Blogulblog's Blog

Problemele cazurilor

Problemele cazurilor

.

.

Avertisment! Prezenta pagină nu poate fi citită în treacăt, nici nu trebuie memorată. Trebuie citită capitol cu capitol, pe rând și continuată abia după ce s-a ÎNȚELES și, eventual, exersat conținutul capitolului anterior.

.

Încă de la început, HyvääYstävä, trebuie să te dezamăgesc. Te-ai bucurat, în zadar, la gândul că ungurii au 30 de cazuri și finlandezii doar pe jumătate, hai să zicem nu 15 ci vreo 20. În cazul ăsta, ungurii au fost mai cinstiți și și-au scos odată toată marfa la vedere, în timp ce, finlandezii au pomenit doar de cazurile nominale – nominisijat care se ocupă exclusiv de declinarea numelor gramaticale adică a substantivelor, adjectivelor, pronumelor și numeralelor dar au lăsat cam tot atâtea cazuri nemenționate care urmau sa fie învățate treptat, sub alte nume, cea mai mare grupă fiind cazurile adverbiale – adverbisijat cam 14 bucăți, adică:  superessiivi, delatiivi, sublatiivi, temporaali, kausatiivi, multiplikatiivi, distributiivi, temporaalinen distributiivi, situatiivi, oppositiivi, separatiivi, lokatiivi, prolatiivi, latiivi.

Ca o consolare, sunt câteva precum lativul și prolativul care fac parte din ambele grupe sau cazul nominal datiivi care are aceeași formă cu allatiivi. Mai ai noroc și cu faptul că nu toate adverbele trec prin toate cazurile, ele au doar cazuri preferențiale dar, în schimb, au grade de comparație și alea au și ele declinările lor.  Mai multe despre adverb la pagina lui.

Doar un aperitiv despre două mai interesante pentru că, în rest, vor fi analizate pe rând.

a. partitiivi

Folosim partitivul sau nominativul?

Vânzătorul întreabă (neștiind nimic despre culoarea pe care o vrea clienta):  minkä väristä pitäisi olla? – oare ce culore (dintre toate culorile) trebuie să fie? –, la care, la rândul ei, clienta întreabă: minkä värinen on tuo? – ce culoare este ăla? – (și arată, concret, obiectul de pe raft).

Finlandezii se dezic de partitiv şi atacă nominativul chiar dacă nu este subiect de propoziţie.

În reclame: „Lämpimmät sukkat” în loc de lämpimiä sukkia;

„Syntyperäiset kielenhuollon ammattilaiset oikolukevat englanninkieliset artikkelit ja tutkimussuunnitelmat parissa päivässä. „Edulliset hinnat” în loc de edullisia hintoja. În ambele exemple se folosește nominativul plural, care este și acuzativ plural, care trebuie înțeles „tocmai asta e marfa pe care o cauți”. Partitivul lämpimiä sukkia ar însemna doar „niște ciorapi” sau edullisia hintoja „niște prețuri convenabile (în general)”.

.

b. akkusatiivi; aici avem niște cazuri care includ mai multe alte cazuri: instrumentalul inclus în adesiv.

Jos minä en olisi ampunut hän, hän olisi ampunut minut (dacă eu n-aș fi tras (spre el), el m-ar fi împușcat (omorât).

hänet on ammuttu (kuoliaaksi)

hän (kohti) on ammuttu (dar nu l-a omorât, doar s-a tras în[spre] el) (chiar dacă moare mai târziu din împuşcătură)

hänen (jalkansä) on ammuttu (a fost împuşcat în picior, i-a fost împuşcat piciorul)

The morphosyntactic alignment is nominative-accusative; but, there are two object cases: accusative and partitive. The contrast between the two is telicity, where accusative denotes actions completed as intended (Ammuin hirven „I shot the elk dead”), and partitive denotes incomplete actions (Ammuin hirveä „I shot at the elk”).

.

Finlandeza cunoaşte fenomenul întâlnit și în islandeză şi anume permite subiectul oblic, un fenomen prin care anumite verbe determină cazul subiectelor sale.

ei tule edes kutsusta luo     nu vine (lângă) nici măcar dacă(-l) chemi

.

Acolo unde gâlceava savanților continuă apar situații de genul următor:

lämminvarasto care are nouă forme de genitiv plural

yks. nom. lämminvarasto lämminvarasto
yks. gen. lämminvaraston lämpimänvaraston
yks. part. lämminvarastoa lämmintävarastoa
yks. ill. lämminvarastoon lämpimäänvarastoon
mon. nom. lämpimätvarastot
mon. gen. 1.lämminvarastojen 2.lämpimienvarastojen 3.lämpimäinvarastojen
4.lämminvarastoiden 5.lämpimienvarastoiden 6.lämpimäinvarastoiden
7.lämminvarastoitten 8.lämpimienvarastoitten 9.lämpimäinvarastoitten
mon. part. 1.lämminvarastoja 2.lämpimiävarastoja
3.lämminvarastoita 4.lämpimiävarastoita
mon. ill. lämminvarastoihin lämpimiinvarastoihin

Vezi mai jos formarea genitivului plural.

.

.

Nominien taivutustyypit

.

Nominien jaottelun lähtökohtana on tässä yksikön nominatiivi, jota käytetään myös sanakirjoissa hakumuotona. Useimmiten yksikön nominatiivi on samanlainen kuin sanavartalo, esim. talo : talo+n : talo+a. Nomineilla voi yksikön nominatiivin ohessa (esim. käsi) olla seuraavanlaisia vartaloita: vahva ja heikko vokaalivartalo  (esim. käte+nä, käde+n), konsonanttivartalo (esim. kät+tä) sekä monikkovartalo (esim. käs+i+ä).


Nominatiivin lopussa -O, -U, -A

Kun nominatiivin lopussa on -O, -U, -A (isot kirjaimet tarkoittavat tässä ns. arkkifoneemeja), sanavartalo on samanlainen kuin nominatiivi, esim. talo : talo+n : talo+na : talo+a.

Tähän ryhmään kuuluu suurin osa suomen kielen nomineista. Esimerkkejä:

talo                  :  talo+n      :  talo+a

pöllö                :  pöllö+n    :  pöllö+ä

satu                 :  sadu+n    :  satu+a (huom. astevaihtelu)

pyry                 :  pyry+n     :  pyry+ä

matala             :  matala+n :  matala+a

kynttilä  :  kynttilä+n  :  kynttilä+ä


Nominatiivin lopussa -i

Useimpien i-loppuisten nominien sanavartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi (esim. tunti : tunni+n, huom. astevaihtelu).

Lisäksi on kolmenlaisia i-loppuisia nomineja, joiden taivutusvartalossa on -e, esim. 1) kivi : kive+n; 2) kieli : kiele+n  ja 3) vesi : vede+n.


tunti
-nominit

Sanavartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi, esim.

tunti                   :  tunti+a

lasi                    :  lasi+na

kaappi               :  kaapi+ssa (huom. astevaihtelu)

appelsiini  :  appelsiini+lla

kivi-nominit

Sanavartalo päättyy -e:hen; konsonanttivartaloa ei ole. Esim.

kivi   :  kive+n   :  kive+ä

mäki   :  mäke+nä  :  mäe+llä  (huom. astevaihtelu)

lahti  :  lahde+n  :  lahte+en (huom. astevaihtelu)


kieli
-nominit

Vokaalivartalo päättyy -e:hen; sanoilla on lisäksi konsonanttivartalo. Esim.

kieli  :  kiele+n   :  kiel+tä

ääni   :  ääne+llä  :  ään+tä

saari  :  saare+n   :  saar+ta

vesi-nominit

Nominatiivin lopussa on -si, vahvan vokaalivartalon lopussa -te. Lisäksi sanoilla on konsonanttivartalo. Esim.

vesi   :  vede+n   :  vete+nä                      :  vet+tä

käsi   :  käde+n   :  käte+nä                     :  kät+tä

hirsi  :  hirre+n  :  hirte+nä                     :  hirt+tä

(Huom. astevaihtelu.)

Kivi-nominit (148), kieli-nominit (76) ja vesi-nominit (44) ovat nykykielessä epäproduktiiveja: uusia sanoja ei tule näihin ryhmiin. (Sulkeissa olevat luvut ilmoittavat, kuinka monta sanaa tyyppiin kuuluu Suomen kielen käänteissanakirjassa).

Sen sijaan tunti-nominien (8 559) ryhmä kasvaa nopeasti, koska valtaosa kieleen tulevista uusista sanoista asettuu juuri tähän tyyppiin, esim. greippi, kiivi, meikki, teippi, tiimi.


Nominatiivin lopussa -e

Nominit, joiden nominatiivin lopussa on -e, ovat kahdentyyppisiä. Vene-nominit taipuvat venee+n, venet+tä; niiden vokaalivartalonlopussa on –ee ja niillä on konsonanttivartalo. Nalle-nominit taipuvat nalle+n, nalle+a; niiden sanavartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi.


vene
-nominit

Nominatiivissa on jäännöslopuke, vokaalivartalon lopussa –ee; lisäksi sanoilla on konsonanttivartalo, joka loppuu  t:hen. Esim.

vene                 :  venee+n     :  venet+tä

amme              :  ammee+n                        :  ammet+ta

herne               :  hernee+n   :  hernet+tä

lude                 :  lutee+n      :  ludet+ta     (huom. astevaihtelu.)

liikenne  :  liikentee+n  :  liikennet+tä (huom. astevaihtelu.)

Nykysuomen sanakirja mainitsee n. 1 200 vene-tyypin nominia, mutta niitä on enemmän. Tyyppi on produktiivinen; ryhmään syntyy koko ajan uusia sanoja, sillä uusia e-johdoksia muodostetaan jatkuvasti, esim. huume, hävite, keite, kiinnite, puriste, päihde, räjähde.


nalle
-nominit

Sanavartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Tyypin tuntomerkkinä on muuttumaton –e, joka säilyy jopa monikon i:n edellä. Esim.

nalle              :  nalle+n   :  nalle+a   :  nalle+i+lla

nukke             :  nuke+n    : nukke+a      (huom. astevaihtelu.)

Kalle             :  Kalle+n   : Kalle+a

psyyke  :  psyyke+n  :  psyyke+ä

Sanat kolme ja itse kuuluvat tähän ryhmään, mutta niiden nominatiivissa on jäännöslopuke.

Nykysuomen sanakirja mainitsee 68 nalle-tyypin nominia, mutta niitä on nykyään enemmän, sillä kieleemme omaksutaan jonkin verran vieraista kielistä uusia e-loppuisia sanoja, ja ne asettuvat juuri tähän ryhmään, esim. college, joule, mobile, single.


Nominatiivin lopussa konsonantti

Konsonanttiloppuisista nomineista erotetaan tässä seuraavat taivutustyypit: 1) ihminen : ihmise+n : ihmis+tä, 2) ajatus : ajatukse+n : ajatus+ta, 3) taivas : taivaa+n : taivas+ta, 4) hyvyys : hyvyyde+n : hyvyyte+nä : hyvyyt+tä : hyvyyks+i+ä, 5) avain : avaime+n : avain+ta, 6) työtön : työttömä+n : työtön+tä, 7) askel : askele+n : askel+ta, 8) lyhyt : lyhye+n : lyhyt+tä sekä 9) mies : miehe+n : mies+tä ja kevät : kevää+n : kevät+tä.


ihminen
-nominit

Nominatiivin lopussa on –nen, vokaalivartalon lopussa –se ja konsonanttivartalon lopussa –s. Esimerkkejä:

ihminen  :  ihmise+n   :  ihmis+tä

nainen           :  naise+lla  :  nais+ta

Nykysuomen sanakirjassa mainitaan runsaat 7 300 tällaista nominia, mutta esim. uusia –inen-johdoksia syntyy kieleen jatkuvasti.


ajatus
-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –kse, konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Esimerkkejä:

ajatus            :  ajatukse+n : ajatus+ten

hallitus          :  hallitukse+n : hallitus+ta

jänis              :  jänikse+n  : jänis+tä

vihannes        :  vihannekse+n  : vihannes+ta

kolmannes     :  kolmannekse+n  :  kolmannes+ta


taivas-nominit

Vokaalivartalon lopussa on pitkä vokaali, konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Esimerkkejä:

taivas             :  taivaa+n   :  taivas+ta

oppilas          :  oppilaa+n  :  oppilas+ta

valmis            :  valmii+na  :  valmis+ta

kirves             :  kirvee+n   :  kirves+tä

ryväs             :  rypää+n    :  ryväs+tä (huom. astevaihtelu.)

hyvyys-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –te (-de), konsonanttivartalon lopussa –t, monikon i:n edellä on –ks. Esimerkkejä:

rikkaus  :  rikkaude+n   :  rikkaute+na   :  rikkaut+ta    :  rikkauks+i+a

ystävyys  :  ystävyyde+n  :  ystävyyte+nä  :  ystävyyt+tä

varkaus   :  varkaude+n   :  varkaute+na   :  varkaut+ta

lempeys   :  lempeyde+n   :  lempeyte+nä   :  lempeyt+tä

Nykysuomen sanakirjassa ajatus-nomineja on runsaat 4 000, taivas-nomineja n. 750 ja hyvyys-nomineja (ominaisuudennimiä) runsaat 4 000.

Näistä taivas (taivaa+n : taivas+ta) -tyyppi on epäproduktiivinen. Sen tyyppisiä uusia sanoja ei kieleen enää synny. Sen sijaan ajatus– (ajatukse+n : ajatus+ta) ja hyvyys (hyvyyde+n : hyvyyte+nä : hyvyyt+tä : hyvyyks+i+ä) -nominien lukumäärä kasvaa. Ne ovat produktiivisia.


avain
-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –me ja konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Esimerkkejä:

avain  :  avaime+n  :  avain+ta

ydin   :  ytime+n   :  ydin+tä (huom. astevaihtelu.)

Ryhmää (Nykysuomen sanakirjassa noin 550) kasvattavat välinettä ilmaisevat –in-johdokset, esim. etsin, houkutin, vaikutin, kaasutin.


työtön
-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –ttOmA, konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Esimerkkejä:

työtön               :  työttömä+n       :  työtön+tä (huom. astevaihtelu.)

huoleton   :  huolettoma+lla   :  huoleton+ta

uskomaton  :  uskomattoma+sta  :  uskomaton+ta

Nykysuomen sanakirjassa on runsaat 2 100 työtön-tyypin nominia, mutta karitiivijohdoksella –tOnvoidaan muodostaa adjektiivi lähes kaikista substantiiveista ja –mAtOn-johtimella verbeistä. Näin ollen tämän tyypin lukumäärää ei voida ilmoittaa täsmällisesti.


askel
-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –e, konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi, jonka lopussa on yleensä –el, –er tai –en:

askel              :  askele+n   :                      askel+ta

kämmen  :  kämmene+n  :  kämmen+tä

manner          :  mantere+n  :                   manner+ta (huom. astevaihtelu.)

sävel              :  sävele+n   :                      sävel+tä

auer               :  autere+n   :                     auer+ta   (huom. astevaihtelu.)

askel-nominien ryhmään kuuluvat myös esim. sisar ja askar. Tämän tyypin nomineja on kielessämme nykyään todennäköisesti samat noin 200 kuin Nykysuomen sanakirjassa. Niistä osa ei kuulu enää nykykielen sanastoon, ja tyyppi on täysin epäproduktiivinen.


lyhyt
-nominit

Vokaalivartalon lopussa on –Ue, konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi. Näitä on Nykysuomen sanakirjassa 43. Tyyppi on epäproduktiivinen.

lyhyt  :  lyhye+n   :  lyhyt+tä

ohut   :  ohue+na   :  ohut+ta

olut   :  olue+ssa  :  olut+ta

airut  :  airue+n   :  airut+ta


mies
– ja kevät-nominit

Mies-nominin vokaalivartalon lopussa on –hekevät-nominin vokaalivartalon lopussa –ää. Kummankin konsonanttivartalo on samanlainen kuin yksikön nominatiivi.

mies   :  miehe+n    :           mies+tä

kevät  :  kevää+llä  :           kevät+tä

.

.

În cele ce urmează este multă teorie, uneori searbădă dar interesantă pentru cine vrea să înțeleagă mai bine cum e cu cazurile limbii finlandeze; sau să se zăpăcească de tot și să încurce și ce știa. Depinde de fiecare. Sunt pomenite cazuri – situații care nu apar în finlandeza contemporană dar sunt rămășițe gramaticale care se reflectă, într-o formă sau în alta, în gramatica contemporană.

Sija

.

Morfologinen sija eli sijamuoto (kaasus) on nominin taivutusmuoto. Sen avulla ilmaistaan nominin suhdetta lauseen muihin jäseniin. Jotkin kielitieteen suuntaukset, mm. sijakielioppi , nimittävät sijoiksi myös todellisten lauseiden pohjana olevan merkitysrakenteen kategorioita eli syväsijoja. Niitä oletetaan olevan pieni, rajallinen määrä ja ne voivat todellisissa ilmauksissa toteutua eri tavoin. Esimerkiksi syväsija väline ilmaistaan suomen kielessä usein morfologisella adessiivi sijalla (Avasin oven avaimella), mutta joskus myös nominatiivilla (Avain avasi oven). Aici este un bun exercițiu de gândire, același lucru poate fi spus în mai multe feluri, mai ales când asupra unui anume „fel” avem dubii.

.

Syntymekanismi

.

Sijamuotokategoriat ja niiden tunnukset voivat olla ikivanhoja. Esim. indoeurooppalaiset kielet ja uralilaiset kielet on sijapäätteitä, jotka voidaan palauttaa jopa varhaisimpiin pääteltävissä oleviin kantakielivaiheisiin. Näistä sijapäätteistä ei siis varmuudella tiedetä, palautuvatko ne itsenäisiin sanoihin. Monissa kielissä on myös sijoja, jotka ovat osoitettavissa kieliopillistuminen tuloksiksi. Sijojen muodostuminen on tällöin osa laajempaa kiertokulkua, jossa sanan ja sijapäätteen muodostama kokonaisuus leksikaalistuminen postpositio ksi ja muuttuu lopulta aidoksi sijapäätteeksi. Kierros voi alkaa uudelleen, kun uusista sijamuodoista muodostuu jälleen leksikaalistuneita adverbeja.

Havainnollinen esimerkki sijojen syntymekanismista on itämerensuomalaiset kielet kanssa-postpositiosta muodostunut komitatiivi. Alun perin sana kanssa on ollut kansa-sanan inessiivi muoto (kansassa), mutta on myöhemmin leksikaalistunut postpositioksi. Viron kieli kehitys on edelleen jatkunut ja postpositiosta on muodostunut sijapääte -ga, esimerkiksi kalaga ’kalan kanssa’. Vastaavasti vatjan kieli komitatiivin sijapääte on -kaa, esimerkiksi kalaakaa, ja liivin kieli -ks, esimerkiksi kalaks. Karjalan kieli ja vepsän kieli komitatiivi on syntynyt vastaavalla tavalla, mutta sijapäätteen pohjana on ollut kera-postpositio, josta on muodostunut genetiivin kanssa sijapääte -nke, esimerkiksi kalanke. Suomen puhekielessä on yleistynyt viime aikoina uusi komitatiivi, esimerkiksi kalankaa ’kalan kanssa’, mutta sen mahdollinen kehittyminen aidoksi osaksi suomen kielen sijajärjestelmää vaatii hyvin pitkän ajan – jopa satoja vuosia, kuten muissakin itämerensuomalaisissa kielissä.

.

Luokittelu

.

Sijat voidaan jakaa merkityksensä ja käyttötarkoituksensa mukaan ryhmiin. Suomalaisessa kielioppitraditiossa on totuttu erottamaan toisistaan kieliopilliset sijat ja paikallissijat.

Kieliopilliset sijat

Kieliopillisiksi sijoiksi nimitetään sijoja, joilla ilmaistaan keskeisimpien lauseenjäsenten, kuten subjekti n tai objekti n, tehtäviä.

Nominatiivi, akkusatiivi, partitiivi ja genetiivi ovat keskeisten lauseenjäsenten sijoja ja ilmaisevat enimmäkseen kieliopillisia suhteita. Nominatiivi, partitiivi ja genetiivi ovat subjektin sijat, akkusatiivi ja partitiivi objektin sijat. Nominatiivi, partitiivi ja genetiivi ovat myös predikatiivinsijoja. Genetiivi ilmaisee perusmerkityksessään omistusta genetiiviattribuuttina. Partitiivi esiintyy myös partitiiviattribuuttina.

Nominatiivi

Nominatiivi (latinan verbistä nominare ’nimetä’) eli nimentö ilmaisee akkusatiivikielissä tekijää eli lauseen subjektia. Suomen kielessä nominatiivi on päätteetön ja monikon tunnuksena on -t.

Nominatiivi on suomen yleisin sija. Yksikön nominatiivi on nominien perusmuotona päätteetön, ja monikon nominatiivin lopussa oleva –t on monikon tunnus eikä sijapääte, esim. talo : talo+t. Usein yksikön nominatiivi on samanlainen kuin sanavartalo, mutta monien sanojen yksikön nominatiivi eroaa vartalosta. – Kieliopillisena sijana nominatiivi on subjektin perussija.

Akkusatiivi

Akkusatiivi (latinan verbistä accusare ’syyttää’) eli kohdanto ilmaisee akkusatiivikielissä tekemisen kohdetta eli lauseen objektia.

Akkusatiivi ei ole samalla tavalla morfologinen sijamuoto kuin muut suomen sijat. Se on tavallisesti nominatiivin tai genetiivin näköinen. Akkusatiivi on partitiivin ohella objektin sija, esim.

Luen kirja+n, kirja+t. Lue kirja!

Vain persoonapronomineilla ja interrogatiivipronominilla -ken on morfologinen akkusatiivi: minu+t, sinu+t, häne+t, mei+dät, tei+dät, hei+dät; kene+t.

Partitiivi

Partitiivi on nominatiivin ja genetiivin ohella subjektin sija ja akkusatiivin ohella objektin sija. Se esiintyy myös predikatiivissa ja partitiiviattribuuttina. Vanhastaan se on ollut ns. yleinen erosija, jolla on lokaalis-ablatiivinen merkitys: luo+ta, kauka+a, koto+a.

Partitiivilla on kaksi päätevarianttia: –A ja –tA. Pääte liittyy yksivartaloisissa sanoissa vahvaan vokaalivartaloon ja kaksivartaloisissa sanoissa konsonanttivartaloon seuraavasti:


Partitiivin pääte -A

Pääte esiintyy pääpainottoman tavun lyhyen vokaalin ja tällaista vokaalia seuraavan j:n jäljessä. Esim.

kauppa+a, koulu+a, outo+a, kive+ä, hylly+ä; trio+a, Mao+a

vasara+a, hakija+a, astia+a, pimeä+ä, saippua+a, ainoa+a

sieni+ä, omeni+a, vääri+ä

maalej+a, arkoj+a, hyllyj+ä; karavaanej+a, pittoreskej+a


Partitiivin pääte -tA

Pääte esiintyy neljässä yhteydessä seuraavasti.

1) Konsonanttivartalon jäljessä. Esim.

pien+tä, askel+ta, manner+ta, vet+tä, onnellis+ta

2) Pääpainollisen tavun vokaalin jäljessä. Esim.

maa+ta, työ+tä, tei+tä, soi+ta, jo+ta, mi+tä, tä+tä

3) Pääpainottoman tavun pitkän vokaalin ja sivupainollisen tavun diftongin jäljessä sekä supistumadiftongin jäljessä muutoinkin. Esim.

takuu+ta, tiivii+tä, valtioi+ta, saippuoi+ta, vasaroi+ta

astioi+ta, lattioi+ta, hakijoi+ta, etsijöi+tä

kastikkei+ta, sotilai+ta, pimei+tä, ainoi+ta

4) Yksikön partitiivissa sanoissa, joissa –A-pääte aiheuttaisi hankalia vokaalikasaumia. Esim.

autio+ta, museo+ta, lämpiö+tä, yhtiö+tä

Monikon partitiivissa päätevariantit valitaan sivupainollisen tavun alkuperäisen diftongin jäljessä usein sanatyypeittäin. Valintaan vaikuttaa osin vartalon toiseksi viimeisen tavun pituus:

  • Jos vartalon toiseksi viimeinen tavu on pitkä, valitaan tavallisesti lyhempi A-pääte, esim. ammattej+a, etsintöj+ä, kalustoj+a, fasaanej+a, protestej+a, individualistej+a.
  • Jos vartalon toiseksi viimeinen tavu on lyhyt, valitaan tavallisesti pidempi tA-pääte, esim. paperei+ta, lokeroi+ta, professorei+ta.

Tällainen monikon partitiivin päätteiden jakauma osoittaa ilmeisesti pyrkimystä tasapainoon tavun pituuden ja päätteen pituuden kanssa.

Joskus monikon partitiivissa toiseksi viimeinen tavu voi astevaihtelun vuoksi olla joko pitkä tai lyhyt, esim. koivikkoja – koivikoita, ulappoja – ulapoita. Tällaisissa sanoissa on jonkin verran rinnakkaismuotoisuutta, mutta monista on vakiintunut vain toinen muoto ja sen mukainen pääte, esim. mellakoi+ta, pyhättöj+ä, tuotettuj+a, ammattej+a.


Genetiivi

Genetiivi (latinan verbistä genero ’synnyttää, luoda’) eli omanto ilmaisee omistajaa. Suomessa sillä on myös monia muita tehtäviä. Sen sijapääte on yksikössä -n ja monikossa -in, -en, -den, -ten tai -tten. Genetiivi on hyvin yleinen sijamuoto eri kielissä.

Genetiivi ilmaisee genetiiviattribuuttina usein omistajaa (esim. poja+n kirja). Se on myös subjektin sija nominatiivin ja partitiivin ohella (esim. Poiki+en täytyy lähteä). Genetiiviä käytetään lisäksi monien post- ja prepositioiden  yhteydessä (esim. pöydä+n alla).

Yksikön genetiivin päätteenä on –n (sama kuin yksikön päätteellisellä akkusatiivilla). Monikon genetiivillä on useita päätteitä.

Yksikön genetiivin pääte liittyy heikkoon vokaalivartaloon, jos sanassa on astevaihtelua, esim. maido+n, kengä+n. (Huom. vaihteluton vokaalivartalo, esim. rantee+n, kirkkaa+n, ytime+n).

Monikon genetiivi on erikoislaatuinen seuraavista syistä:

  • Se voi perustua joko monikkovartaloon (ns. mon. 1. genetiivi) tai yksikkövartaloon (ns. mon. 2. genetiivi). Esim. vanhoj+en, hevosi+en  vanha+in, hevos+ten.
  • Mon. 2. genetiivi voi perustua joko vokaali- (edellä vanha+in) tai konsonanttivartaloon (edellä hevos+ten).
  • Monikon genetiivillä on päätevariantteja enemmän kuin muilla sijoilla. Päätteet ovat -den, -tten, -ten, -en, -in. Esim. sotilai+den, sotilai+tten, ihmis+ten, taloj+en, omena+in.

Rinnakkaismuotojen määrä kasvaa, koska samastakin sanasta voidaan muodostaa eri vartaloihin pohjautuvia mon. genetiivejä. Lisäksi eräät päätevariantit ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa keskenään. Esim.

omenoiden – omenoitten – omenojen – omenien – omenain

perunoiden – perunoitten – perunojen – perunien – perunain

.

Monikon genetiivin muodostus

Monikon genetiivin muodostusta voidaan havainnollistaa oheisella kaaviolla.

Monikon genetiivin muodostus mongenMonikon genetiivin muodostus

Nykykielen päätevariantit ovat joko täydennysjakaumassa tai vapaassa vaihtelussa seuraavasti.

1) Monikon genetiivin pääte –ten konsonanttivartalon jäljessä, esim.

ostos+ten, ihmis+ten

ommel+ten, sävel+ten

ien+ten, pien+ten

suur+ten, vet+ten

2) Monikon genetiivin pääte –en lyhyen i:n ja lyhyttä vokaalia seuraavan j:n jäljessä, esim.

sieni+en, avaimi+en, kirjoittaji+en

katuj+en, järjestöj+en, neuvotteluj+en;

oppi+en, kaupunki+en, ammatti+en

3) Monikon genetiivin pääte –in muiden lyhyiden vokaalien kuin i:n jäljessä, esim.

sokea+in, näyttelijä+in, opettaja+in;

(analogisesti myös:) pappe+in, vanke+in

4) Monikon genetiivin pääte –den/-tten diftongin sekä pitkän i:n jäljessä. Variantit ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa; käytännössä –tten-pääte on paljon harvinaisempi. Esim.

soi+den – soi+tten, kevyi+den – kevyi+tten

yhtiöi+den – yhtiöi+tten,

opiskelijoi+den – opiskelijoi+tten;

kaunii+den, tiivii+den

Kolmi- ja useampitavuisten vartaloiden monikon genetiivi:

Päätevariantit –en ja –den (tai –tten) ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa joissakin sanoissa, esim. taistelujen – taisteluiden, kehräämöjen – kehräämöiden, mansikkojen – mansikoiden. Toisissa sanoissa taas on tavallisempi –den-pääte, esim. henkilöiden, kohtaloiden, makkaroiden, ja toisissa –en-pääte, esim. fasaanien, kaupunkien, konservatiivien. Varianttien valikoitumiseen vaikuttaa se, onko vartalon toiseksi viimeinen tavu pitkä vai lyhyt.


Monikon genetiivin ja partitiivin päätteiden rinnakkaisuus

Monikon genetiivissä on –en, kun monikon partitiivissa on –A:

autoj+en, käsi+en           autoj+a, käsi+ä

oikeuksi+en, löytäji+en     oikeuksi+a, löytäji+ä

Monikon genetiivissä on –den, kun monikon partitiivissa on –tA:

tei+den, sotilai+den        tei+tä, sotilai+ta

vaikei+den, tavaroi+den     vaikei+ta, tavaroi+ta


Monikon 1. ja 2. genetiivin vaihtelusta

Kaksivartaloisissa nomineissa –ten-päätteinen mon. 2. genetiivi ja –en-päätteinen mon. 1. genetiivi ovat periaatteessa vapaassa vaihtelussa, mutta käytännössä eri muotojen suosio vaihtelee sanatyypeittäin:

ten-päätteinen genetiivi on tavallinen ajatus-, ihminen– ja kieli-tyyppisissä nomineissa, esim. las+ten, harrastus+ten, vanhus+ten, punais+ten, pien+ten, saar+ten.

ten-päätteistä genetiiviä ei juuri käytetä taivas– ja vesi-nomineissa eikä karitiiviadjektiiveissa ja superlatiiveissa  muualla kuin fraasiutuneissa ilmauksissa, vaikka sanat ovatkin kaksivartaloisia (esim. taivas+ten valtakunta, vet+ten päällä, kät+ten töitä).

Yksivartaloisten nominien vokaalivartaloon perustuvat –in-päätteiset mon. 2. genetiivit ovat tyyliväritteisiä (honkain, päiväin), tai sitten ne esiintyvät kiteytyminä etenkin yhdyssanojen alkuosissa, esim. vanhainkoti, piispainkokous, lakiasiainosasto, veronmaksajain.

Kolmi- ja useampitavuisissa i-loppuisissa vartaloissa on jonkin verran mon. 1. ja 2. genetiivin vapaata vaihtelua, esim. lääkärien – lääkäreiden – lääkäreitten, paperien – papereiden – papereitten.

Eräistä sanoista on käytetty –ten-päätteisiä monikon genetiivejä, vaikka sanat ovat yksivartaloisia, esim. enkel+ten, jumal+ten, sankar+ten. Nämä ovat syntyneet analogisesti sellaisten monikon genetiivien kuin askel+ten, piennar+ten mallin mukaan.

Datiivi

Datiivi (latinan verbistä dare ’antaa’) ilmaisee tekemisen vaikutusaluetta. Suomessa ei ole datiivia, vaan sen asemesta käytetään tavallisesti allatiivia (annoin ruokaa kissalle) tai genetiiviä (sinun täytyy lukea). Datiivi kuuluu mm. liivin kieli , saksan kieli , unkarin kieli ja venäjän kieli sijamuotoihin.

Ergatiivi

Ergatiivi (latinan sanasta erga ’kohtaan’) ilmaisee transitiivisen verbin subjektia. Se esiintyy ns. ergatiivikieli ssä, joita ovat mm. baskin kieli , sumerin kieli , samoan kieli , berberikielet , eskimo-aleuttilaiset kielet sekä monet Australia n ja Kaukasian alueen kielistä.

Absolutiivi

Absolutiivi ilmaisee transitiivisen verbin objektia ja intransitiivisen verbin subjektia. Se esiintyy ergatiivin parina ergatiivikielissä ja on tavallisesti päätteetön sija. Absolutiivia pidetään yleensä nominin perusmuotona kielessä, jossa ei ole nominatiivia.

.

Paikallissijat

Paikallissijojen, toisin kuin kieliopillisten sijojen, lauseopillinen tehtävä on aina samantapainen: paikallissijaiset lauseenjäsenet toimivat useimmiten adverbiaali eli verbin tai koko lauseen määritteinä, joilla ilmaistaan esim. paikkaa tai aikaa. Paikallissijat ilmaisevat sijaintia, liikettä johonkin paikkaan tai liikettä sieltä pois. Näiden kolmen merkityksen mukaisesti käytetään yleisnimityksiä olosija, tulosija ja erosija.

Tulo- ja erosijoja voidaan yhteisesti nimittää suuntasijoiksi. Mm. uralilaiset kielet tällaisia kolmen paikallissijan sarjoja syntyy usein useampiakin. Tällöin voidaan, kuten monissa uralilaisissa kielissä, erottaa toisistaan sisä- ja ulkopaikallissijat: esim. suomen sisäpaikallissijat (inessiivi, elatiivi, illatiivi) ilmaisevat kolmiulotteisen kappaleen sisällä olemista tai kiinteää yhteyttä, ulkopaikallissijat (suomen adessiivi, ablatiivi, allatiivi) päällä, ulkopinnalla tai lähistöllä olemista. Vepsän kieli ja unkarin kieli murteissa tunnetaan paikallissijasarja, jolla ilmaistaan jonkun luona olemista, luokse menemistä tai luota tulemista. Paikallissijoilla, kuten paikan ilmauksilla yleensäkin, on usein myös temporaalinen eli aikaa ilmaiseva tehtävä. Lisäksi paikallissijoilla voi olla habitiivisia eli omistusta tai hallussapitoa ilmaisevia tehtäviä (suomen kieli ulkopaikallissijat, permiläiset kielet samantapaiset ns. l-sijat). Tehtäviltään eriytyneempien sijasarjojen syntyessä alkuperäisten paikallissijojen jatkajat voivat jäädä ns. yleisinä paikallissijoina käyttöön esim. abstraktimpiin tehtäviin (kuten alkuperäisen uralilaisen lokatiivi n jatkaja suomen kieli essiivinä ja alkuperäisen separatiivin jatkaja suomen kielen partitiivina). Sijaintia tai liikettä ilmaisevien tehtäviensä lisäksi paikallissijoilla on vähemmän konkreettisia tehtäviä esim. tilanilmauksissa tai ns. rektio adverbiaaleissa (so. tietyn verbin määritteen on oltava tietyssä sijassa, esim. suomessa uskoa-verbin yhteydessä illatiivissa). Olo-, ero- ja tulosijojen lisäksi joissain uralilaiset kielet on paikallissijoja, jotka ilmaisevat esim. liikettä kohteen ohi tai kautta (mm. suomen kieli prolatiivi ), kohdetta kohti (approksimatiivi), kohteeseen asti (terminatiivi) tms.

.

.

§ 70 Taivutustyyppien sekoittumisesta

.

Samanhahmoiset taivutustyypit voivat osin sekoittua keskenään, jolloin sanalla on kahteen eri tyyppiin kuuluvia taivutusmuotoja. Tätä sanotaan sekaparadigmaisuudeksi. Esimerkiksi sellaisten sanojen kuin kannel (: kannelta : kantelen) ja kantele (: kanteletta : kanteleen) taivutusmuodot ovat sekoittuneet siten, että tavallisimmin käytössä on konsonanttivartaloisesta kannel-tyypistä nominatiivi ja partitiivi ja vokaalivartaloisesta kantele-tyypistä esim. genetiivi ja illatiivi: kannel : kannelta : kanteleen : kanteleeseen. Kannel-sanan kaltaisia ovat seuraavat sanat. Niistä joillakin ei ole toista nominatiivivarianttia; toinen variantti voi olla myös murteellinen, vanhahtava tai runokielinen.

.

askel ~ askele, askar ~ askare, hepene, huhmar ~ huhmare, kannel ~ kantele, kinner, kyynel ~ kyynele, manner ~ mantere, muren, ommel ~ ompele, penger ~ penkere, piennar ~ pientare, sammal ~ sammale, seppel ~ seppele, taival ~ taipale, tanner ~ tantere, utare, vemmel ~ vempele

kkA– ja kAs-loppuisten adjektiivien taivutus sekoittuu herkästi, ja muotoja käytetään rinnan, esim. ärhäkäs ~ ärhäkkä : ärhäkkään ~ ärhäkän : ärhäkästä ~ ärhäkkää : ärhäkkäänä ~ ärhäkkänä ( Nominijohdokset > Adjektiivijohdokset > Muut possessiivijohdokset > jämäkkä, solakka > kkA- ja kAs-adjektiivien suhde > § 289 Vaihtelu kuivakas ~ kuivakka” href=”http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=289″>» § 289).

Sanan kevyttyyppiset nominit taipuvat lähinnä Ue-vartaloisina: kevyttä : kevyen : kevyeen, mutta niillä voi olla myös e : ee-vartaloisten (esim. puolue : puoluee-) mallin mukainen yksikön illatiivi: kevyeeseen; vrt. puolueeseen ( Taivutus > Nominintaivutus > Sija > Illatiivi > Päätteet > § 93 Illatiivin päätevariantit” href=”http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=93″>» § 93).

Myös monikkovartalon muodostuksen moninaisuus aiheuttaa taivutusmuotojen variaatiota. Esimerkiksi kolmitavuisten rA– ja nA-loppuisten sanojen monikkomuodossa A voi joko puuttua tai edustua O:na: omena : omenilla ~ omenoilla, kypärä : kypärillä ~ kypäröillä. Tällaisia sanoja ovat ainakin harava, hattara, hekuma, hutera, itara, judoka, kihara, kärhämä, kypärä, lättänä, mammona, maruna, mimoosa, mäkärä, poppana, tomera, täkänä, vanttera, äpärä. (Monikkomuotojen vaihtelusta myös Taivutus > Nominintaivutus > Sija > Monitavuisten sanojen monikon genetiivi ja partitiivi > Vaihtelu paperien ~ papereiden, kriteereitä ~ kriteerejä > § 91 Päätevaihtelun syitä ja päätteiden esiintymisyleisyys” href=”http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=91″>» § 91 Taivutus > Nominintaivutus > Sija > Monitavuisten sanojen monikon genetiivi ja partitiivi > Vaihtelu paperien ~ papereiden, kriteereitä ~ kriteerejä > § 92 Lisää vaihtelutyypistä klassikoiden ~ klassikkojen” href=”http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=92″>92.)

Huom. Eräillä kkA-loppuisilla adjektiiveilla esiintyy vaihtelua adjektiiveille tyypillisten i:llisten ja kkA-loppuisille substantiiveille ominaisten Oi:llisten monikkomuotojen välillä, esim. räväkkiä ~ räväköitä mielipiteitä, navakoissa ~ navakissa tuulissa.

.

Seuraavissa lauseissa ajatellaan päämäärää.

Panin kirjat kassiin. Panin lehdet pöydälle.
Hän jäi vielä ravintolaan. Lapset jäivät pihalle.
Unohdin käsilaukkuni kauppaan. Ovelle ilmestyi likainen koira.
Isä joutui sairaalaan. Pääsitkö kurssille?
Onko tähän kaupunginosaan jo perustettu asukasyhdistys?
Alueelle rakennettiin golfkenttä.
Hän kuoli porraskäytävään. Lapsi kaatoi maidon pöydälle.
Vanhus eksyi metsään. Lossille mahtuu vain kymmenen autoa.
Ehditkö junaan? Lumi suli iholle.

Seuraavissa lauseissa ajatellaan lähtökohtaa.

Matti etsi kenkiä kaapista. Ne löytyivät eteisen lattialta.
Mistä olet ostanut nämä lasit? Ostin ne kirpputorilta.
Ota astiat pois tiskikoneesta!
Pikku tyttö keräsi kukkia pellolta.
Myöhästyimme lentokoneesta.
Hain polkupyörän asemalta.
Poika varasti kaupasta tupakkaa.
Katolta putosi lunta.

Samassa lauseessa voidaan tietysti ilmaista sekä lähtökohta että päämäärä

Pane maito pöydältä jääkaappiin!
Kissa hyppäsi tuolilta ikkunalle.
Hae leikkikalut pihalta eteiseen!
Juna Helsingistä Tampereelle lähtee raiteelta 10.
Katsoin ikkunasta pihalle.

Lähtökohta- tai päämääräsijan valinta voi riippua siitäkin, miten asiaa tarkastellaan

Kuulin pihalle laulua.           (Olin itse pihalla. Ääni tuli jostakin muualta.)
Kuulin pihalta laulua.           (En itse ollut pihalla. Ääni tuli pihalta.)
Käytävään kuului meteliä.
Käytävästä kuului meteliä.
Näin hänet maantielle asti.
Näin hänet jo maantieltä.
Järvi näkyy parvekkeelle.
Järvi näkyy parvekkeelta.

Sellaisien verbien kanssa,jotka ilmaisevat tiedonhankintaa, käytetään lähtökohtasijaa -sta/-stä.

Luitko lehdestä, että verot nousevat taas?
Kuulin sen radiosta.
Katsoitko eilen televisiosta sen elokuvan?
Näin uutisista, että nuoriso mellakoi Tukholmassa.

.

Introdus  / lisätty 8.3.2010

Actualizat / päivitetty 22.5.2010

Actualizat / päivitetty 16.8.2010

Actualizat / päivitetty 22.9.2010

Actualizat / päivitetty 18.9.2011

Actualizat / päivitetty 22.6.2016

.

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: