tässä pitäisi laihduttaa eikä sinun. (l)

(h) – – Lasse oli hankkinut vakuutuskilven jostain, ja vaikkei se ollut sanonut sen alkuperästä mitään, varastanut se sen oli: se oli ollut selvästi jo aiemmin jossain kiinni. (k) [varastanut eikä hankkinut laillisesti] | – Mikset kysy Moonalta? Anna ihmetteli. – Moonahan tässä asiantuntija on. (k) [Moona enkä minä, jolta kysyit]

Oikaisu ja lause, johon se kohdistuu, eivät aina eroa pelkästään esikentässä olevan ilmauksen osalta. Niinpä kontrasti perustuu esimerkissä (i) siihen, että A:n olotilaa selitetään kahdella eri tavalla (”flunssa tulossa”, ”hormonit hyrrää”).

(i) A: Mulla on varmaan lämpöä, taitaa olla flunssa tulossa. B: Hormonit sulla hyrrää. (TV)

Huom. Yhteenvetona toimivassa järjestystyypissä Semmoista se oli teema on lyhyt. Samassa tehtävässä esiintyy järjestys, jossa vastaava lauseenjäsen on lopussa; siinä se voi olla pitkäkin: [rullaluistelua käsittelevän kappaleen lopussa] Semmoinen on siis laji, jossa 250 maailman kovakuntoisinta ammattilaista ottaa yhteen (l).

.

§ 1388 Millainen kenttäkuvaus: Kuka on käynyt kaapillani?

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1388

Taustoittava pykälä

Teemapaikan ja esikentän ero on tulkinnanvarainen, jos loppukentän edellä on vain yksi lauseenjäsen, jonka voi ymmärtää sijoittuvan yhtä hyvin esikenttään kuin teemapaikkaankin. Interrogatiivi- ja relatiivipronomini, jotka normaalisti edeltävät teemaa, kuuluvat subjektina ollessaan lauseenjäsentehtävänsä perusteella teemapaikkaan mutta kysymystehtävänsä vuoksi esikenttään, koska kysymysainekset muuten ovat esikentässä:

Esikenttä Teemapaikka Loppukenttä
Kuka on käynyt kaapillani?
Kuka on käynyt kaapillani?

Ratkaisua näiden jäsennysten välillä voi pitää yhdentekevänä, mutta jos teema halutaan nähdä nimenomaan puheenaiheena, jälkimmäinen jäsennys on luontevampi. Silloin kun interrogatiivipronominia seuraava ilmaus edustaa kontekstin perusteella jatkuvaa teemaa, sen voi katsoa sijaitsevan teemapaikassa ja interrogatiivipronominin vastaavasti esikentässä:

Esikenttä Teemapaikka Loppukenttä
Tämä sävelmä on kai jokaiselle tuttu.
Kuka sen on säveltänyt?

Vastaavanlainen tulkinnanvaraisuus syntyy, kun subjekti tai muu lausetyypin ensisijainen jäsen on lauseenalkuisena reemana (» § 1382). Sitä seuraavan lausekkeen voi nähdä sijoittuvan yhtä hyvin teemapaikkaan kuin loppukenttään. Jos halutaan painottaa tällaisten lauseiden funktion yhdenmukaisuutta muiden reema-alkuisten lauseiden kanssa (Lennonilta se on peräisin), ainakin subjektin jälkeisen jatkuvan teeman on johdonmukaista katsoa olevan teemapaikassa:

Esikenttä Teemapaikka Loppukenttä
Lennon sen on säveltänyt.
Lennon sen on säveltänyt.
Lennonilta se on peräisin.

Sama koskee lauseenalkuisia predikoivia lausekkeita, joita ei yleensä mielletä teemaksi. Niinpä seuraavan esimerkin hauskaa oli on tulkinnaltaan samanarvoinen kuin Hauskaa siellä ~ minulla oli, jossa siellä ~ minulla on teemana.

Juosta jolkutin keppini kanssa lumisessa metsässä ja hauskaa oli, niin kauan kuin aamutunnelmissa jaksoin. (k)

.

§ 1390 Milloin lause on tunnusmerkkisesti verbiloppuinen

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1390

Loppukenttä on tunnusmerkkisesti verbiloppuinen, kun verbi seuraa siinä laajennuksiaan. Teeman ja verbin välissä on vähintään yksi lauseenjäsen: täydennys, integroitunut adverbiaalimäärite tai subjekti (ellei se ole teemana). Tunnusmerkkinen verbiloppuisuus edellyttää, että esikentässä on jotakin. Alisteisissa lauseissa, joissa järjestys on verbiloppuinen, esikentässä voi tällöin katsoa olevan konjunktio.

Esikenttä Teemapaikka Loppukenttä
En minä siitä mitään ole tiennyt.
Kai teillä täällä sentään jotakin on.
Sitä varten minun sinne piti lähteäkin.
jos se nyt tässä tilanteessa jotakin merkitsee

Silloin kun lauseessa on liittomuoto, verbiliitto, verbiketju tai infiniittinen täydennys, verbiloppuisuus saattaa olla osittaista: finiittimuoto on tunnusmerkittömään tapaan loppukentän alussa, mutta infiniittinen muoto seuraa laajennuksiaan.

Loppukenttä
Kai sinä olet sentään jotakin oppinut.
Kai se olisi jonnekin saatava.
Ei sille taida voida paljon mitään tehdä.
Ei sille taida paljon mitään voida tehdä.

Kun finiittiverbi on esikentässä, verbiloppuisuus on välttämättä osittaista: Olet sinä sentään jotakin oppinut. Verbi voi loppukentässä olla myös laajennustensa välissä (a). Järjestys on silloin toisaalta tunnusmerkkisesti verbiloppuinen, mutta verbiä seuraa vielä lisäyksenomainen määrite.

(a) – Mitä ihmettä sinä siellä teit keskellä yötä? (k) | Kai siinä [puolueiden yhteistyön parantuessa] vähän kakkaakin on rattailta pudonnut matkan varrella? (l)

Useimmille tunnusmerkkisesti verbiloppuisille lauseille on yhteistä reaktiivisuus ja affektisuuskin (b). Ne ovat kysymysmuotoisia tai -funktioisia (c), verbi- tai partikkelialkuisia (d) tai reema-alkuisia (e).

(b) – Mitäs perkelettä nämä [jouluruokaohjeet] tässä tekee, Tiina kysyi. ¶ Ilpo näytti loukkaantuneelta. – Kai meillä ny aattoateria on. (k) | Mä suutuin. Millä valtuuksilla se mulle vittuili? – Kai sitä nyt koulukaslinjasa kuskin jokkainen tietää! (k)

(c) – Ansallako sinä ny kortteeria pirät? (k) | Publish or perish, julkaise tai tuhoudu, kukapa siinä virkojen ja apurahojen tavoittelurallissa kriisiin joutaisi! (a)

(d) Kolmisensataa kisaturistia toi reippaan tunnelman Suomen peleihin. Olisi heille edes yhden voiton suonut. (l) | Vieläkö aiot kostaa niille huijareille? Kyllä ne jonkin näpäytyksen ansaitsisivat. (k) | Kai siinä väitteessä jotain perääkin on, tuskin se ilmasta on poimittu. (l)

(e) Tekö siis näitte meidät tuolla? – –. – Tietysti näin, hän sanoi hiukan epävarmasti. – Minähän sanoin juuri, että siksi minä sinne soitinkin. (k) | Ymmärrän kyllä, että tyytyväiset kansalaiset ovat puolueellesi kauhistus, sillä tyytymätön, työtön vaalikarja teidät hengissä pitää. (l)

Jälkiasemaisessa alisteisessa lauseessa verbiloppuisuus on joskus päälauseen tunnusmerkkisen järjestyksen heijastumaa. Silloin päälause on jotakin edellä mainittua tyyppiä ja mahdollisesti itsekin verbiloppuinen (f).

(f) En minä nyt niin rikas ole, että olisi varaa rahoja nollatilillä makuuttaa (L) [mainos] | Lapsi: Ei se [pyyhe uimarannalla] kastu. Äiti: Kastuu se jos se veteen menee. (P) | Kyllä minä ymmärrän, että sinä laihtua haluat, mutta en sitä, miksi siitä pitää amerikkalaisille maksaa. (k)

Alisteinen lause voi toisaalta olla verbiloppuinen ilman että lausetta tulkitaan tunnusmerkkiseksi (g). Tällaiset lauseet sisältävät tyypillisesti tuttua tai itsestään selvää tietoa. Verbiloppuisuus on eräissä tapauksissa pitkälti vakiintunutta (h). Tyypillinen on varauksena toimiva jos-lause, esim. jos sitä nyt x:ksi voi sanoa tai jos se x:stä riippuu.

(g) Suomikin on hänelle mahdollinen asiakas, jos se sitä haluaa. (l) | Onko se vanha edes pystyssä enää. Se oli nimittäin aika kallellaan kun mä viimeks sitä katoin. (P) | Salaa olin toivonut Janin ehdottavan juuri tätä, mutta sitten kun hän sen teki, häkellyin. (k) | Johannes antoi Jeesukselle tukea aina silloin kun hän sitä eniten tarvitsi. (E) | Vaikka sisävedet lämpimiä ovatkin, mihinkään ennätyslukemiin ei ole ylletty. (l) | Jos käskytys ei riitä, pitäisi ottaa tilalle työntekijät, joilla on itsekuria tehdä se työ, josta he palkkansa saavat. (l)

(h) Jos presidentti Kekkosen viime vuodet jotakin opettivat, niin sen mikä on valheen voima. (l) | Siinä saattoi mennä silmä kun Tellu sille päälle sattui. (k) | Enää Smirnov ei aina pysty ottamaan perhettä mukaansa niin mielellään kuin sen tekisikin. (l) | Vaikeat ajat tulossa, sanoi Holkeri kun pääministerin haastattelutunnin alussa kelloa katsoi. (l) |

.

§ 1404 Raha se on joka ratkaisee

http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1404

Lauseke voidaan osoittaa fokukseksi käyttämällä predikatiivilausetta Se + olla + NP + relatiivilause, jossa relatiivilause määrittää subjektina olevaa pronominia mutta on siitä irrallaan. Tällaista rakennetta sanotaan fokusoivaksi lohkorakenteeksi. Sanajärjestys on tunnusmerkitön (a) tai sitten itsessäänkin fokusoiva siten, että NP on pronominisubjektin edessä (b). Myös relatiivilause on usein verbiloppuinen.

(a) Se on ~ oli NPfokus + relatiivilause: Se oli työnjohtaja joka pani sen sinne.

(b) NPfokus se on ~ oli + relatiivilause: Työnjohtaja se oli joka sen sinne pani.

Rakenteen fokusoiva tehtävä perustuu siihen, että sillä osoitetaan se-subjektin ja toisen NP:n tarkoitteet samoiksi ja tarkoite siten yksiselitteiseksi (ekvatiivilause, » § 950). Tästä syystä koko lohkorakenteen referentiaalinen merkitys on sama kuin yksinäislauseen, jonka subjektina on ensimmäisen lauseen NP ja muut ainekset ovat samat kuin relatiivilauseessa: Työnjohtaja pani sen sinne; lohkorakenteen retorinen arvo on kuitenkin yksiselitteisen samastuksen ansiosta suurempi. Ero on myös informaatiorakenteessa: NP on fokus, muu osa lauseesta temaattista ainesta, samoin kuin reema-alkuisissa lauseissa (» § 1383).

Fokuksena voi olla myös paikan, ajan tai määrän ilmaus (c).

(c) Koskas se olikaan kun me viimeksi nähtiin? | Se on harva iso lintu joka vielä pesii, – –. (k) | – Minä olen sitä mieltä että se on rajallinen määrä, mitä ihminen pystyy itseään muuttamaan, Laina sanoo. (k)

Fokusoivaa lohkorakennetta on perinteisesti käytetty sananlaskuissa (Kauppa se on mikä kannattaa), joiden mallia varioivat ryhmän (d) esimerkit. Muuten sitä käytetään edellä sanotun korjaamiseen (e) ja muutenkin implikoimassa tarkoitteen yksiselitteisyyttä (f), etenkin kysymyksissä (g).

(d) Kiinteistökeinottelu yms. se on mikä kannattaa. (l) | Eivätkö nämä idealistit tajua, että rahahan se on joka nämä asiat nykyisin ratkaisee! (l)

(e) OE: niin. (.) kyllä minä (.) tuossa (.) sitä mieltä olen kieltämättä jos (.) liikkeen johto
panee sen ilmotustaululle, ja [jos se koskee,]
OP: [eiks se ollu se se oli] työnjohtaja joka
se just se Ville Vainio joka pani sen sinne (p)

– Älä hulluja puhu. Kuka rahasta juoksisi? Sisäinen pakko se on, joka panee ihmisen juoksemaan. (l) | – Ei ne kirosanat kyllä saatana siitä prikaatista kirjaan tulleet. Kyllä se olin minä, joka opetin Linnan kiroilemaan. (l)

(f) Lääkäri: Siinä menee joitaki päiviä ennenku ne vastaukset tulee. – – Se on lähinnä se kilpirauhaskoe joka vie vähä enemmä aikaa (P) | Vallasta ja vallanhalusta puhuivat äänestyksen jälkeen eniten ne, jotka jäivät hävinneelle puolelle. Mutta ehkä se olikin juuri Oskar Lafontainen avoin pyrkimys ottaa valta käsiinsä, joka sai saksalaisdemarit antamaan valtakirjan hänelle. (l)

(g) Tämä asiako se olikin, joka oli piinannut miestä? (k) | – Tarkistakaa nyt ihmeessä ensin, oliko se todella Lipponen, joka lausunnon on antanut, ihmetteli Saarikangas. (l)

Huom. Toinen fokusoiva rakenne, jossa käytetään relatiivilausetta, koostuu (se) mikä-alkuisesta lauseesta predikatiivilauseesta, jossa predikatiivi on fokus. Tähän ei kuulu hajarakennetta.

Mutta se, minkä takia tätä autoa ostetaan, on sen monikäyttöinen tavaratila. (l) | [Nukketeatterissa] nukke muuntuu kohtausten vaatimusten mukaisesti – –. Mutta se, mistä esityksen jännite vasta syntyy, on nuken ja sitä käyttävän näyttelijän suhde. (l)

.

Pentru cå este un cuvânt dificil, avem mai jos declinarea lui

Taivutus

sijamuoto

yksikkö

monikko

nominatiivi reema reemat
genetiivi reeman reemojen (reemain)
partitiivi reemaa reemoja
akkusatiivi reema; reeman reemat

Sisäpaikallissijat

inessiivi reemassa reemoissa
elatiivi reemasta reemoista
illatiivi reemaan reemoihin

Ulkopaikallissijat

adessiivi reemalla reemoilla
ablatiivi reemalta reemoilta
allatiivi reemalle reemoille

Muut

essiivi reemana reemoina
translatiivi reemaksi reemoiksi
abessiivi reematta reemoitta
instruktiivi reemoin
komitatiivi reemoine- + omistusliite

.

Introdus  / lisätty 20.2.2010

Actualizat / päivitetty 8.10.2013

.

Anunțuri

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: