Blogulblog's Blog

Combinațiile de vocale

 

Combinațiile de vocale

.

.

La pagina Tabelul combinațiilor vocalice posibile în limba finlandeză avem doar o imagine sumară a acestor combinații vocalice. În fapt, problema este ceva mai complicată pentru că vocalele cuvintelor finlandeze se pot combina în felurite feluri, ele pot fi diftongi sau vocale asociate, pot apărea în aceeași silabă sau în silabe diferite, situația lor se poate schimba în același cuvânt odată cu inflexiunea sau cu asocierea. Mai mult, în situația textului unui cântec licențele sunt și mai mari, se permite combinarea lor în funcție de cerințele melodiei.

Să vedem, mai întâi, termenii cu care lucrăm.

.

Vokaali

Vokaali eli ääntiö on foneettisen määritelmän mukaan äänne, jota muodostettaessa ääntöväylä on avoin, niin että keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny ääniraon yläpuolelle. Sitä vastoin  konsonanttia muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan. Vokaalin laatu eli kvaliteetti riippuu ensisijaisesti  kielen ja huulten asennosta.

Äänneopillisesti tarkasteltuna vokaali on tavua muodostava (syllabinen eli sonanttinen) äänne, joka toimii tavun ytimenä ja voi yksinäänkin muodostaa kokonaisen tavun, kun taas konsonantti (eli kerake) voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä, kuten suomessa, myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan puolivokaaliksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten [n] englannin sanassa  button [ˈbʌtn̩] sekä [r] serbian sanassa vrba [vr̩ba] tai tšekin sanassa krk (’kurkku’ ruumiinosana). Se, millaiset äänteet voivat toimia vokaaleina äänneopillisessa mielessä, vaihtelee siis kielestä riippuen.

Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös kirjainta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, on kuitenkin kielikohtaista, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.

.

Vokaali

vokaali

ääntiö (vanhentunut)

Määritelmä äänne, joka tuotetaan ääntöväylän avaumalla

Selite Yksinkertaisia vokaaleita voi erottaa toisistaan erilaisten piirteiden avulla, esim. onko vokaali etinen/takainenväljä/suppea, lavea/pyöreä tai oraalinen/nasaalinen.

Lisätiedot Elias Lönnrot ehdotti ((1847) vokaalin nimitykseksi sanoja äänike ja äänikkä.

VISK2008 Vokaali on äänne, jota äännettäessä ääni kulkee suuväylän kautta esteettä ulos. Suomen kielen vokaaleja ovat a, e, i, o, u, y, ä, ö. (» § 2.)

.

VOCÁLĂ, vocale, s. f. (Gram.; în opoziție cu consoana) Sunet al vorbirii la a cărui emitere curentul de aer sonor iese liber, fără să întîlnească niciun obstacol, nicio ocluziune: semnul grafic, litera, care reprezintă un asemenea sunet. Vocală Wiki

.

approksimantti, puolivokaali ● semivocalăhalvvokal

.

Monoftongi

Monoftongi eli yksinkertainen vokaali on vokaaliäänne, jonka laatu ei ääntämisen aikana muutu. Monoftongin vastakohtana voidaan pitää diftongia.

Monoftongit voivat kielikohtaisesti ääntyä eri pituisina, ja esimerkiksi suomen vokaalijärjestelmässä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta: lyhyt ja pitkä. Suomen kielen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (aeiouyäö) ja pitkää vokaalia yleensä kahdella kirjaimella (aaeeiioouuyyääöö). Kirjoitusasun vuoksi pitkää vokaalia voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi, mutta foneettisesti se on silti yksinkertainen vokaali.

monoftongi

Määritelmä ääntämisen aikana laadullisesti muuttumaton vokaali.

Selite Esim. suom. tilitiili.

Monofongistuminen

Monissa kielissä on tapahtunut (ja tapahtumassa) diftongien sulautumista monoftongeiksi. Sanskritissa vokaalit, jotka nykyään käsitetään vokaaleiksi e ja o, ovat alun perin olleet ai ja au, minkä mukaisesti ne myös kirjoitetaan devanagarin sukuisissa aakkostoissa. Sanskritissa on kyllä olemassa äänteet ai ja au, mutta ne kirjoitetaan kuten aːi ja aːu, pitkillä alkuvokaaleilla. Vastaavaa vanhojen diftongien muuttumista monoftongeiksi on havaittavissa niinkin erilaisissa kielissä kuin ranskassa ja nykykreikassa.

Myös suomen murteissa tapahtuu monoftongiutumista: laulu > laalu, köyhä > kööhä, leipä > leepä. Ilmiö tunnetaan savolaismurteissa Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Monoftong Wiki

.

Diftongi

diftongipariääntiö on kahden samaan tavuun kuuluvan keskenään erilaisen vokaalin yhtymä tai foneettisesti tarkasteltuna oikeammin pitkä vokaali, jonka laatu äännettäessä muuttuu siten, että loppuosa on erilainen kuin alkuosa. Joissakin kielissä, kuten pohjoissaamessa, voi esiintyä myös lyhyitä diftongeja.

Diftongi voi olla nouseva, jolloin loppuosa ääntyy voimakkaampana kuin alkuosa, mutta tavallisempia ovat laskevat diftongit, joiden alkuosa ääntyy voimakkaampana kuin loppuosa (esimerkiksi kaikki suomen diftongit ovat laskevia). Toisaalta diftongi voi olla suppeneva, jolloin suu supistuu äänteen loppua kohti, tai väljenevä, jolloin suu avartuu äänteen loppua kohti.

Kahden eri vokaaliäänteen jono, jossa väliin ei tule tavunrajaa; tavunrajainen vokaalijono.

Yleisesti ottaen suppenevat diftongit ovat tavallisempia kuin väljenevät, ja esimerkiksi suomessa on kaikkiaan 15 suppenevaa diftongia (aieioiuiyi,äiöiaueuiuouäyöyiyey) mutta vain kolme väljenevää diftongia (ieuo).

Diftongien määrä vaihtelee eri kielissä suuresti. Esimerkiksi unkarin kirjakielessä ei ole lainkaan diftongeja, saksassa niitä on kolme (au [aʊ], ei/ai [aɪ], eu/äu [ɔɪ]), pohjoissaamessa neljä (ea [eæ], ie [ie], oa [oa], uo [uo]), mutta virossa useita kymmeniä.

Lause, johon sisältyvät lähes kaikki suomen diftongit: Suomen kouluissa hiukan ihaillaan syksyisinä työpäivinä meidän poikien höyläystöiden kauneutta.

Harvinainen ey esiintyy esimerkiksi sanoissa leyhyä, tai eheytyminen. Lisäksi iy saattaa ääntyä diftongina sellaisissa sanoissa kuin vihkiytyä.

.

diftongi

diftongi

kaksoisääntiö (vanhentunut)

pariääntiö (vanhentunut)

Määritelmä kahdesta laadullisesti erilaisesta vokaalista koostuva yksitavuinen vokaalijono

Selite Esim. tuotyötie. Foneemisessa analyysissa diftongi voidaan tulkita joko yhdeksi tai kahdeksi segmentiksi. Diftongi voi olla nouseva (paino jälkimmäisellä komponentilla) tai laskeva (paino ensimmäisellä komponentilla), suppeneva (jälkimmäinen komponentti suppeampi kuin edellinen) tai väljenevä (jälkimmäinen komponentti väljempi kuin edellinen). Vastakohtina toisaalta monoftongi, toisaalta  vokaaliyhtymä, esim. tae /ta.e/.

Lisätiedot Elias Lönnrot (1847) ehdotti diftongille suomenkielistä nimitystä kaksike tai kaksikka. Suomen yleiskielessä on 18 diftongia, joista puuttuvat mm. hämäläismurteiden ia ja  (esim. hiano miäs) ja savolaismurteiden  ja ua(esim. piämua) ja ae ja oe (laevapoeka).

VISK2008 Diftongi on kahden samaan tavuun kuuluvan eri vokaalin yhtymä, esim. ai, ei, ou, yö. Diftongeja esiintyy perussanoissa (tie, aika), ja niitä tuottavat myös taivutus (söi, pahoissa) ja johtaminen (pukeutua, makailla). Suomen yleiskielessä on 18 varsinaista diftongia. (» § 21–.)

Diftong Wiki

.

avartuva diftongi | sentraalistuva diftongi și ummistuva diftongi sunt termeni teoretici mai greu de definit, în mare i-am putea numi disftongi care se desfac. Diftongien avartuminen Wiki, diftongin reduktio Wiki.

avartuva diftongi

sentraalistuva diftongi

Suomen kielessä diftongien avartuminen tai väljentyminen tarkoittaa sitä, että väljenevän diftongin jälkikomponentti äännetään väljempänä kuin yleiskielessä, esimerkiksi tiätää, suami, hyvää yätä. Ilmiö on tunnettu suomen länsimurteissa ja myös nykyisessä puhekielessä, jossa diftongien ieuo ja  puolisuppeat jälkivokaalit voidaan ääntää puoliväljinä tai väljinä: [iɛ ~ iæ], [uɔ ~ uɑ] ja [yɛ ~yæ].

Suomen murteissa diftongien avartumista tavataan lounaismurteissahämäläismurteissa ja eteläpohjalaisissa murteissa, heikkona myös Oulun ja Raahen seudulla ja Viipurin länsipuolella. Toisaalta diftongit ovat säilyneet avartumattomina osassa Etelä-Pohjanmaata ja Turun ja Salon välisissä lounaismurteissa.

Suomen kielessä diftongin reduktio (ummistuva diftongi) tarkoittaa sitä, että suppenevan diftongin jälkikomponentti äännetään väljempänä kuin yleiskielessä, esimerkiksi ai > aeäi > äe ja au > aoaeka, päevä, laolu.

Tämä voi johtaa diftongin monoftongiutumiseen eli muuttumiseen pitkäksi vokaaliksi, esimerkiksi laulu > laolu > laalu, leipä > leepä. Suomen murteissa diftonginreduktio tunnetaan toisaalta savolaismurteissa, toisaalta lounaismurteissa, mutta sen luonne on niissä erilainen. Savolaismurteissa pitenee diftongin alkukomponentti, esimerkiksi sairaat > sàeraat ~ sàerraat, lounaismurteissa puolestaan jälkikomponentti: sairaat > saèraat ~ saèra. Savolaismurteiden tyyppistä diftonginreduktiota tavataan heikkona myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Päijät-Hämeessä.

.

diftongiutuminen | diftongoituminen, ditongiutuminen Wiki

Määritelmä yksittäisvokaalin (monoftongin) muuttuminen diftongiksi

Selite Esim. lat. ferro > esp. hierro. Diftongiutunut vokaali voi eri kielissä olla lyhyt tai pitkä. Esim. suomen itämurteisiin kuuluvassa savon murteessa pitkät vokaalit aa ja ää ovat diftongiutuneet: moa tai mua (‘maa’) sekä peä tai piä (‘pää’). Samoin suomen lähisukukielistä esim. karjalassa ja sen murteissa (moa ja mua). Toisin sanoen pitkät puoliväljät vokaalit diftongiutuvat niin, että diftongin alkukomponentiksi tulee puoliväljän sijasta vastaava suppea vokaali, samalla kun alkukomponentin muut piirteet ja koko loppukomponentti pysyvät ennallaan.

Diftongiutuminen tarkoittaa sitä, että pitkä vokaali muuttuu diftongiksi. Suomen yleiskielen pitkät väljät vokaalit voivat muuttua joissain murteissa väljeneviksi diftongeiksi: aa > oa ~ ua ja ää > eä ~ iä, esimerkiksi maa > moa ~ mua tai pää > peä ~ piä. Muualla kuin ensimmäisessä tavussa diftongi on voinut kehittyä edelleen pitkäksi vokaaliksi: kalaa > kaloa ~ kalloa > kalloo, leipää > leipeä > leipee, antaa > antoa > antoo.

Ilmiö on edennyt pisimmälle Pohjois- ja Etelä-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa, missä maa >> mua, pää >> piä, kalaa >> kalloo jaleipää >> leipee. Muualla savolaismurteissa sekä kaakkoismurteiden itä- ja pohjoisosissa tavataan muodot moa, peä, kaloa ~ kalloa ja leipeä.

.

§ 21 Yleistä diftongeista

Diftongi on kahden samaan tavuun kuuluvan eri vokaalin jono. Diftongi äännetään siten, että yhdestä lyhyestä vokaaliäänteestä siirrytään toiseen ilman keskeytystä tai selvää rajakohtaa. Kokonaiskestoltaan diftongi vastaa pitkää vokaalia.

Diftongeja esiintyy perussanoissa (tie, aika), ja niitä tuottavat myös taivutus (söi, pahoissa) ja johtaminen (pukeutua, makailla).

Suomen yleiskielessä on 18 varsinaista diftongia. Ne ovat yleensä suppenevia: jälkikomponentti on suppea ja alkukomponentti puolisuppea tai väljä. Suppeat vokaalit i, uja y voivat lisäksi keskenään muodostaa suppeita diftongeja.

Suppenevat diftongit: ei öi äi oi ai | ey öy äy | eu ou au
Suppeat diftongit: yi ui | iy iu – diftongi scurți sau închiși

Diftongit iy ja ey eivät esiinny ensi tavussa lukuun ottamatta muutamaa leyh-alkuista sanaa (esim. leyhytellä).

Väljeneviä eli avartuvia diftongeja on yleiskielessä kolme. Niiden alkukomponentti on suppea ja jälkikomponentti puolisuppea.

Väljenevät diftongit: ie yö uo – diftongi lungi sau deschiși

Väljeneviä diftongeja esiintyy lähinnä sanan ensi tavussa, esim. sieni, tuoli. Kauempana sanassa jono ie on tavallisemmin vokaaliyhtymä: hygi.enia, kari.es, karri(.)eristi, lassi(.)e,orji(.)en, etsi(.)en, paperi(.)en.

Huom. Väljenevät diftongit esiintyvät länsimurteissa usein jälkikomponentiltaan edelleen väljentyneinä, esim. juɔ ~ jua (» § 23). Savolaismurteissa esiintyy ensi tavussa pitkän väljän vokaalin aa, ää asemesta väljeneviä diftongeja ua ~ oa, ~ (» § 19), esim. mua,peä. Suppenevien diftongien jälkikomponentti puolestaan voi savolais- ja lounaismurteissa diftonginreduktion (» § 23) vuoksi olla muukin kuin suppea vokaali, esim. äe, ao.

.

Triftongi

triftongi

triftongi

kolmoisääntiö (vanhentunut)

Määritelmä kolmesta laadullisesti erilaisesta vokaalista koostuva yksitavuinen vokaalijono. În finlandeză nu există triftongi.

Selite Esim. it. buoi, engl. fire [fɑiə]

Triftongi eli kolmoisääntiö on vokaaliäänne, joka muodostuu kolmesta laadullisesti erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä. Se vertautuu siis diftongiin, joka muodostuu kahdesta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä. Vokaalia, jonka laatu ei äänteen keston aikana muutu, kutsutaan monoftongiksi.

Triftongi ääntyy esimerkiksi espanjan sanassa buey [bu̯ei̯] ’härkä’. Hyvin runsaasti triftongeja on kiinassa (esim. sanassa pīao ’leijua’). Suomen kielessä triftongeja sen sijaan ei tavata, jollei sellaiseksi tulkita onomatopoeettiseen sanaan miau sisältyvää vokaalisarjaa taikka tau-sanan monikkomuodoissa (tauitten, tauita, tauihin jne.) esiintyvää vokaalisarjaa. Suomalaisissa sanoissa tosin esiintyy kolmen ja jopa neljän vokaalin jonoja (esim. aie [ɑi̯.e], tauoissa [tɑu̯.oi̯s.sɑ]) – ja yhdyssanoissa joskus pitempiäkin – mutta enintään kaksi vokaalia voi kuulua samaan tavuun.

Joskus voi olla vaikea hahmottaa, onko jokin vokaalisarja triftongi vai eri tavuihin kuuluvista diftongista ja monoftongista muodostuva vokaaliyhtymä. Esimerkiksi huolitellulla oxfordinenglannilla lausuttu sana fire [fɑɪ̯ə̯] ’tuli’ mielletään useimmiten yksitavuiseksi, ja koska siinä ääntyy kolme vokaalielementtiä, kyseessä on siis triftongi. Toisaalta sanassa higher [hɑɪ̯.ə] ’korkeampi’ on tavunraja (hiatus) diftongin [ɑɪ̯] ja monoftongin [ə] välissä. Joidenkin foneetikkojen mielestä englannissa ei lainkaan esiinny triftongeja, vaan myös sana fire ääntyy oikeasti kaksitavuisena [fɑɪ̯.ə], vaikka on mahdollista, että joskus keskimmäinen vokaalielementti surkastuu [fɑ.ə] ja jäljelle jääneet monoftongit sulautuvat diftongiksi [fɑə̯].

Triftong Wiki

.

Vokaaliyhtymä

vokaaliyhtymä

hiatus

hiatusyhtymä

Lisätiedot 

VISK2008 Vokaaliyhtymä on nimitys sellaiselle kahden vierekkäisen eri vokaalin jonolle, jossa vokaalit kuuluvat eri tavuihin, esim. io, yä (vrt. diftongi). Vokaaliyhtymiä esiintyy sanan ensimmäisen ja toisen tavun rajalla silloin, kun k:n astevaihteluparina on kato, esim. vako : va.on, ja jäljempänä sanassa sellaisissa nominityypeissä kuin puolu.e, valti.as, mini.ä, korke.a sekä taivutusmuodoista partitiivissa (talo.a, pieni.ä) ja monikon genetiivissä (paperi.en) sekä A- ja E-infinitiivissä (sano.a, sano.essa). Vokaaliyhtymiä on myös lainasanoissa, esim. akaasi.a. (» § 25–.)

Hiatus

Hiatus (lat. hiātus ’aukko’) eli diereesi (kreik. διαίρεσις, diaíresis ’jako’) on fonetiikassa kahden peräkkäisen vokaalin välinen tavu- tai sanaraja. Päinvastoin kuin diftongissa, vokaalit eivät muodosta äännejatkumoa vaan sijaitsevat joko eri tavuissa tai eri sanoissa. Peräkkäisiä vokaaleja, joiden välissä on tavuraja, kutsutaan vokaaliyhtymäksi. Esimerkki vokaaliyhtymästä sisältyy suomalaisittain äännettäessä itse sanaan hiatus /hi.ɑ.tus/, jossa i– ja a-vokaalien välissä on siis hiatus. Arkisempi esimerkki on vaikkapa sanassa pian /pi.ɑn/. Kahden sanan välinen hiatus esiintyy esimerkiksi ilmauksessa hyvä on.

Antiikin Kreikan ja Rooman runoudessa hiatus oli epätoivottavaa, ja sitä vältettiin elisiolla eli jättämällä edeltävä vokaali pois (tätä esiintyy sanojen rajalla suomessakin: esim. mutta ei → mutt’ ei → muttei). Vaihtoehtoisesti hiatusta voidaan välttää jättämällä jälkimmäinen vokaali pois, sulauttamalla vokaalit yhdeksi äänteeksi tai lisäämällä niiden väliin konsonantti.

Hiat Wiki

.

§ 25 Yleistä vokaaliyhtymistä

Eri tavuihin kuuluvien peräkkäisten vokaalien tai diftongien jonoja kutsutaan vokaaliyhtymiksi.Vokaaliyhtymiä tavataan ensimmäisen ja toisen tavun rajalla mm. sanoissa, joissa on k:n astevaihteluparina kato, esim. näkö : nä.ön, liika : lii.oista. Jäljempänä sanassa vokaaliyhtymiä esiintyy tavallisimmin eräissä nominityypeissä (puolu.e, valti.aat, mini.öitäkorke.a, häiri.öön) sekä nominien ja verbien tietyissä taivutusmuodoissa, varsinkin partitiivi- ja A- ja E-infinitiivimuodoissa (hattu.a, sano.a, otta.en). Lisäksi vokaaliyhtymiä on vierassanoissa, esim. di.a, ste.ariini, radi.oon, muse.oita, sekä verbissä hi.o.a.

Asetelmassa 6 on esitetty mahdolliset kahden lyhyen vokaalin yhtymät ensimmäisellä tavunrajalla ja jäljempänä sanassa. Vokaalisoinnun puolesta mahdollisia, mutta ensimmäisellä tavunrajalla esiintymättömiä yhtymiä ovat e.ä, e.ö, i.ö, ö.e ja ö.ä, harvinaisia taas a.o, e.o, ä.ö, u.a ja y.ä. Joissain tapauksissa vokaaliyhtymän sijaan esiintyy pikemmin diftongi, esim. ha(.)un, tä(.)yt (» § 22).

Asetelma 6: Kahden lyhyen vokaalin yhtymät

e ä ö o a i y u
i 1. pi(.)en hi.o di.a [pitkä vokaali] [diftongi]
2. teri.en teri.ä eli.ö alki.o asi.a äiti.ys valmi.us
e 1. [pitkä vokaali] te.os se.assa re(.)issä [diftongi] [diftongi]
2. tärke.ä (muse.o) kulke.a (ate.isti) siiste.ys suope.us
ä 1. sä.e [pitkä vokaali] nä.ön vä(.)issä tä(.)yn
2. väittä.en rysä.yttää
y 1. ky.etä py.ältää [diftongi] (kry.o-) (hy.asintti) ry(.)in [pitkä vokaali]
2. tiehy.en kysy.ä (ikty.onomi)
ö 1. [pitkä vokaali] [diftongi]
2. säilö.en säilö.ä hölmö.ys
u 1. tu.et ru(.)ot mu.assa pu(.)in [pitkä vokaali]
2. kulku.e nukku.a (inu.itti)
o 1. ko.e [pitkä vokaali] o.as no(.)issa ho(.)ut
2. katso.en sano.a nolo.us
a 1. ta.e va.ot [pitkä vokaali] la(.)it ha(.)ut
2. mata.en (kaaka.o) pama.us

Pystysuunnassa on vokaaliyhtymän ensimmäinen jäsen, vaakasuunnassa toinen jäsen (näin myös asetelmissa 7 ja 8).

Merkintä ”1.” tarkoittaa vokaaliyhtymän sijaintia ensimmäisellä tavunrajalla, ”2.” jäljempänä sanassa.

Merkintää (.) käytetään k:n astevaihtelutapauksista, jotka yleensä tulkitaan diftongillisiksi. Sulkeissa olevista tapauksista on vain vierassanaesiintymiä. Runokielen optatiivit kuten ottaos on jätetty huomiotta.

.

Lisäksi esiintyy pitkän ja lyhyen vokaalin yhtymiä (vain ensimmäisellä tavunrajalla; » asetelma 7), lyhyen ja pitkän vokaalin yhtymiä (» asetelma 8) ja kahden pitkän vokaalin yhtymiä (rii.uu) sekä pitkän vokaalin ja diftongin (raa.oissa, nii.ailla), lyhyen vokaalin ja diftongin (va.oissa, selvi.äisi) ynnä (ensimmäisellä tavunrajalla) kahden diftongin (leu.oissakie.uitte) sekä diftongin ja lyhyen vokaalin yhtymiä (kiu.as, rei.än, liu.ote, paranoi.a).

Asetelma 7: Pitkän ja lyhyen vokaalin yhtymät

e ä ö o a i y u
ii lii.etä vii.ä (murt.) pii.on lii.an rii.ustaa
ee Lee.a
ää rää.yn
yy myy.ä (murt.)
öö
uu tuu.a (murt.) ruu.issa
oo Noo.a
aa kaa.os raa.an raa.in
.

Asetelma 8: Lyhyen ja pitkän vokaalin yhtymät

ee ää öö oo aa ii yy uu
i V di.eetti (terti.ääri) (interi.ööri) idi.ootti li.aani
T levi.ää yhti.öön kalli.oon avuli.aan
e V ide.aali (kofe.iini)
T tihe.ää (muse.oon) vaike.aa
ä
y V (hy.eena) (my.ooma) (sy.aani)
T lyhy.een nyky.ään
ö
u V (tolu.eeni) virtu.oosi lavu.aari (bedu.iini)
T puolu.een savu.aa
o V (po.eettinen) kro.aatti (hero.iini)
T (obo.een) laho.aa
a V (ka.oottinen) (mosa.iikki)
T (kaaka.oon)
V = vierassana, T = taivutusmuoto. Harvinaiset tapaustyypit suluissa.

i:n tai U:n sisältävää vokaaliyhtymää äännettäessä sen tavunrajalla voi esiintyä konsonanttisia siirtymä-äänteitä. Tavallinen siirtymä-äänne i:n jäljessä on j, U:n jäljessä vtai vastaava bilabiaalinen konsonantti.

sijan (: sika) | Kuopijo | kauwan ’kauan’ | puoluve
meij(j)än, niij(j)en ’niiden’ | murt. luven ~ lujen ’luen’

.

Cele de mai sus confirmă afirmațiile făcute la început: în interiorul cuvântului vocalele pot fi separate sau împreună, dacă sunt împreună și fac parte din aceeași silabă, sunt diftongi, dar dacă fac parte din silabe separate, constituie un hiat vokaaliyhtymä.

.

§ 22 Diftongi vai vokaaliyhtymä?

Astevaihtelun alaisen k:n katoedustuman sisältävissä sanavartaloissa esiintyy vokaalijonoja, jotka ääntyvät vaihtoehtoisesti joko diftongeina tai eritavuisten vokaalien yhtyminä (» § 25).

hi(.)en (: hiki) | ha(.)un (: haku) | ha(.)en : ha(.)in (: hake-) | ry(.)in (: ryki-) | te(.)in (: teke‑) | ko(.)in (: koke-) | tä(.)yn (: täky)

Vähintään kolmen vokaalin jonossa tai pitkän ja lyhyen vokaalin yhtymässä sen sijaan on aina tavunraja:

ha(.)un : ha.uissa | hau.en : hau.issa | kai.un : kai.uissa | tau.on : tau.oissa | i.äisyys (vrt. ikä) | raa.in | lii.an

k:n heikkoa astetta edustavissa sanoissa on myös sellaisia kahden vokaalin jonoja, joita ei varsinaisesti lueta suomen diftongeihin, esim. ha(.)en, ko(.)en, pu(.)en, lo(.)at, te(.)ot. Tällöin jono on ensisijaisesti vokaaliyhtymä ja sisältää tavunrajan, mutta voi toisaalta ääntyä diftonginakin. Samanlaista vaihtelua on joissakin vierassanoissa, esim. pi(.)a.no, ma(.)es.tro,te(.)ologi, ko(.)alitio.

Myös muutamassa johtimeltaan U-alkuisessa johdostyypissä esiintyy potentiaalisia tavunrajoja.

rak.ka(.)us : rak.ka(.)ut.ta : rak.ka(.)u.den no.pe(.)us, äi.ti(.)ys, ou.to(.)us
hyök.kä(.)ys : hyök.kä(.)yk.sen pur.ka(.)us, ros.vo(.)us
e.he(.)yt.tää : e.he(.)y.tän | e.ri(.)yt.tää, e.ri(.)y.tys, kula(.)uttaa

Varsinkin jos tavutus vokaaliyhtymäksi tuottaisi jälkitavun, jossa on lyhyt vokaali yksinään, vokaalit äännetään herkästi samaan tavuun kuuluvina, esim. e.riy.tys, tae, pia.no.

Tavunrajan hahmotus voi vaikuttaa myös sanapainoon ja eräissä tapauksissa sanan taivutukseenkin. Esimerkiksi substantiivit piano ja maestro taipuvat tavallisesti kuin kaksitavuiset sanat: pianojen (*pianoiden), maestrojen (~ harv. maestroiden), mikä viittaa siihen, että yhtymät ia ja ae äännetään niissä diftongeina.

.

Vokaaliyhtymä vai diftongi?

Kielikello: Suomen kielen lautakunta 2/1980

Virsikirjanuudistuskomitean tekstivaliokunnan kokouksessa kysyttiin kielitoimiston edustajilta, voidaanko eräitä ensi tavua kauempana olevia vokaalipareja pitää nykyään samaan tavuun kuuluvina eli diftongeina, vaikka ne historiallisesti kuuluvat eri tavuihin: onko tavutettava esim. rak-ka-us vai rak-kaustur-va-u-tu-a vai tur-vau-tu-aheit-tä-y-ty-ä vai heit-täy-ty-ä? Tällaisten ongelmallisten vokaaliparien jälkimmäisenä vokaalina on aina u tai y. Virsi- ja muiden laulutekstien runoilijoille kysymys on tärkeä, koska sanat on sovitettava sävelmään niin, että yhtä säveltä kohti tulee normaalisti yksi tavu.

În articol avem discuția și răspunsul la întrebare.

.

Diftongii limbii finlandeze

(aieioiuiyiäiöiaueuiuouäyöyiyeyieuo)

Diftongit

 

ai

 

ei

 

oi

 

ui

 

yi

 

öi

 

äi

 

au

 

eu

 

iu

 

ou

 

ie

 

uo

 

 

äy

 

öy

tai

vain

rakkain

vihainen

hei

keitto

levein

eteinen

voi

poikki

sanoin

valkoinen

huilu

muikku

muutuin

aikuinen

hyi

lyijy

kysyi

ryppyinen

löi

öitä

säilöi

näköinen

äiti

päivä

eläin

äkäinen

auto

vauva

laulaa

Eurooppa

keuhkot

reuna

reuma

viulu

kiuru

liukas

Oulu

koulu

joulu

tie

niemi

kiertää

Suomi

tuo

juoma

kuollut

vyöt

työ

lyön

työntää

näyttää

täynnä

väylä

pöytä

nöyrä

köyhä

Culorile nu au nicio semnificație;  ele deosebesc doar coloanele de cuvinte.

Diftongii iy și ey (gey·sir) sunt foarte rari, apar mai curând ca hiat sau în cuvinte compuse.

.

.

Diftongit ja vokaaliyhtymät

Diftongit muodostuvat kahdesta eri vokaalista, jotka kuuluvat samaan tavuun. Jokainen kahden vokaalin yhtymä ei ole diftongi, sillä vokaaliyhtymän osat saattavat kuulua myös eri tavuihin.

Suomen yleiskielessä on 18 diftongia. Ne voidaan jakaa loppuvokaalinsa mukaan seuraaviin neljään ryhmään:

.

.

Diftongit ey ja iy esiintyvät lähinnä vain esimerkkien tapaisissa johdetuissa sanavartaloissa (peseytyä, periytyä).

Vokaali i muodostaa yleensä diftongin edeltävän vokaalin kanssa. Ensimmäisen tavun rajalla k:n kadottua ns. astevaihtelussai saattaa kuulua eri tavuun, esim.

lu-in (lukea), ry-in (rykiä), nä-in (näkee), ha-imme (hakea)

Myös u ja y muodostavat yleensä edeltävän vokaalin kanssa diftongin, varsinkin ensimmäisessä tavussa. Astevaihtelutapauksissa eri tavuihin kuuluminen on mahdollista, esim.

ma-un (maku), nä-yn (näky)

Vokaalit a ja ä eivät ole diftongin loppuäänteitä. Ne muodostavat edellisen vokaalin kanssa aina vokaaliyhtymän, jonka välissä on tavuraja, esim.

vaike-a, kire-ä
salli-a, etsi-ä
aino-a, säilö-ä
tapahtu-a , leppy-ä

.

Vokaalien fonotaksi

.

Yleistä

Kaikki suomen kahdeksan vokaalia voivat esiintyä sanan alussa, sisässä ja lopussa. Kaikki esiintyvät myös pitkinä eli kaksoisvokaaleina, esim. aatto, tulee, hiiri, ehtoo, uusi, pyysäätää, eläköön. Kaksoisvokaaleista suomessa tavallisimmat ovataa ja ii, joiden yhteinen osuus on yli 50 prosenttia kaikista pitkien vokaalien esiintymistä.

Vokaalijono voi olla paitsi kaksoisvokaali myös diftongi, esim. näin,tai vokaaliyhtymä, esim. nä-en. Sanan sisässä tavataan kolmen ja neljänkin vokaalin jonoja, mutta ne eivät ole läheskään yhtä yleisiä kuin diftongit ja vokaaliyhtymät. Esim. aie (vrt. aikoa), kaiuissa (kaiku), tauoissa (tauko), hyöyissä (hyöky).


Diftongit

Kaksi erilaista vokaalia, jotka kuuluvat samaan tavuun, muodostavat diftongin. Suomessa on 18 diftongia ja ne ovat aina laskevia: diftongi on alkupainoinen siten, että sen pääpaino on ensimmäisellä vokaalilla. Esimerkkejä sanoista, joissa on diftongi: noin, muutuintai, levein, näin, säästyi, töitä, nousta, liukas, rakkaudenkeuhkot, köyhä, täynnä, tietää, kuollut, työntää, siistiydyttyään, terveydellä.

Kuva 1 havainnollistaa suomen kielen diftongien rakennetta: siitä näkee mm., että tavallisimpia ovat sellaiset diftongit, joissa jälkikomponenttina on i (kolme tavallisinta diftongia – oi, ai ja ei –kattavat yli puolet kaikista diftongien esiintymistä). Edelleen kuvasta näkee, että suomessa on vokaalisointu: etu- ja takavokaalit eivät voi kombinoitua keskenään, yksikään nuoli ei kulje keskikohdan ylitse; ja e muodostavat poikkeuksen.

Suomen kielen diftongit

Kaikki muut diftongit paitsi iy esiintyvät sekä painollisessa (ensimmäisessä) tavussa että kauempana sanassa; iy ei esiinny ensitavussa, ja ey:kin tavataan vain yhdessä sanaperheessä, harvinaisissa leyh-alkuisissa sanoissa leyhyä, leyhytellä.

u ja y -loppuiset vokaalijonot ovat siitä erikoisia, että ne voidaan joskus tulkita diftongeiksi ja joskus vokaaliyhtymiksi, esim. rak-kau-del-la, rak-ka-ut-ta, au-ti-ut-ta, au-tiu-des-sa, sel-kiy-ty-ä, sel-ki-yt-tää, ter-ve-ys, ter-vey-del-lä, yh-te-ys, yh-tey-teen.

Eräissä ruoka ja vuoka -sanojen taivutusmuodoissa uo-diftongi ääntyy [uu]:na, esim. ruoan [ruuan], vuoassa [vuuassa].

Diftongin loppu-i jää usein ääntymättä murteissa ja nopeassa puheessa sellaisissa sanoissa, joissa i-loppuinen diftongi on kauempana kuin sanan ensi tavussa, esim. punainen [punanen], kirjoittaa [kirjottaa].

Erityisesti savolaisilla on tapana ääntää diftongin loppu-i:n, u:n ja y:n paikalla e, o ja ö, esim. voita [voeta], sauna [saona], keuhkot[keohkot], täynnä [täönnä]. Samalla diftongin ensimmäinen vokaali ääntyy tavallista pidempänä ja saa enemmän painoa. Tällaisia diftongeja on tapana nimittää redusoituneiksi diftongeiksi. (Ks. diftongien reduktiota suomen murteissa.)

Länsisuomalaiset taas ääntävät diftongin loppu-o:n, e:n ja ö:n usein jopa a:na tai ä:nä, esim. tuo [tua], mies [miäs], syö [syä]. Tällaisia diftongeja nimitetään avartuneiksi diftongeiksi. (Ks. diftongien avartumista suomen murteissa.)


Vokaaliyhtymät

Vokaaliyhtymä on kahden vokaalin jono, jonka jäsenien välillä on tavunraja (hiatus). Vokaaliyhtymiä on suomessa 20. Ne käyvät ilmi seuraavista esimerkkisanoista: ha-e, sa-os, se-assa, se-os, vi-anhi-on, i-än, sano-a, ko-e, katu-a, lu-en, yhty-e, näky-ä, mä-essänä-ön, säilö-ä, vihre-ä, yksi-ö,  lipe-öidä, säilö-essä.

Yleisimpiä näistä ovat e-a, e-ä, i-o ja i-ö.

a– ja ä-loppuiset vokaaliyhtymät pyrkivät usein puheessa oikenemaan, niin että syntyy pitkä vokaali, esim. vihreä [vihree], makea [makee], sanoa [sanoo], haluan [haluun].


Vokaalisointu

Vokaalisoinnun eli vokaaliharmonian kannalta suomen vokaalit ovat kahdenlaisia: sointuvokaaleja ja neutraalivokaaleja. Sointuvokaaleja ovat takavokaalit (a, o, u) ja etuvokaalit (ä, ö, y). ja i ovat foneettisesti etuvokaaleja mutta vokaalisoinnun kannalta neutraaleja.

Suomen vokaalisointu

Vokaalisointu ilmenee suomessa kahdella tavalla: toisaalta yhdistämättömissä sanavartaloissa ja toisaalta taivutusaineksissa.

Yhdistämättömässä sanavartalossa ei voi olla sointuvokaaleista etu- ja takavokaaleja yhdessä: sanassa voi olla vain takavokaaleja (a, o, u) tai etuvokaaleja (ä, ö, y), ja ne ovat oppositiossa keskenään, esim. vaaraväärä, tuotyö, poutapöytä, hulluhylly, kulma kylmä. Sen sijaan i ja e voivat yhdistyä kumpienkin kanssa, esim. mela, nenä, sika, minä, mekko, vilu, kesy, kehua, liikkua.

Yhdyssanoissa voi tietysti olla sekä etu- että takavokaaleja, esim. jääkaappi, isoäiti.

Taivutusainesten sointuvokaalit mukautuvat edellä oleviin lähimpiin vartalonvokaaleihin, esim. inessiivin päätteen vokaali reaalistuu takavokaalina (-ssa) takavokaalisen sanavartalon jäljessä mutta etuvokaalina (-ssä) etuvokaalisen sanavartalon jäljessä, esim. maa+ssa, pää+ssä.

Tällaiset morfofoneemiset vaihtelut voidaan merkitä taloudellisemmin käyttämällä ns. arkkifoneemia, jonka merkkinä on esim. inessiivin päätteessä iso A-kirjain (-ssA).

Lisäesimerkkejä taivutusainesten sointuvokaalin mukautumisesta lähimpiin vartalonvokaaleihin: kadu+lla, tie+llä, puu+hun, pyy+hyn, anta+va, itke+vä, anne+ttu, itke+tty. Vokaalisoinnun vuoksi useilla suomen tunnuksilla ja taivutuspäätteillä on kahdet variantit, takavokaaliset ja etuvokaaliset.

Jos sanavartalossa on vain neutraalivokaaleja, suffiksi on etuvokaalinen, esim. kive+ä, keli+llä, peili+stä, nime+ssä.

Vokaalisointu on suomessa lähes poikkeukseton. Yleiskielessä poikkeuksellisia ovat vain partitiivit merta ja verta (vrt. meri : merellä : mereltä, veri : veressä : verestä). Sana tällainen tulkitaan yhdyssanaksi (()nla(j)inen). Vokaalisoinnusta on poikkeuksia myös uusissa lainasanoissa, jotka eivät ole mukautuneet äännejärjestelmäämme: analyysi, dynamiitti, hyeena, jurykonduktööri, olympialaiset, psykologia, trotyyli, vampyyriSuomalaisten on usein vaikea ääntää tällaisia vieraita sanoja, jotka eivät ole vokaaliharmonian mukaisia. Ulkomaalaisille ne eivät liene sen vaikeampia kuin muutkaan suomen sanat.


Švaa-vokaali

Švaa-vokaali on ylimääräinen vokaali, joka syntyy tietyissä sanoissa konsonanttien väliin, esim. halpa > [halapa], jalka > [jalaka], kylmä ilma > [kylymä ilima], sohva > [sohova]. Švaa esiintyy useissa suomen murteissa (ks. esimerkkejä savolais– ja pohjalaismurteista), mutta yleiskieliseen ääntämykseen se ei kuulu.

.

Introdus / lisätty 6.3.2019

.

Reclame

Creează gratuit un site web sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: