Blogulblog's Blog

Verbi – 05. Diateza, modul și timpul verbului finlandez

 Diateza, modul și timpul verbului finlandez

.

.

Image published without permission. That’s generally permitted for non-profit and educational purposes.

.

tapaluokka = modus39 kiel. verbin finiittimuotojen luokka, joka ilmaisee puhujan suhtautumista lauseen sisältöön, tapaluokka. Suomen kielen modukset ovat indikatiivi, potentiaali, konditionaali ja imperatiivi.

–          Tapaluokka eli modus on verbien taivutusmuoto. Modus ilmaisee puhujan suhtautumista predikaatin kuvaamaan toimintaan. Puhujan tai kirjoittajan suhtautuminen johonkin asiaan voidaan esittää monella tapaa. Yksi niistä ilmenee verbin moduksesta eli tapaluokasta.

–          Moduksia on yhteensä neljä. Kun puhuja valitsee jonkun verbimuodon, hän ilmaisee oman näkemyksensä siitä, millaisena hän asian näkee: varmana tosiasiana, mahdollisesti tapahtuvana, kuvitelmana tai ehdottomasti toteutettavana.

.
Tapaluokka eli modus ilmaisee puhujan suhtautumista predikaatin kuvaamaan toimintaan. Suomen kielessä on neljä tapaluokkaa: indikatiivi, imperatiivi, konditionaali ja potentiaali. Nämä erotetaan toisistaan tapaluokan tunnuksen avulla, jonka paikka on ennen persoonapäätettä, mutta mahdollisen passiivin tunnuksen jäljessä. Seuraava kaavio esittää persoonamuotoisen verbin rakenteen. Persoonamuoto sisältää vähintään vertalon ja persoonapäätteen.

.

Deși noțiunea de pääluokka nu mai apare în Iso suomen kielioppi, în Wkipedia cineva s-a îndurat să o pomenească.

Pääluokka

Pääluokka (diateesi, verbigenus) on verbien taivutuskategoria, joka ilmaisee yleensä, onko lauseen subjekti tekijänä vai tekemisen kohteena. Sen mukaisesti monissa kielissä esiintyy kaksi pääluokkaa, aktiivi ja passiivi. Joissakin kielissä, esimerkiksi klassisessa kreikassa, on kolmaskin pääluokka, medium, joka osoittaa tekijän kohdistavan jonkin teon tavalla tai toisella itseensä. Täten se vastaa merkitykseltään monien muiden kielten refleksiiviverbejä.

pääluokka (Kielitiede), diateesi, verbigenus kieliopillinen kategoria, joka ilmaisee verbin argumenttien semanttisia rooleja.

.

vartalo + passiivin tunnus + aikamuodon tai tapaluokan tunnus + persoonapääte + liitepartikkelit

.

Tapaluokkia ovat suomen kielessä indikatiivi, imperatiivi, konditionaali, suomen (kirja)kielen erikoisuus potentiaali ja harvemmin käytettyjä eventiivi, optatiivi ja hieman myöhemmin „löydetty” aggressiivi eli „ponsitapa”.

.BD21332_

.

[Doar din punct de vedere istoric]:

Eventiivi on (harvinainen) suomen kielen tapaluokka. Siinä on sekä potentiaaliosa että konditionaaliosa. Esimerkiksi kävelleisin = mahdollisesti kävelisin. Eventiivi esiintyy ainakin Kalevalassa.

Optatiivi-nimitystä käytetään imperatiivin eli käskymuodon tapaisesta tapaluokasta, jolla ilmaistaan epäsuoraa tai kohteliasta käskyä. Suomen kielessä optatiiviksi on nimitetty lähinnä runokielessä esiintyviä -os, -ös -päätteisiä muotoja, esimerkiksi kävellös = kävele, ole hyvä!Ollos, kuullos, vaipuos, käyös ja lausuos, Tuokolla päättäös, nukkuos ja uinuos,  saaospannosnaiosvieöstuo’oslyö’össyö’öskihlaellos ja pauhaellos, laulaosistuos. Hiukan karkeistaen sanottuna  tullos on kehittynyt muodosta ”tulkos” ja pannosmuodosta ”pankos”. Alun perin optatiivin tunnus on nimittäin ollut ko. Sama tunnus esiintyy muissakin, kaikille tutuissa käskymuodoissa: yksikön ja monikon kolmannessa persoonassa (tulkoontulkoot), passiivissa (tultakoon) ja kieltomuodoissa (älköön tulko).

Despre optativ mai mult la Voi, ällös itke, armas, enää!

Eventivul și optativul apar pe pagina Paradigma conjugării verbului finlandez

Aggressiivi eli „ponsitapa” nu merită mare atenție.

Aggressiivi on erityisesti tunnepitoisissa puuskahduksissa esiintyvä suomen kielen verbirakenne, joka ilmaisee kieltoa tai torjuntaa. Tyypillisesti se muistuttaa kieltolausetta, mutta siitä puuttuu kieltoapuverbi (en, et, ei, emme, ette, eivät). Sen sijaan aggressiiviin sisältyy usein jokin kirosana, joka helposti mielletäänkin aggressiivin leimalliseksi piirteeksi.

Aggressiivia voidaan pitää muoti-ilmiönä, joka liittyy etenkin nuorten kielenkäyttöön, mutta aggressiiville tyypillistä kieltoverbin poisjättämistä on havaittu jo 1900-luvun alun murreaineistoissa. Vaikka aggressiivia esiintyy puhekielessä varsin laajasti, sen erityisluonteeseen ei ole suomen kieliopeissa juuri kiinnitetty huomiota, vaan sitä on pidetty lähinnä kieltolauseen poikkeusmuotona.

Joskus aggressiivia on virheellisesti luonnehdittu uudeksi sijamuodoksi tai sanaluokaksikin.]

Vezi și la sfârșitul articolului.

.BD21332_

.

O remarcă trebuie făcută din nou, terminologia clasică nu mai este agreată de noua gramatică Iso suomen kielioppi.

.

Pääluokka

Indikatiivi

indicativ

Imperatiivi

imperativ

Subjonktiivi

Konditionaali

condițional

Potentiaali

potențial

 .

1.1 pääluokat: kaksi päämuotoryhmää, aktiivi ja passiivi, joihin verbien taivutusmuodot jaetaan. (ISO, noua gramatică modernă a limbii finlandeze nu mai pomenește de aktiivi dar passiivi este reprezentat abundent.)

Modul – modus, tapaluokka

Modus eli tapaluokka ilmaisee puhujan suhtautumista predikaatin kuvaamaan toimintaan. Suomen kielen modukset ovat indikatiivi (tositapa), potentiaali(mahtotapa), konditionaali (ehtotapa) ja imperatiivi (käskytapa). Muissa kielissä on myös muita moduksia, kuten subjunktiivi tai gerundi.

.

Finlndeza cunoaște patru moduri:

modul indicativ – indikatiivi modus, tositapa (de ex. puhun)

  • timpul prezent – preesens, kestämä (de ex. puhun)
  • timpul imperfect – imperfekti, kertoma (de ex. puhuin)
    • timpul perfect compus – perfekti, päättymä (de ex. olen puhunut)
    • timpul mai mult ca perfect – pluskvamperfekti, entispäättymä (de ex. olin puhunut)

.

Asetelma 60: Modukset

Modus Tunnus Preesens  
    Myönteinen Kielteinen
Indikatiivi kerro-n en kerro
Konditionaali isi kerto-isi-n en kerto-isi
Potentiaali ne, le, se, re kerto-ne-n en kerto-ne
Imperatiivi –, kAA, kO kerro
kerto-kaa
kerto-ko-on
älä kerro
äl-kää kerto-ko
äl-kö-ön kerto-ko

.

Indikatiivi (eli tositapa)

Indikatiivi eli tositapa on tapaluokka. Se on perustapaluokka eli modus. Se kuvaa tekemisen todellisena. Esimerkiksi kävelen. Suomen indikatiivi on tunnukseton. Indikatiivi on käytetyin modus.

Indikatiivi esiintyy kaikissa kielissä. Indikatiivissa oleva verbi on varmaa tietoa, esimerkiksi „Menen kotiin.” Indikatiivia käytetään mm. toteamuksissa, esimerkiksi „Hän syö.” Indikatiivi voi esiintyä kaikissa aika- ja persoonamuodoissa.

–          Kun tavoitellaan toteavaa tai varmaa sävyä, käytetään verbistä yleensä indikatiivimuotoa.

–          Oman merkityksensä lisäksi (esim. ”juosta”, ”nukkua”) verbi ilmaisee vain persoonan ja ajan.

–          Jonkinlainen asenteettomuus näkyy siinäkin, ettei indikatiivilla ole omaa tunnusta.

–          Tosiasiassa asenne on kuitenkin mukana: ellei lauseessa mikään erikseen ilmaise epävarmuutta (kuten ’varmaan’ tai ’luulen, että’), puhuja osoittaa pitävänsä asiaa varmana ja totena.

–          Indikatiivi on ainoa modus, joka taipuu kaikissa aikamuodoissa.

.

Indikatiivi on yleismodus. Se esittää tekemisen semmoisenaan, todellisena, ellei lauseyhteys osoita sitä muunlaiseksi. Koska indikatiivi on tunnukseton perusmodus, siinä ovat käytössä kaikki aikaluokat: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. (Ks. esimerkkejä indikatiivin eri tempuksista.)

.

2.1 Aktiivin preesens

Aktiivin indikatiivin preesens muodostuu preesensvartalosta ja persoonapäätteestä.

preesensvartalo + persoonapääte

Aktiivin indikatiivin preesensin persoonapäätteet on lueteltu seuraavassa taulukossa. Yksikön kolmannella persoonalla ei ole persoonapäätettä, jos preesensvartalo päättyy diftongiin; muutoin persoonapääte on vokaalinpidennys. Monikon kolmannella persoonalla on kaksi vaihtoehtoa persoonapäätteksi vokaalisoinnun vuoksi.

.

Persoona Yksikkö Monikko
1. persoona -n -mme
2. persoona -t -tte
3. persoona -, vokaalinpidennys -vAt

.


Indikatiivin preesens yksikkö monikko
1. persoona ajan ajamme
2. persoona ajat ajatte
3. persoona ajaa ajavat
passiivimuoto ajetaan

 . 

Indikatiivin imperfekti yksikkö monikko
1. persoona ajoin ajoimme
2. persoona ajoit ajoitte
3. persoona ajoi ajoivat
passiivimuoto ajettiin

 

 .

Indikatiivin perfekti yksikkö monikko
1. persoona olen ajanut olemme ajaneet
2. persoona olet ajanut olette ajaneet
3. persoona on ajanut ovat ajaneet
passiivimuoto on ajettu

  .

Indikatiivin pluskvamperfekti yksikkö monikko
1. persoona olin ajanut olimme ajaneet
2. persoona olit ajanut olitte ajaneet
3. persoona oli ajanut olivat ajaneet
passiivimuoto oli ajettu

.

2.2 Passiivin preesens

Passiivin indikatiivin preesens muodostetaan liittämällä passiivivartaloon passiivin tunnus -tA ja persoonapääte –Vn (vokaalinpidennys + n).

passiivivartalo + passiivin tunnus + persoonapääte

Passiivivartaloon liitettävien tunnusten ja päätteiden eri yhdistelmät on lueteltu seuraavassa kaaviossa.

tA + Vn -> –tAAn
tA + Vn -> –dAAn
tA + Vn -> –lAAn
tA + Vn -> –nAAn
tA + Vn -> –rAAn

.

2.3 Liittopreesens

Liittopreesens on suomen kielessä harvoin käytettävä, merkitykseltään muiden kielten futuuria vastaava aikamuoto, joka ilmaisee, että jotakin tapahtuu tulevaisuudessa: on tapahtuva. Muoto on arkaainen ja nykyään sitä käytetään vanhahtavassa juhlallisessa kirjakielessä, kuten Raamatussa. Tähän liittotempukseen liittyy tietty deterministisyyden sekä imperatiivisuuden mielikuva. Erään tulkinnan mukaan tämä ominaisuus ei ole futuurille kovin tyypillinen, sillä siihen voidaan usein liittää ajatus aikomisesta tai arvaamisesta. Toisaalta ranskan kielessä futuuria käytetään usein myös imperatiivia lähenevässä merkityksessä, varsinkin toisessa, mutta esimerkiksi lakiteksteissä kolmannessakin persoonassa.

Liittopreesens muodostetaan olla-verbin persoonamuodoista ja pääverbin aktiivin partisiippimuodosta, jonka pääte on -vA, monikossa –vAt.

olen lukeva, olet lukeva, on lukeva

Liittopreesensiä käytetään yleensä indikatiivissa ja yksikössä. Monikkomuotoja olemme lukevat, olette lukevat, ovat lukevat ei käytännössä käytetä.

Un corespondent românesc ar putea fi  expresia „am să” cu formele conjugate, am să, ai să, are să; formele de plural în românește, avem să, aveți să, au să, nu se folosesc în finlandeză.

.

2.4 Aktiivin imperfekti

Aktiivin indikatiivin imperfekti muodostetaan liittämällä preesensvartaloon aikamuodon tunnus ja persoonapääte. Imperfektin tunnus on –i ja se sulautuu preesensvartaloon.

preesensvartalo + aikamuodon tunnus + persoonapääte eli imperfektivartalo + persoonapääte

Aktiivin indikatiivin imperfektin persoonapäätteet on lueteltu seuraavassa taulukossa. Yksikön kolmannella persoonalla ei ole persoonapäätettä. Monikon kolmannella persoonalla on kaksi vaihtoehtoa persoonapäätteksi vokaalisoinnun vuoksi.

.

Persoona Yksikkö Monikko
1. persoona i + n i + mme
2. persoona i + t i + tte
3. persoona i i + vAt

.

2.5   Passiivin imperfekti

Passiivin indikatiivin imperfekti muodostetaan liittämällä passiivivartaloon passiivin tunnus, aikamuodon tunnus ja persoonapääte.

passviivivartalo + passiivin tunnus + aikamuodon tunnus + persoonapääte

Passiivivartaloon liitettävien tunnusten ja päätteiden eri yhdistelmät on lueteltu seuraavassa kaaviossa.

tA + i + Vn -> –tiin
ttA + i + Vn -> –ttiin

.

2.6 Liittoimperfekti

Liittoimperfekti on suomen nykykielessä harvoin käytettävä aikamuoto, joka ilmaisee tapahtumahetkeä myöhäisempää tekemistä, joka kuitenkin tapahtuu puhehetkeen nähden menneessä ajassa: oli tapahtuva. Muoto on siten kielitieteellisessä mielessä preteritifutuuri eli menneen ajan futuuri.

Liittoimperfekti muodostetaan olla-verbin imperfektin persoonamuodoista ja pääverbin aktiivin partisiippimuodosta, jonka pääte on -vA, monikossa -vAt (doar că pluralul nu se folosește aici!).

oli lukeva, olit lukeva, oli lukeva

Matka oli oleva hänen viimeisensä.

Liittoimperfektiä käytetään yleensä indikatiivissa ja yksikössä. Monikkomuotoja ei käytännössä käytetä. Tempusta käytetään vanhahtavissa ja juhlallisissa ilmauksissa. Nykykielessä merkitykseltään vastaavia ilmauksia ovat rakenteet tuli olemaan, oli aikeissa tehdä ja oli määrä tehdä.

Un corespondent românesc ar putea fi  expresia „a fost să fie” cu corolarele „avea să fie”, „așa a fost să fie”, „așa i-a fost dat”. Astfel exemplul dat ar fi Matka oli oleva hänen viimeisensä.  – Călătoria avea să fie ultima lui călătorie.

.

2.7 Perfekti

Perfekti on aikamuoto, joka ilmaisee, tapahtumaa, jonka seuraamukset edelleen näkyvät. Usein sitä käytetään vuorovaikutuksessa preesensin kanssa. Kun olen kirjoittanut tämän artikkelin, suljen tietokoneen.

Suomen kielen perfekti on liittomuoto, joka rakentuu olla-verbin persoonamuodoista ja partisiippimuodosta, jonka pääte on -nUt, monikossa –neet. olen lukenut, olet lukenut, on lukenut, olemme lukeneet, olette lukeneet, ovat lukeneet.

Perfekti

Muodostus:

.

en
et
ei
ole + verbin perusmuodon vartalo + -nUt
emme
ette
eivät
ole + verbin perusmuodon vartalo + -neet


.


Häiritä Sinä olet häirinnyt Te olette häirinneet
Mennä Hän on mennyt He ovat menneet
Puhua Minä olen puhunut Me olemme puhuneet
Saada Sinä olet saanut Te olette saaneet
Siivota Minä olen siivonnut Me olemme siivonneet

.

NEGATIIVINEN PERFEKTI

Muodostus:

.

en
et
ei
ole + verbin perusmuodon vartalo + -nUt
emme
ette
eivät
ole + verbin perusmuodon vartalo + -neet

.


En ole puhunut Emme ole puhuneet
Et ole saanut Ette ole saaneet
Hän ei ole mennyt He eivät ole menneet

.

Esimerkkejä:

Mitä sinä olet tehnyt tällä viikolla?

Onko hän käynyt ulkomailla tällä viikolla?

Olemme asuneet Suomessa koko ikämme.

Eivätkö he ole syöneet mitään koko päivänä?

Missä sinä olet ollut koko ajan, kun olen yrittänyt soittaa sinulle?

Milloin sinä olet syntynyt?

Sinä et ole kertonut minulle kaikkea.

.

PERFEKTIN KÄYTTÖ:

1. Tekeminen, tapahtuma tai oleminen on alkanut aikaisemmin ja se jatkuu edelleen.

Pekka on asunut Ruotsissa jo 20 vuotta.

Martti  on syntynyt vuonna 1937.

Tämä kirkko on rakennettu 1800-luvulla.

2. Tekeminen on tapahtunut menneisyydessä, mutta tarkkaa ajankohtaa ei kerrota.

Olen käynyt Italiassa monta kertaa.

Maija on ostanut uuden asunnon.

Lahtiset ovat muuttaneet pois Oulusta.

(vrt. Lahtiset muuttivat pois Oulusta viikko sitten.)

3. On olemassa mahdollisuus, että tekeminen tapahtuu myöhemmin.

En ole vielä käynyt katsomassa sitä uutta elokuvaa.

Maija ei ole koskaan ajanut autoa.

Oletko kuullut, että Lahtiset muuttivat viime viikolla.

.

2.8 Pluskvamperfekti

Pluskvamperfekti on aikamuoto, joka ilmaisee menneisyydessä päättynyttä tekemistä tai tapahtumaa, joka päättyi ennen kuin jokin toinen toiminta tai tapahtuma alkoi. Sen nimi tulee latinasta (latinan plus quam perfectum on suomeksi enemmän kuin perfekti) Pluskvamperfektiä käytetään usein vuorovaikutuksessa imperfektin kanssa: Kun olin avannut tietokoneen, kirjauduin sisään. Suomen kielen pluskvamperfekti on liittomuoto, joka muodostetaan olla-verbin imperfektistä ja partisiippimuodosta, jonka pääte on -nut tai -nyt, monikossa -neet: olin tehnyt, olit tehnyt, oli tehnyt, olimme tehneet, olitte tehneet, olivat tehneet

Pluskvamperfektillä voidaan osoittaa myös, että käsillä oleva tieto on välillistä, ei suoranaisesti omaan aistihavaintoon tai muistiin perustuvaa: „Eilen oli satanut lunta” tai „Olin tanssinut pöydällä.”

.

Imperatiivi (eli käskytapa)

.

modul imperativ – imperatiivi modus, käskytapa (de ex. puhu!)

  • imperativ prezent – kestämä käskytapa
  • imperativ perfect (doar forme la persoana a treia și la impersonal) – kertoma käskytapa

Imperatiivi eli käskytapa ilmaisee tekemisen pakollisena tai toivottuna. Sen tunnus on jäännöslopuke, –kO tai –kAA. Yksikön ensimmäisen persoonan muoto puuttuu. Imperatiivi taipuu preesensissä ja perfektissä.

Imperatiivilla ilmaistaan käskyjä, kehotuksia ja toivomuksia. Yksikön 1. persoonassa imperatiivia ei ole. Yksikön 2. persoonassa tunnusta edustaa pelkkä jäännöslopuke (merkitty tässä x:llä: sanox). Muissa persoonissa tunnukset ja persoonapäätteet ovat sulautuneet yhteen, esim.

Jos verbillä on konsonanttivartalo, päätteet liittyvät siihen (men+köön jne.). Muodoista yksikön ja monikon 2. persoona ovat tavallisimmat; 3. persoonan muotoja käytetään lähinnä kirjakielessä. Imperatiivin monikon 1. persoonan asemesta käytetään yleiskielessäkin tavallisesti passiivin preesensiä, esim.

Lähdetään syömään!

Esimerkkejä imperatiivin käytöstä (huom. päätteettömät akkusatiiviobjektit):

Anna minulle kuppi (obj.) kahvia.
Lukekaa läksy (obj.) kunnolla!
Juokaamme ystävän malja (obj.)!
Onneksi olkoon!
Tulkoot he tänne.

Imperatiivia käytetään normaalisti vain preesensissä. Imperatiivin perfekti esiintyy vain seuraavanlaisissa „inttävissä” merkityksissä:

Olkoon vain sanonut niin, mutta minä en usko!

Imperatiivi on verbin tapaluokka, joka ilmaisee käskyä tai kehotusta. Esimerkiksi kävele!

Aito käsky- tai kehotustehtävä imperatiivilla voi oikeastaan olla vain yksikön ja monikon toisessa persoonassa (kävele! kävelkää!) sekä mahdollisesti monikon ensimmäisessä persoonassa (kävelkäämme!). Joissain kielissä kolmansien persoonien käskymuodot (kävelköön! kävelkööt!) ilmaistaan toisenlaisilla rakenteilla, tai niitä ei joissain kielioppitraditioissa nimitetä imperatiiveiksi vaan esimerkiksi optatiiveiksi.

Suomessa imperatiivi taipuu kaikissa muissa persoonamuodoissa paitsi yksikön ensimmäisessä persoonassa. Aikamuodoista  imperatiivi taipuu vain preesensissä.

Yksikön toisessa persoonassa imperatiivilla ei ole päätettä, vaan se se on muodoltaan samanlainen kuin indikatiivin preesensin vartalo ilman persoonapäätettä. Sen loppuun liittyy rajageminaatio, eli seuraavan sanan alkukonsonantti kahdentuu, mitä kuitenkaan ei kirjoituksessa merkitä. Kieltomuoto muodostetaan lisäämällä tämän eteen sana „älä”.

Muissa persoonissa imperatiivin päätteet ovat:

  • Yksikön kolmannessa -kOOn
  • Monikon ensimmäisessä -kAAmme
  • Monikon toisessa -kAA tai (runokielessä joskuskAAtte)
  • Monikon kolmannessa -kOOt
  • passiivissa -ttakOOn

Kielteiset muodot muodostetaan lisäämällä nämä päätteet kieltoverbivartaloon „äl-” sekä pääverbiin pääte „kö”, siis älä!, älkää!, älköön! jne.

Imperatiivin monikon ensimmäinen persoona esiintyy nykykielessä lähinnä kirjallisissa ylätyylisissä kehotuksissa. Etenkin puhekielessä se korvataan usein passiivin indikatiivin preesensmuodolla.

Kolmannessa persoonassa sekä passiivissa imperatiivi ilmaisee tavallisimmin suostumusta tai myöntymistä („tulkoon vain”, „olkoon menneeksi”) tai myös toivotusta („eläköön”) ei suoranaista käskyä. Määräyksen merkityksessä sitä on kuitenkin käytetty varsinkin vanhemmissa lakiteksteissä, mutta nyttemmin se on yleensä korvattu muodolla „on tehtävä.”

Käskylauseesta voi muodostaa enemmän kehottavan lisäämällä verbin perään liitepartikkelin -pA. Kohteliaassa puheessa imperatiivi korvataan usein muilla ilmaisuilla, esimerkiksi „voisitteko tehdä…”

Imperatiiviin lisätään usein huutomerkki irrallisissa yhteyksissä korostamaan verbimuodon käskynomaisuutta.

–          Imperatiivilla puhuja ottaa itselleen vallan: hän pitää asiaa ehdottomana, käskee tai kehottaa, eikä jätä vastaanottajalle vaihtoehtoja.

– Juokse heti tänne!

– Älä häiritse minua nyt!

–          Imperatiivin tunnus on ongelmallinen. Yksikön ensimmäistä persoonaa, itseään, ei voi komentaa ja toisessa persoonassa ei ole tunnusta, vain verbin vartalo. Muissa persoonissa tunnukset ovat -kOOn, -kAA ja -kOOt.

–          Huomaa, että imperatiivin kieltomuodoissa taipuu itse kieltosana!

– Älä lähde! Älköön lähtekö! Älkäämme lähtekö!

–          Imperatiivi taipuu vain preesensissä ja perfektissä.

.

3.1 Aktiivin preesens

Yksikön toinen persoona muodostetaan liittämällä tapaluokan tunnus preesensvartaloon. Tällä muodolla ei ole persoonapäätettä.

preesensvartalo + tapaluokan tunnus

Yksikön kolmas persoona ja kaikki monikkomuodot muodostetaan liittämällä infinitiivivartaloon tapaluokan tunnus ja persoonapääte.

infinitiivivartalo + tapaluokan tunnus + persoonapääte

Imperatiivin muodostamisessa käytettävät tapaluokan tunnukset ja persoonapäätteet on lueteltu seuraavassa taulukossa.

Persoona Yksikkö Monikko
1. persoona kaa + mme
2. persoona jäännöslopuke kaa + (tte)
3. persoona kO + On kO + Ot

.

3.2   Passiivin preesens

Passiivin imperatiivin preesens muodostetaan liittämällä passiivivartaloon passiivin tunnus –tA tai –ttA, tapaluokan tunnus –kO ja persoonapääte –Vn (vokaalinpidennys + n).

passiivivartalo + passiivin tunnus + tapaluokan tunnus + persoonapääte

Passiivivartaloon liitettävien tunnusten ja päätteiden eri yhdistelmät on lueteltu seuraavassa kaaviossa.

tA + kO + Vn -> –tAkOOn
ttA + kO + Vn -> –ttAkOOn

Imperatiivin preesens yksikkö monikko
1. persoona ––- ajakaamme
2. persoona aja ajakaa
3. persoona ajakoon ajakoot
passiivimuoto ajettakoon

.

Imperatiivin perfekti yksikkö monikko
1. persoona –– ––
2. persoona ole ajanut olkaa ajaneet
3. persoona olkoon ajanut olkoot ajaneet
passiivimuoto olkoon ajettu

.

Konditionaali (eli ehtotapa)

.

modul condițional – konditionaali modus, ehtotapa (de ex. puhuisin)

  • condițional prezent – kestämä ehtotapa
  • condițional perfect – kertoma ehtotapa

Konditionaali eli ehtotapa on tapaluokka. Se ilmaisee tekemisen ehdollisena, esimerkiksi: „Kävelisin, jos voisin”. Lisäksi konditionaalia käytetään kohteliaisuuskeinona, esimerkiksi: „Tulisitko tänne?” Konditionaalin tunnus suomen kielessä on -isi-.

Konditionaali taipuu preesens- ja perfektimuodoissa sekä kaikissa persoonamuodoissa.

–          Konditionaali ilmaisee asian ehdollisena. Jotakin voisi tapahtua, mikäli jokin ehto tai rajoitus täyttyisi.

– Olisin iloinen, jos saisin rahaa.

– Marja tulisi mukaan, jos saisi kyydin.

–          Konditionaalia käytetään kohteliaissa pyynnöissä. Tällöin vastaanottajalle ikään kuin tarjotaan mahdollisuus joko toteuttaa pyyntö tai ei.

– Voisitko tulla tänne?

– Antaisitko suolaa?

–          Konditionaalin tunnus on -isi-. Tämäkin modus taipuu vain preesensissä ja perfektissä.

Konditionaali eli ehtotapa ilmaisee tekemisen ehdollisena. Konditionaalin tunnus on –isi. Konditionaali taipuu preesensissä ja perfektissä.

.

Konditionaali ilmaisee tekemisen epävarmana tai ehdollisena. Tunnus on –isi-, ja se aiheuttaa eräitä vokaalivaihteluita verbivartalon loppuun. Konditionaalia käytetään varsinkin ehtoa ilmaisevissa jos-lauseissa, esim.

Jos vesi olisi lämmintä, saisit uida.
Tulisivatko he, jos pyytäisimme?

Konditionaali ilmaisee usein myös kohteliasta pyyntöä tai kysymystä (myös halua, toivomusta, suostuttelua tai epäilyä). Esim.

Joisin mielelläni kahvia.
Kaataisitteko lisää teetä?
Kysyisin, onko teillä — —.

Preesensin lisäksi on myös konditionaalin perfekti, jossa tunnus liittyy apuverbiin, esim.

olisin ottanut
olisitte sanoneet
olisi tehty

.

4.1   Aktiivin preesens

Aktiivin konditionaalin preesens muodostetaan liittämällä persoonapääte konditionaalivartaloon.

konditionaalivartalo + persoonapääte

Konditionaalin muodostamisessa käytettävät tapaluokan tunnukset ja persoonapäätteet on lueteltu seuraavassa taulukossa. Yksikön kolmannella persoonalla ei ole persoonapäätettä.

.

Persoona Yksikkö Monikko
1. persoona isi + n isi + mme
2. persoona isi + t isi + tte
3. persoona isi isi + vAt

.

4.2   Passiivin preesens

Passiivin konditionaalin preesens muodostetaan liittämällä passiivivartaloon passiivin tunnus –tA tai –ttA, tapaluokan tunnus –isi ja persoonapääte –Vn (vokaalinpidennys + n).

passiivivartalo + passiivin tunnus + tapaluokan tunnus + persoonapääte

Passiivivartaloon liitettävien tunnusten ja päätteiden eri yhdistelmät on lueteltu seuraavassa kaaviossa.

tA + isi + Vn -> –tAisiin
ttAisi + Vn -> –ttAisiin

.

Konditionaalin preesens yksikkö monikko
1. persoona ajaisin ajaisimme
2. persoona ajaisit ajaisitte
3. persoona ajaisi ajaisivat
passiivimuoto ajettaisiin

.

Konditionaalin perfekti yksikkö monikko
1. persoona olisin ajanut olisimme ajaneet
2. persoona olisit ajanut olisitte ajaneet
3. persoona olisi ajanut olisivat ajaneet
passiivimuoto olisi ajettu

.

Potentiaali (eli mahtotapa)

.

modul potential – potentiaali modus, mahtotapa (de ex. puhunen)

  • potential prezent – kestämä mahtotapa
  • potential perfect – kertoma mahtotapa

.

Potentiaali eli mahtotapa on yksi suomen kielen tapaluokista. Se ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa mahdollisena tai todennäköisenä. Esimerkiksi lähtenen = ehkä lähden tai lienen lähtenyt = olen ehkä lähtenyt. Potentiaalin tunnus on -ne-, mutta sen n-kirjain mukautuu edeltävän l:n, s:n ja r:n kanssa (päässee, purree, tullee). Verbeillä, joilla on vokaalivartalon lisäksi konsonanttivartalo, potentiaalin tunnus liittyy kirjakielessä aina suoraan konsonanttivartaloon eikä sellaisia potentiaalimuotoja kuin menenee, tulenee, purenee, Juoksenee suvaita. Olla-verbillä on epäsäännöllinen potentiaali, jonka juuri on lie- (Johtaja lienee silloin matkoilla, ei „ollee”). Passiivin potentiaali kuitenkin muodostetaan olla-verbin vartalosta (oltaneen). Olla-verbin aktiivin säännöllisiä potentiaalimuotoja (ollen, ollet jne.) ei yleis- ja kirjakielessä saa käyttää, vaikka niitä eräissä murteissa käytetäänkin. Eräissä murteissa muoto lienee on partikkeli, esimerkiksi Matti lienee tulee illalla kotiin, Maija lienee on siellä. Tällaistakaan ei kirja- ja yleiskielessä sallita, sillä niissä lienee esiintyy vain verbinmuotona. On kirjoitettava ja sanottava Matti tullee illalla kotiin, Maija lienee siellä.

Potentiaali taipuu vain preesensissä ja perfektissä. Partikkelien ehkä, kai tai varmaan(kin) käyttö sekä apuverbin taitaa käyttö ovat potentiaalin vaihtoehtoja. (Hän lienee hullu.Hän on kai/ehkä/varmaankin hullu; Hän taitaa olla hullu).

Suomen potentiaali perustuu lähinnä itämurteisiin. Länsimurteissa se on harvinaisempi, joillekin länsimurteille jopa aivan täysin vieras. Se omaksuttiin Suomen kirjakieleen vasta murteiden taistelun aikana 1800-luvun puolivälin tienoilla, jolloin aikaisemmin melkein ainoastaan länsimurteisiin perustunutta kirjakieltä muutettiin tasapuolisemmin eri murteita edustavaksi.

–          Epävarmuutensa tai epäluulonsa tekemistä kohtaan voi osoittaa taivuttamalla verbin potentiaaliksi. Tällöin tekeminen on mahdollista, mutta ei aina todennäköistä.

– Huomenna satanee.

– Jaska maksanee velkansa huomenna.

– Serkkuni päässee perille ajoissa.

–          Olemisen (olla-verbin) epävarmuutta ilmaistaan aivan toisin,  verbillä lienee.

– Johtaja lienee silloin matkoilla.

–          Potentiaalin tunnus on -ne-, mutta n-kirjain voi mukautua edeltävän konsonantin kaltaiseksi. Näin käy kuitenkin vain kirjainten l, s ja r kanssa.

– päässe, purree, tullee

–          Puhekielessä potentiaalin korvaavat usein sanat ehkä, kai, taitaa.

–          Potentiaali taipuu vain preesensissä ja perfektissä.

Potentiaali eli mahtotapa ilmaisee tekemisen mahdollisena. Sen tunnus on –ne. Potentiaali taipuu preesensissä ja perfektissä.

.

Potentiaali esittää tekemisen mahdollisena tai todennäköisenä. Potentiaalin tunnus on –ne-. Tunnus liittyy konsonanttivartaloon, jos verbi on kaksivartaloinen; s:n, l:n ja r:n perässä tunnus assimiloituu. Esimerkkejä:

Vieras saapunee tänään.
Ottanette muutoksen huomioon.
Tehnemme näin.
Öljyn hinta noussee pian.
Asia tullee pian esille.

Aikamuodoista potentiaalissa on käytössä vain preesens ja perfektiOlla-apuverbin potentiaali muodostetaan lie-vartalosta (olla-verbin passiivin potentiaalin preesens on kuitenkin oltaneen), esim.

lienen ottanut
lienet sanonut
lienee tehty

Potentiaali on varsin harvinainen modus. Sitä käytetään lähes pelkästään kirjoitetussa yleiskielessä. Monesti potentiaali korvataan taitaa-verbillä ynnä infinitiivillä. Myös adverbit ehkä, kai yms. yhdessä indikatiivin kanssa korvaavat potentiaalin. Esim.

Hän lienee sairas. 

Vrt. Hän taitaa olla ~ ehkä (kai, luultavasti) on sairas.

Vezi și pagina Verbi – 0581. lie şi lienee, perlele limbii finlandeze

.

5.1   Aktiivin preesens

Aktiivin potentiaalin preesens muodostetaan liittämällä partisiippivartaloon tapaluokan tunnus ja persoonapääte.

partisiippivartalo + tapaluokan tunnus + persoonapääte

Potentiaalin muodostamisessa käytettävät tapaluokan tunnukset ja persoonapäätteet on lueteltu seuraavassa taulukossa.

Persoona Yksikkö Monikko
1. persoona ne + n ne + mme
2. persoona ne + t ne + tte
3. persoona ne + e ne + vAt

.

5.2   Passiivin preesens

Passiivin potentiaalin preesens muodostetaan liittämällä passiivivartaloon passiivin tunnus –tA tai –ttA, tapaluokan tunnus –ne ja persoonapääte –Vn (vokaalinpidennys + n).

passiivivartalo + passiivin tunnus + tapaluokan tunnus + persoonapääte

Passiivivartaloon liitettävien tunnusten ja päätteiden eri yhdistelmät on lueteltu seuraavassa kaaviossa.

tA + ne + Vn -> –tAneen
ttA + ne + Vn -> –ttAneen

.

Potentiaalin preesens yksikkö monikko
1. persoona ajanen ajanemme
2. persoona ajanet ajanette
3. persoona ajanee ajanevat
passiivimuoto ajettaneen

.

Potentiaalin perfekti yksikkö monikko
1. persoona lienen ajanut lienemme ajaneet
2. persoona lienet ajanut lienette ajaneet
3. persoona lienee ajanut lienevät ajaneet
passiivimuoto lienee ajettu

.

Eventiivi on (harvinainen) suomen kielen tapaluokka. Siinä on sekä potentiaaliosa että konditionaaliosa. Esimerkiksi kävelleisin = mahdollisesti kävelisin. Este util românilor pentru traducerea optativului românesc: aș merge.

Eventiivi esiintyy ainakin Kalevalassa.

Optatiivi-nimitystä käytetään imperatiivin eli käskymuodon tapaisesta tapaluokasta, jolla ilmaistaan epäsuoraa tai kohteliasta käskyä. Suomen kielessä optatiiviksi on nimitetty lähinnä runokielessä esiintyviä -Os -päätteisiä muotoja, esimerkiksi kävellös = kävele, ole hyvä!.

Puhekielessä optatiivia tapaa useammin, mutta lyhennettynä muotona: Istus (istuos) siihen = Istu siihen, ole hyvä.

Aggressiivi eli „ponsitapa” on Jaakko Häkkisen vuonna 1999 kehittämän, alun perin hupitekstiksi tarkoitetun, mutta laajalle levinneen tekstin mukaan suomen kieleen hiljattain syntynyt modus, jolle on tyypillisenä osamorfeemina vittu. Aggressiiville olisi tämän tekstin mukaan tyypillistä käyttää osamorfeemia vittu välittömästi pronominisubjektin osana: Vittumä sinne mene. Vittu + pronomini -rakennetta seuraisi kieltomuodon pääverbi tai, subjektittomissa lauseissa, paikallissijamuotoinen kielteinen partikkelirakenne (Vittusiellä ketään ole.). Aggressiivi ilmaisisi tämän tekstin mukaan ponnekasta kieltoa.

Vuonna 2007 Lari Kotilaisen suomen kieleen liittyvän väitöstutkimuksen osana käsiteltiin aggressiivin rakennetta. Kotilaisen huomioita oli, että aggressiivia käytetään myös ilman kirosanaa (Mua kukaan kumminkaan usko.), sen käyttö on paljon laajempaa kuin pelkästään nuorten käyttämä kieli ja aggressiiville tyypillistä kieltoverbin poisjättämistä löytyy esimerkiksi 100 vuotta vanhoista murreaineistoissa. Kieltoverbin poisjättäminen on lounaismurteiden, kuten Turun murteen, ominaisuus.

.

Introdus  / lisätty 29.12.2011

Actualizat / päivitetty 20.1.2015

Actualizat / päivitetty 7.5.2015

Actualizat / päivitetty 12.10.2015

.

Anunțuri

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: