Blogulblog's Blog

A. Fonetica – generalități

Äänneoppi eli fonologia

Fonetica – generalități

 

 

fonologia ● fonologie; fonetică ■ fonologi

.

fonologia kiel. äännejärjestelmien tutkimus, funktionaalinen äänneoppi.

.

Fonologia on kielitieteen haara, joka tutkii foneemisysteemiä eli äännejärjestelmää merkitysten erottamisen kannalta. Fonologia on siten funktionaalista äänneoppia. Fonologian keskeinen käsite on foneemi. Foneemien järjestyksen selvittelyä sanotaan fonotaksiksi. Fonetiikka ja fonologia liittyvät läheisesti toisiinsa.

.

FONOLOGÍE s. f. Ramură a lingvisticii care se ocupă cu studiul sunetelor limbii din punctul de vedere al valorii lor funcționale, stabilind sistemele de foneme ale unui idiom și caracterul diferitelor variante; fonetică funcțională. ♦ (Înv.) Fonetică. 2. Disciplină lingvistică având ca subiect fonemele.

.

FONÉTICĂ f. 1) Totalitate a sunetelor dintr-o limbă și particularitățile lor acustice și articulatorii; structura sonoră a unei limbi. 2) Ramură a lingvisticii care se ocupă cu studiul sunetelor unei limbi.

.

FONÉTIC, -Ă, fonetici, -ce, s. f., adj. 1. Ramură a lingvisticii care studiază producerea, transmiterea, audiția și evoluția sunetelor limbajului articulat. ◊ Fonetică generală = ramură a foneticii care studiază sunetele în general, fără să se oprească la o limbă anumită. Fonetică descriptivă (sau statică) = ramură a foneticii care se ocupă cu descrierea și clasificarea sunetelor vorbirii în general sau ale unei limbi anumite într-o perioadă determinată. Fonetică istorică (sau evolutivă) = ramură a foneticii care studiază sunetele unei limbi sau ale unui grup de limbi înrudite în dezvoltarea lor, încercând să stabilească legile după care au loc modificările fonetice. Fonetică experimentală (sau instrumentală) = ramură a foneticii care studiază sunetele articulate cu ajutorul unor aparate speciale și al unor mijloace tehnice. Fonetică sintactică = studiul modificărilor fonetice suferite de un cuvânt sub influența cuvintelor vecine cu care se găsește în relații sintactice. Fonetică funcțională = fonologie. 2. Adj. Relativ la sunetele unei limbi; care ține de fonetică (1), privitor la fonetică. ◊ Ortografie fonetică = ortografie bazată pe principiul scrierii cuvintelor după cum se pronunță. [folosind semne fonetice, fonetice, semne ~ din gr. φωνητιϰὰ σημάδια, fonetica simádia]

.

Mitä fonetiikka on?

Yleistä

Fonetiikka on tiede, joka tutkii puhetta sen kaikissa muodoissa. Mitä puhe sitten on? Ihminen puhuu aina jotakin kieltä. Voimme ajatella, että kieli on jonkinlainen aivoissa sijaitseva abstrakti järjestelmä, joka reaalistuu puheena. Se voi reaalistua myös kirjoituksena. Fonetiikka tutkii puhetta useasta eri näkökulmasta. Puheen tarkastelu fonetiikan kannalta voidaan aloittaa katsomalla yksinkertaista kommunikaatiotilannetta, jossa puhuja sanoo jotakin kuulijalle.

Kuva: Puhetapahtuman vaiheet (Kalevi Wiik 1981)

Artikulatorinen fonetiikka

Fonetiikassa voidaan ensinnäkin tutkia, millainen on se mekanismi, jonka avulla puhetta tuotetaan ja miten se toimii, millainen on rakenteeltaan kurkunpää, jossa muodostetaan puheääni, millainen on artikulaatioelimistö, jossa äänteet tuotetaan, mitä kautta ilma kulkee jne. Artikulatoriseen fonetiikkaan kuuluu lisäksi äänteiden luokittelu sen perusteella, miten ja missä kohdassa artikulaatioelimistöä ne syntyvät.

Akustinen fonetiikka

Puhetta voidaan tutkia myös, kun se on matkalla puhujan suusta kuulijan korvaan ääniaaltoina. Tämä on akustista fonetiikkaa. Se pyrkii vastaamaan mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin: millaisia ovat akustiselta rakenteeltaan puheen äänet, millaisia fysikaalisia ominaisuuksia niillä on, millaisiin fysikaalisiin ominaisuuksiin perustuvat ne erot, joita me artikulaatiossa havaitsemme, ja millä tavalla puheen äänteet voidaan luokitella akustisin perustein.

Auditiivinen fonetiikka

Kolmanneksi puhetta voidaan tutkia kuulijan kannalta: minkälainen kuuloelin on korva, minkälaisia ääniä sen avulla voi erotella, miten puheen sisältämiä ääniä ja äänteitä voi luokitella kuulon perusteella. Tämä on auditiivista fonetiikkaa.

Muita fonetiikan tutkimusalueita

Yleiskielitieteellisestä näkökulmasta katsoen voidaan erottaa ainakin seuraavat fonetiikan tutkimusalueet.

1) Yleinen (teoreettinen) fonetiikka tutkii eri kielten puhetta ja pyrkii luomaan universaalin* teorian siitä, mikä on yhteistä ihmispuheelle kielestä riippumatta.

2) Soveltava fonetiikka soveltaa yleisen fonetiikan tutkimustuloksia siihen kieleen, jota tutkii. Soveltavan fonetiikan alueita ovat mm. seuraavat:

  • Deskriptiivinen fonetiikka pyrkii kuvaamaan kielen äänteellistä puolta. Tutkimuskohteena on yleensä yksi kieli, murre tai yksilön puhetapa.
  • Historiallinen fonetiikka tutkii niitä äänteellisiä muutoksia, joita kielessä (kielissä) tapahtuu aikojen kuluessa.
  • Korrektiivinen fonetiikka eli logopedia tutkii ääni- ja äännevirheitä, niiden syitä ja ilmenemismuotoja sekä sitä, miten ne voitaisiin korjata.
  • Normatiivinen fonetiikka eli ortoepia määrittelee säännöt, joiden mukaan jotakin tiettyä kieltä äännetään.
  • Ääntämispedagoginen fonetiikka eli didaktiivinen fonetiikka selvittelee, miten vierasta kieltä olisi parasta opettaa ääntämään.

.

JA VIELÄ VÄHÄN FONETIIKKAA

Kieli on informaation käsittelemistä ja siirtoa palveleva sosiaalinen, konventionaalinen ja konservatiivinen merkkijärjestelmä. Ymmärrettävä kielenkäyttö on mahdollista vain kieliyhteisön sallimissa rajoissa. Kieli muuttuu, mutta vain hitaasti verrattuna useisiin muihin yhteisöllisiin rakenteisiin ja käyttäytymismuotoihin. Tästä syystä on mahdollista kirjoittaa kielen käyttämisen säännöt (joko deskriptiiviseksi tai normatiiviseksi) enemmän tai vähemmän kattavaksi kieliopiksi.

Ennen kirjoitettua kieltä oli olemassa vain puhuttuja kieliä. Kieli ja kieliopit ovat syntyneet alkujaan ulos hengitettävän ilman hyvinkin monimutkaisesta ohjaamisesta ja muokkaamisesta äänijänteissä, nielussa, suussa ja nenässä. Ääntöelimillä (äänijänteet, kitakieleke, kieli, hampaat, huulet) asetetaan ilmavirralle erilaisia esteitä, jotka saattavat ilman soimaan ja suhisemaan eri tavoin tai pysäyttävät sen kokonaan. Rintaontelo sekä nielu-, nenä- ja suuontelot vahvistavat näin syntyneitä ääniä. Tuloksen kuulemme puheena.

Viestintäkanava on kaksisuuntainen: puhe-elimiä ja korvia voi ja tulee käyttää samanaikaisesti. Järjestelmässä on täydellinen takaisinkytkentä: puhuja kuulee oman äänensä ja voi säädellä sitä haluamallaan tavalla. Yhtä monimutkaista kuin puheen tuottaminen on sen vastaanottaminen, äänteiden erottaminen toisistaan nopeassa puhevirrassa. (Puhevirta ei koostu selvärajaisista segmenteistä, jollaiseksi sen tulkitsemme.) Kaikessa viestinnässä vastaanotin on täsmälleen yhtä tärkeä kuin lähetin. Kuuloelinten evoluutio on tapahtunut rinta rinnan puhe-elinten evoluution kanssa.

Ei ole sattumaa, että sana kieli tarkoittaa sekä puhuttua kieltä että puhe-elintä. Kuitenkin vaikka kieli alkujaan kehittyi rinta rinnan puheilmaisun kanssa, ei ihmisen kielellinen kyky enää ole riippuvainen puhumisesta. (Syntymästään saakka kuuro omaksuu viittomakielen ja oppii lukemaan siinä missä kuulevakin.) Ihminen on kehittynyt kielen osaajasta käsitteen ‘kieli’ ymmärtäjäksi. Täydellisiä, aukottomia kielioppeja ja säännöstöjä voidaan keksiä mielivaltaisen monia (esim. ohjelmointikielet). Ihminen ei kuitenkaan ole toistaiseksi kyennyt kirjoittamaan yhdenkään luonnollisen kielen täydellistä kielioppia.

FONEEMIT

foneemikiel. kielen äännerakenteen abstrakti, merkityksiä erottava yksikkö.

.

yks. nom.
foneemi
yks. gen.
foneemin
yks. part.
foneemia
yks. ill.
foneemiin
mon. nom.
foneemit
mon. gen.
foneemien, foneemeiden, foneemeitten
mon. part.
foneemeja, foneemeita
mon. ill.
foneemeihin

.

FONÉM, foneme, s. n. Cea mai mică unitate sonoră a limbii, care are funcțiunea de a diferenția cuvintele între ele, precum și formele gramaticale ale aceluiași cuvânt. ♦ (În trecut) Sunet.

Arkkifoneemi; hyperfoneemi; perusfoneemi pot fi denumiri ale sunetelor intermediare care sunt reprezentate, în scris, de literele majuscule care desemnează atât sunetele posterioare, cât și pe cele anterioare.

Ns. arkkifoneemit merkitään isoilla kirjaimilla. –A toteutuu a:na tai ä:nä, –O toteutuu o:na tai ö:nä ja –U toteutuu u:na tai y:nä vokaalisoinnun periaatteiden mukaisesti.

Määritelmä fonologisen opposition neutraalistumista kuvaava merkki, esim. /p/:/b/ > /P/ tai /t/:/d/ > /T/ tai /k/:/g/ > /K/

Selite Merkitään isolla kirjaimella vinoviivojen sisään

.

ARHIFONÉM s. n. (< fr. archiphonème): unitate fonologică superioară despre care în lingvistica structurală se crede că reunește în sine două sau mai multe foneme. A. apare ca o variantă a unui fonem dat: sunetul „d”, pronunțat „t” în rus. god („an”), este considerat un a. în raport cu același sunet, pronunțat „d” în godî („ani”); la fel, sunetul „d” pronunțat „t” în germ. Rad („roată”), ca în Tat („faptă”), este un a. în raport cu același sunet pronunțat „d” în Räder („roți”). În limba română, cele două foneme se pronunță distinct: vad-pat (v. foném și unitate fonologică).

Archifonem

.

Kielellisen viestinnän pienin semanttinen yksikkö on morfeemi (sanavartalo tai pääte). Pienin informatiivinen yksikkö on kirjoitetussa tekstissä kirjain (tai grafeemi), mutta äännetasolla foneemi (äänne). Foneemit ovat kussakin kielessä yksiselitteisiä, diskreettejä: mitään välimuotoa tai jatkumoa esim. suomen kielen foneemien a ja ä välillä ei ole. Epäselvä äänne tulkitaan jommaksi kummaksi. Foneemit määritellään suhteessa saman kielen muihin foneemeihin niitä toisistaan erottavien piirteiden avulla, ja niitä on rajallinen määrä (esim. suomen kielessä on usein katsottu olevan 25 foneemia). Ihmiskielille tyypilliset avoimuus ja kaksoisjäsennys merkitsevät kuitenkin sitä, että uusia symboleja, foneemeista rakentuvia morfeemeja, voidaan luoda tarpeen mukaan mielivaltaisen paljon: sanojen lukumäärällä ei ole mitään teoreettista ylärajaa.

Onko foneemi ensisijaisesti lausuttu, kuultu vai ymmärretty merkki? Foneemeja on määritelty monilla eri tavoilla. Toiset fonologian suuntaukset painottavat akustisia, toiset artikulatorisia ominaisuuksia. Jotkut korostavat foneemikäsitteen mentaalisuutta: foneemi itsessään on abstraktio ja kuuluu enemmän kognition kuin akustiikan tai äännefysiologian maailmaan, vaikka sillä onkin konkreettiset foneettiset vastineensa. Muuan yksinkertainen määritelmä esittää, että foneemi on kielenpuhujan mielikuva äänteestä.

.

§ 1 Kielen äännejärjestelmästä: foneemit

Äänteet ja niiden väliset suhteet muodostavat kielen äännejärjestelmän. Äännejärjestelmän abstrakteja äänneyksikköjä kutsutaan foneemeiksi. Foneemit toimivat sanaston ja kieliopillisten morfeemien rakennusaineksina, ja niillä on merkitystä erottava tehtävä. Foneemien yhdistymismahdollisuuksia ja sitä, missä tavu- ja sana-asemissa ne voivat esiintyä, kutsutaan fonotaksiksi (» § 1112, 1533).

Foneemit (ja niiden edustamat konkreettiset äänteet) jaetaan kahteen pääryhmään: vokaaleihin (» § 2) ja konsonantteihin (» § 36). Konsonantteja äännettäessä huulet tai kieli muodostavat suuväylään sulkeuman tai kapeikon. Vokaaleja äännettäessä suuväylä on avoin.

Huom. Tässä kieliopissa käytetään foneemien ja äänteiden merkintään pääasiassa IPA:n (International Phonetic Association) transkriptiojärjestelmän symboleja, jos tarvittava merkki puuttuu normaaleista kirjainmerkeistä (esimerkiksi ɔ puoliväljän o-äänteen merkkinä). Vakiintunutta suomen ortografiaa noudatetaan silloin kun IPA:n merkki poikkeaa tavallisesta kirjainmerkistä. Tällaisia tapauksia ovat muun muassa ö (IPA: ø) sekä pitkien äänteiden merkintä, esim. kuulla (IPA: kuːlːɑ). Fennistiikassa käytetyn suomalais-ugrilaisen transkriptiojärjestelmän SUT:n mukaisia merkintätapoja esiintyy lähinnä murre-esimerkeissä, mm. osoittamassa äännekestoja sekä konsonantin palataalistumista eli liudentumista.

Kaikista käytetyistä IPA:n ja SUT:n merkeistä on kuvaus merkkien selityksissä.

Fonemaattisessa merkinnässä kielenaines on vinoviivojen sisällä, foneettisessa hakasulkujen, esim. /henki/ = [heŋki]. Sanan vakiintunut kirjoitusasu voi joissain tapauksissa poiketa ääntöasusta ja sen mukaisesta merkinnästä (» § 78).

.

§ 7 Kirjoituksen foneemiperiaate

Suomen kielessä suurinta osaa foneemeista edustaa kirjoituksessa oma kirjainmerkkinsä. Kirjoitusjärjestelmä on siten melko foneeminmukainen eli fonemaattinen. Pitkää äännettä merkitään kahdella kirjaimella.

Marginaaliselta konsonanttifoneemilta ŋ kuitenkin puuttuu oma kirjainmerkki. Geminaatta-ŋŋ:n kirjoitusasuna on ng (kangas /kaŋŋas/). Vierassanoissa esiintyvää lyhyttä ŋ-foneemia taas voi edustaa kirjoituksessa ng (gangsteri /gaŋsteri/) tai g (magneetti /maŋneetti/). Kun äänne ŋ esiintyy k:n edellä, sen kirjoitusasuna on n (hanki).

Kirjaimia b ja g vastaavassa ääntämyksessä on vaihtelua. Soinnillisen klusiilin sijaan voi ääntyä vastaava puolisoinnillinen tai soinniton klusiili: b ~ ʙ ~ p, g ~ ɢ ~ k. Sama voi koskea vierassanoissa myös d:tä.

Suhu-s:n (š) asema äännejärjestelmässä on vakiintumaton, ja sen samoin kuin sitä vastaavan kirjainparin sh ääntämyksenä voi olla myös s. Monissa sanoissa s:llisyys on jo vakiintunuttakin, esim. sekki ~ šekki, sampoo ~ shampoo, vissy ~ vichy, gulassi ~ gulašši. Kirjain f voi joissain sanoissa ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu.

Sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa tavattavat kirjaimet c, q, x, z, ž, å ja w äännetään yleensä asianomaisen vieraan kielen mukaisina: c s:nä tai k:na, q k:na, x ks:nä, z ts:nä, s:nä tai soinnillisena s:nä, ž soinnillisena š:nä, å o:na ja w w:nä tai v:nä.

Kirjoituksessa ei merkitä automaattisia sandhiääntämyksiä, kuten rajageminaatiota (» § 34), esim. tule tänne [tulet tänne], sinnekään [sinnekkään], tai n:n assimiloitumista, esim. kunpa [kumpa].

.

ääni, äänet

ääni ● sunet; ton; voce, glas; sunet nearticulat (scos de un animal, de un aparat sau de natură); sunet scos de un instrument muzical; vot ■ ljud; röst; stämma; läte; klang; ton

ääni ≠ äänne

ääni26
1. ilmassa, vedessä tm. väliaineessa etenevä mekaaninen värähtely (aaltoliike), joka saa aikaan kuuloaistimuksen; kuuloaistimus. Kova, hiljainen, vaimea, matala, korkea, karhea, särisevä ääni. Äänen voimakkuus, sävy myös →←. Synnyttää, aiheuttaa ääntä. Radio alkoi pitää rätisevää ääntä. Varkaat häipyivät vähin äänin, ääntä pitämättä vaivihkaa. Ääntä eristävä rakenne. Kadulta kuuluvat, kantautuvat äänet. Kuulla outoa ääntä. Mikä ääni se oli? Potilas, joka kuulee ääniä jolla on kuuloharhoja.
Erik. em. ilmiöstä jnk synnyttämänä, jllek ominaisena.
a. ihmisen äänielinten toimintaan liittyen. Miehen, lapsen ääni. Äidin lempeä ääni. Pihalta kuului lasten ääniä. Naisen ääni kysyi sinua puhelimessa. Ääni käheänä. Tuntea jku äänestä. Korottaa ääntään. Puhua matalalla äänellä. Huutaa suureen ääneen. Puhe-, lauluääni. Laulaja, jolla on erinomainen ääni. Harjoittaa ääntään. Altto-, basso-, falsettiääni.
b. soittimiin, äänentoistolaitteisiin tms. liittyen. Oboen surumielinen ääni. Radio, jossa on hyvä ääni. Televisiolähetyksen kuva ja ääni.
c. muihin esineisiin, eläimiin, toimintoihin, ilmiöihin tms. liittyen. Moottorin, pölynimurin, summerin, junan ääni. Ruisrääkän ääni. Liikenteen, kuorsauksen, sateen ääni. Työn äänet. Eläinten varoitusja kutsuäänet. Sydänäänet, sydämen sivuäänet. Puhelimen varattu-ääni.
.
2. us. kuv. puhumista t. yl. ajatusten, mielipiteiden ilmaisemista merkitsevissä ilmauksissa. Kokouksen puheenjohtaja oli koko ajan äänessä puhui koko ajan. Lukea ääneen. Asia, jota ei voi sanoa ääneen julki. Lausui ääneen kaikkien mielipiteen. Ajatella ääneen puhua itsekseen. Seurakunta lausuu yhteen ääneen [= yhtä aikaa äänessä ollen] uskontunnustuksen. Oppositiopuolueet moittivat yhteen ääneen [= yksimielisesti] hallituksen menettelyä. Tästä asiasta on pidetty paljon ääntä puhuttu, keskusteltu, kirjoitettu, riidelty paljon. Piti suurta ääntä saavutuksistaan kerskaili saavutuksillaan. Pidäpäs pienempää ääntä [olepas hiljempää, varopas puheitasi]! Suunnitelmasta luovuttiin vähin äänin kaikessa hiljaisuudessa, asiasta numeroa tekemättä. On kuulunut ääniä [= on esitetty mielipiteitä], että  . Saada äänensä kuuluviin [= mielipiteensä julki] jssak asiassa. Korottaa äänensä [= esittää julkisesti ja painokkaasti mielipiteensä] jnk puolesta, jtak vastaan. Kuunnella sydämensä, omantuntonsa ääntä toimia tunteidensa, omantuntonsa mukaan. Ei kuunnellut järjen ääntä ei toiminut järkevästi. Nyt on toinen ääni kellossa ks. kello 3.e. Isännän ääni ks. isäntä 2.
.
3. mus. yksityisen laulajan t. soittimen t. laulu- t. soitinryhmän esitettävä moniäänisen sävellyksen sävelkulku, stemma; sellaista esittävä kuoron t. orkesterin osa. Sooloääni. Matalin kuoron äänistä on toinen basso. Laulaa duetossa ensimmäistä [= ylempää], toista [= alempaa] ääntä. Kolmelle äänelle sävelletty koraali. Altto ei pysynyt äänessä lauloi väärin t. epäpuhtaasti. Laulaa äänissä kaksi- t. useampiäänisesti. Kuoron eri äänten harjoitukset.
.
4. mus. äänen (3) alkusävel. Antaa kuorolle äänet.
.
5. äänestäjän kannanilmaus äänestyksessä; osuus jolla se vaikuttaa ratkaisuun; oikeus äänestää. Postiääni. Äänten laskeminen. Jos äänet menevät tasan, puheenjohtajan ääni ratkaisee. Kokouksen kullakin osanottajalla on yksi ääni. Yhtiökokouksessa jokainen osake antoi oikeuden yhteen ääneen. Muutaman äänen enemmistöllä voittanut ehdotus. Päätös tehtiin hallituspuolueiden äänin. Antaa äänensä jklle äänestää jkta. Enimmät äänet kerännyt ehdokas.
.
6. arvostelun, arvosanan yksikkönä. Tuomariääni.
.
yks. nom. ääni
yks. gen. äänen
yks. part. ääntä
yks. ill. ääneen
mon. nom. äänet
mon. gen. äänten, äänien
mon. part. ääniä
mon. ill. ääniin

.

alaääni, alttoääni, askelääni, bassoääni, digitaaliääni, ennakkoääni, falsettiääni, hajaääni, hengitysääni, houkutusääni, huiluääni, hukkaääni, hälytysääni, hälyääni, infraääni, jaa-ääni, jonotusääni, komentoääni, koputusääni, kurkkuääni, kutsuääni, käyntiääni, lapsenääni, lauluääni, luonnonääni, magneettiääni, merkkiääni, miesääni, naisääni, oteääni, poikaääni, postiääni, puheääni, puoltoääni, radioääni, rengasääni, rintaääni, runkoääni, siniääni, sivuääni, soidinääni, soitinääni, soittoääni, sopraanoääni, soraääni, stereoääni, sydänääni, syrjääni, tenoriääni, tuomariääni, ultraääni, valintaääni, varattu-ääni, varoitusääni, vastaääni, ylä-ääni, ääni, ääniaalto, ääniaines, ääniala, äänialue, ääniaukko, ääniefekti, äänielin, äänielokuva, äänieriste, äänieristys, äänieristää, äänifilmi, äänigeneraattori, ääniharava, äänihuuli, äänihuulikyhmy, äänihäiriö, äänihäiriöinen, äänijänne, äänikenttä, äänikerta, äänikirja, äänikirje, ääniklippi, äänikortti, äänikulissi, äänikuningas, äänikuningatar, äänikyhmy, äänikynnys, äänilaji, äänileike, äänileikkuri, äänilevy, äänilevykonsertti, äänilevymusiikki, äänilevystö, äänilevyteollisuus, äänimaisema, äänimateriaali, äänimatto, äänimerkki, äänimerkkilaite, äänimäärä, ääninauha, ääninauhuri, ääninen, ääninäyttelijä, äänioikeudeton, äänioikeus, äänioikeusikäraja, äänioikeutettu, ääniopaste, ääniopillinen, äänioppi, äänipää, ääniraita, äänirako, äänirasia, äänirauta, äänirooli, äänisaalis, -äänisesti, äänisignaali, äänisyys, äänitaajuinen, äänitaide, äänitallenne, äänitarkkaamo, äänitarkkailija, äänitaso, äänite, äänitearkisto, äänitehoste, äänitekniikka, äänitekstitys, äänitorvi, äänittäjä, äänittämö, äänittää, äänitys, äänitysstudio, äänitystekniikka, äänivallaton, äänivalli, äänivalta, äänivaltainen, äänivarat, äänivarsi, äänivyöry

.

äänne48*J kiel. puheen yksinkertaisin rakenneosa. Äänteen merkkinä oleva kirjain. Kielen äänteet, muodot, lauserakenteet. Äänteet jaetaan vokaaleihin ja konsonantteihin. Suhuäänne.

äänneasu, äännehistoria, äännelaillinen, äännelaki, äännellä, äännemaalailu, äänneopillinen, äänneoppi, äännevaihtelu

äänne ● sunet (kiel myös:) fonem ■ (kiel) språkljud; ljud

foneettinen, äänteellinen, äänne- ● fonetic ■ fonetisk

ääntämyksen mukainen kirjoitus ● transcriere fonetică ■ ljudskrift

.

§ 4 Ääntötapa ryhmittelyperusteena

Konsonanttien ääntötapaa luonnehtii yleisesti se, että ääntöväylällä on jonkinlainen este. Ne konsonantit, joissa ilmavirta katkeaa, ovat klusiileja (p, t, k, b, d, g). Nasaaleissa (m, n, ŋ) taas ilmavirta kulkee nenäväylän kautta, vaikka suuväylään muodostuu samanlainen sulkeuma kuin klusiileja äännettäessä.

Suomen soinnittomat klusiilit p, t ja k ovat heikkotehoisia. Soinnillinen klusiili d eroaa monella tavalla soinnittomasta vastineestaan t:stä. Paitsi että d:n ääntymäpaikka poikkeaa hieman t:n ääntymäpaikasta (t on dentaalinen, d alveolaarinen), myös kielen asento on erilainen d:tä äännettäessä. Edelleen d on kestoltaan lyhyempi kuin t. Suomen d onkin foneettisesti katsoen joko soinnillinen klusiili tai likvidojen tapainen napausäänne. Se eroaa muista klusiileista siinäkin, että se ei osallistu kvantitatiiviseen astevaihteluun eikä yleensä esiinny geminaattana. Kvalitatiivisessa astevaihtelussa d on t:n heikkoasteinen pari (» § 41).

Nasaaliassimilaation vaikutuksesta nasaali ääntyy sitä seuraavan klusiilin kanssa samapaikkaisena: mp, nt, ŋk. Vierassanoissa voi ääntyä f:n edellä myös labiodentaalinen nasaali ɱ: sinfonia [siɱfonia], nymfi [–nyɱfi].

Muita konsonanttien luokkia ovat frikatiivit (f, s), puolivokaalit (v, j) ja likvidat (l, r). Frikatiivit ja puolivokaalit syntyvät, kun ääntöväylään syntyy kapeikko, josta ilmavirta kuitenkin pääsee keskeytyksettä kulkemaan. Frikatiiveista s:n tyyppisiä äänteitä kutsutaan sibilanteiksi. Suomen s-äänne voi soinnillistua vokaalien välissä, ja se voi ääntyä suhu-s:mäisenä etenkin pyöreän vokaalin jäljessä.

Puolivokaalit ovat vokaalimaisen hälyttömiä, koska ääntöväylän kapeikko ei ole kovin tiukka. h-äänteellä on yhtymäkohtia sekä frikatiiveihin että puolivokaaleihin. Sitä tuotettaessa äänirako on (osaksi) avoin ja ilmavirta voimakas, mutta tavallisimmin h on melko hälytön, puolivokaalimainen äänne. h voi esiintyä äänneympäristöstä riippuen myös soinnillisena.

Likvidoita on kahta tyyppiä: tremulantteja (r-äänteitä) ja lateraaleja (l-äänteitä). Suomen r-äänne syntyy niin, että kieli muodostaa lyhytkestoisia sulkeumia hammasvallia vasten, lateraali l taas niin, että ilmavirta kulkee ulos kielen laidoilta, vaikka kielen kärki muodostaa sulkeuman.

Klusiilit ja frikatiivit ovat yhteiseltä nimitykseltään obstruentteja, muut konsonantit sonorantteja eli resonantteja.

Huom. Äänteiden ominaiskuuluvuus eli sonorisuus perustuu siihen, kuinka avoin ääntöväylä on. Vokaalit ovat sonorisempia kuin konsonantit ja väljät vokaalit sonorisempia kuin suppeat vokaalit. Konsonanteista vähiten sonorisia ovat soinnittomat klusiilit. Sonorisuus jäsentyy äännetyypeittäiseksi sonorisuushierarkiaksi. Äänteiden sonorisuus vaikuttaa mm. tavujen muodostukseen (» § 11). Hierarkia on seuraavanlainen:

.
väljät vokaalit > puolisuppeat vokaalit > suppeat vokaalit > puolivokaalit > likvidat > nasaalit > frikatiivit > klusiilit
.
ä, a > e, o, ö > i, u, y > j, v > r, l > m, n > s > f, h > p, t, k

.

§ 5 Ääntöpaikka ryhmittelyperusteena

Toinen konsonanttien ryhmittelyperuste on ääntöpaikka eli se, missä kohden ääntöväylää ilmavirran kulkua estävä kapeikko tai sulkeuma muodostuu. Labiaalisessa äänteessä se syntyy joko huulten väliin (bilabiaaliset m, p) tai alahuulen ja ylähampaiden väliin (labiodentaaliset v, f).

Dentaalisessa äänteessä kieli osuu yläetuhampaiden taa (t), alveolaarisessa äänteessä hammasvalliin (d, l, n, s, r). Näitä molempia kutsutaan dentaaleiksi (tai koronaaleiksi).

Pehmeää kitalakea vasten muodostetut äänteet ovat velaarisia (k, ŋ). Alveolaarisen ja velaarisen alueen väliin jäävällä kovan kitalaen alueella syntyviä äänteitä puolestaan kutsutaan palataalisiksi (j). Etuvokaalin edellä velaarisetkin konsonantit palataalistuvat. Niinpä k-äänteellä on etisempi ääntöpaikka sanassa kissa kuin sanassa kassi. Alveolaarisen ja palataalisen välialueella syntyvä alveopalataalinen äänne on suomessa vain marginaalisena esiintyvä š.

h on laryngaalinen, kurkunpään alueelle sijoittuva äänne ja tarkemmin ottaen glottaalinen, sillä olennaista sen muodostuksessa on osittain avoin äänihuulten välinen äänirako (glottis). h-foneemin allofoneista kaikki eivät ole glottaalisia, sillä eräissä äänneympäristöissä suuväylään syntyy hälyä aiheuttava kapeikko. Tällainen h on frikatiivi, jolla on sekä palataalinen (ç) että velaarinen (x) variantti, esim. [viçje] (vihje), [tuxka] (tuhka). Glottaalinen on myös klusiili ʔ (» § 3436).

.

§ 9 Lyhyet ja pitkät äänteet

Äänteen pituus on suomessa distinktiivinen, sanojen merkityksiä erottava piirre. Pituusasteita on kaksi: pitkä ja lyhyt.

taakka ≠ takka ≠ taakkaa ≠ takkaa ≠ takaa | takan ≠ takaan ≠ taakan ≠ takkaan ≠ taakkaan | etsi ≠ etsii | kylvetän ≠ kylvetään | mato ≠ matto | hirsi ≠ hirssi | väline ≠ välinne | tuma ≠ tuuma ≠ tumma

Kesto on äänteen fysikaalinen ominaisuus. Pitkänä äänne on sekä mittausten että kuulohavainnon perusteella kestoltaan pitempi kuin vastaava lyhyt äänne eli yksinäisäänne.

Pitkää eli kaksoiskonsonanttia kutsutaan geminaataksi (» § 27), lyhyttä yksinäiskonsonantiksi. Vokaaleista käytetään nimityksiä pitkä vokaali (» § 18) ja lyhyt vokaali. Pitkää äännettä merkitään kirjoituksessa kahden saman kirjainmerkin jonolla, esim. tt, ää.

Pituusdistinktio koskee lähes kaikkia suomen foneemeja. Konsonanteista tosin v, j, h ja d esiintyvät yleiskielessä vain lyhyenä, mutta murteellinen konsonanttien geminoituminen (» § 29) koskee niitäkin, esim. rahhaa, ajjaa. Lisäksi sekä yleiskielisessä että muussa puhutussa kielessä on sananrajaista konsonanttien pidentymistä, joka koskee periaatteessa kaikkia konsonantteja (» § 34, 38).

Äänteiden ominaiskestot poikkeavat toisistaan. Ominaiskestoltaan pisimpiä ovat soinnittomat klusiilit ja s, lyhimpiä taas d ja likvidat. Suppeat vokaalit ovat ominaiskestoltaan lyhyempiä kuin väljemmät vokaalit.

Lisäksi äänteiden kestoon voivat vaikuttaa sana-asema ja sanan pituus. Esimerkiksi lounaismurteissa ja savolaismurteissa lyhyen ensitavun jälkeisen tavun lyhyt vokaali pitenee, esim. putòsi, sökö̀.

.

VOKAALIT

.

Äänteitä, joita tuotettaessa äänijänteet värähtelevät, sanotaan soinnillisiksi. Vastaavasti soinnittomia ovat ne äänteet, joiden yhteydessä äänijänteet eivät värähtele, vaan ilma virtaa vapaasti avoimen ääniraon kautta.

Nielu- ja suuontelon sekä eräiden pienempien onteloiden kokoa ja muotoa kielen ja huulten avulla säätelemällä saadaan syntymään erisävyisiä vokaaleja. Kaikki vokaalit ovat soinnillisia. Jos huulia pyöristetään, syntyy pyöreitä eli labiaalivokaaleja; muussa tapauksessa vokaalit ovat laveita eli illabiaalivokaaleja. Jos vokaalia äännettäessä kielen etuselkä nousee kohti kitalakea, kyseessä on etuvokaali; jos taas kielen takaselkä vetäytyy taaksepäin, kyseessä on takavokaali. Sen mukaan, kuinka korkealle kieli vokaalia äännettäessä nousee, erotetaan toisistaan korkeat (eli suppeat), keskikorkeat (eli puolisuppeat) ja matalat (eli väljät) vokaalit.

.

Artikulaatioelimet

.

Suomen kielen
vokaalifoneemit
Etuvokaalit Takavokaalit
Illabiaalit Labiaalit Illabiaalit Labiaalit
Korkeat i y u
Keskikorkeat e ö o
Matalat ä a

.

§ 2 Vokaalit ja niiden jaottelu

Suomen äännejärjestelmään kuuluu kahdeksan vokaalifoneemia: a, e, i, o, u, y, ä ja ö (» asetelma 1). Vokaaleja äännettäessä kurkunpäässä syntynyt ääni kulkee suuväylän kautta esteettä ulos, ja suuväylä muuntaa lävitseen kulkevaa ääntä lähinnä huulten ja kielen asennon mukaan. Huuliaukko voi olla pyöreä tai lavea. Edellisessä tapauksessa syntyy pyöreitä eli labiaalisia vokaaleja, joita suomessa ovat u, y, o ja ö. Laveita eli illabiaalisia vokaaleita ovat i, e, a ja ä.

Asetelma 1: Suomen vokaalit

Etuvokaalit Takavokaalit
Laveat Pyöreät Laveat Pyöreät
Suppeat i y u
Puolisuppeat e ö o
Väljät ä a

Vokaalit jaetaan kahtia myös sen mukaan, sijaitseeko kielen selän synnyttämä suuväylän kapein kohta suun etu- vai takaosassa ja nouseeko kieli ylös kohti kitalakea vai jääkö se alemmas. Etuvokaaleissa kieli on edempänä, ts. lähempänä hampaita, kuin takavokaaleissa. Etuvokaaleja ovat i, e, y, ö ja ä, takavokaaleja u, o ja a. Vokaalisoinnun suhteen i ja e ovat neutraaleja: ne voivat esiintyä sekä taka- että etuvokaalien kanssa: sakkisäkki, velkaselkä (» § 1517). Suppeita vokaaleita (i, y, u) äännettäessä kieli nousee korkeammalle kuin väljiä (ä, a) äännettäessä. Näiden kahden ryhmän väliin sijoittuvat puolisuppeat vokaalit (e, ö, o).

Vezi și

Tabelul combinațiilor vocalice posibile în limba finlandeză

.

KONSONANTIT

.

Konsonantteja äännettäessä muodostetaan ääntöväylän johonkin kohtaan ahtauma, jonka kautta kulkeutuessaan ilmavirta synnyttää hälyn, tai sulkeuma, joka estää ilmavirtauksen. Konsonantit ovat joko soinnillisia tai soinnittomia.

Jos ilmavirran kulku estyy kokonaan, on kyseessä klusiili (eli umpiäänne). Jos sulkeuma on suuontelossa ja ilma virtaa vain nenän kautta, kyseessä on nasaali (eli nenä-äänne). Jos taas kitakieleke sulkee nenäväylän ja ilma virtaa vain suun kautta, kyseessä on oraali.

Konsonantit, joita äänettäessä ilmavirta kulkee jonkin antauman kautta synnyttäen hälyä, ovat frikatiiveja (eli hankausäänteitä). Frikatiiveista erotetaan yleensä omiksi ryhmikseen sibilantit (eli suhuäänteet) ja heikkohälyiset puolivokaalit.

Jos kielen kärki painuu hammasvallia vasten sulkien ääntöväylän keskikohdan niin, että ilmavirta kulkee kielen molemmin puolin muodostuvien aukkojen kautta, kyseessä on lateraali (eli laideäänne). Kun esim. kielen kärki saatetaan tärisemään, kyseessä on tremulantti (eli täryäänne). Tremulantteja voidaan synnyttää myös täristämällä kielen selkää (esim. ranskan ja saksan ‘kurkku-r’) tai vaikkapa huulia pärisyttämällä. — Lateraaleja ja tremulantteja kutsutaan yhteisnimellä tremula (‘värähtelevä’).

Konsonantit voidaan luokitella vielä sen mukaan, missä ääniväylän kohdassa ja minkä elimen avulla sulkeuma tai ahtauma muodostetaan: kyse on erilaisista artikulaatiopaikoista. Jos sulkeuma tai ahtauma muodostetaan huulilla, kyseessä on labiaali (eli huulikonsonantti). Jos sulkeuma tai ahtauma syntyy kielen kärjen tai etuselän ja hampaiden tai hammasvallin väliin, kyseessä on dentaali (eli hammaskonsonatti). Kun sulkeuma tai ahtauma on kielen selän ja kitalaen välissä, kyseessä on palatovelaari (tai palataali- tai velaarikonsonantti). Kurkunpäässä syntyvät konsonantit ovat laryngaaleja.

.

Suomen kielen
konsonanttifoneemit
Labiaalit Dentaalit Palatovelaarit Laryngaalit
Klusiilit p   b t   d k   g
Frikatiivit f s   z
Puolivokaalit v   w j h   h
Lateraali l
Tremulantti r
Nasaalit m n ng

Soinnittomat konsonantit on merkitty mustalla, soinnilliset punaisella. Konsonantti h voi ääntyä sekä soinnittomana että soinnillisena. Taulukossa on myös muutama suomen kieleen alkujaan kuulumaton kirjain.

Edellä on kuvattu aivan lyhyesti suomen kielen äännejärjestelmää. Valtaosa myös muiden kielten äänteistä voidaan sijoittaa samoihin artikulatorisiin luokkiin; muissa kielissä on kuitenkin myös äänteitä, joita varten on otettava käyttöön muita äänneluokkia.

.

§ 3 Konsonantit ja niiden jaottelu

Suomen äännejärjestelmään kuuluu seuraavat 13–17 konsonanttifoneemia: p, t, k, (b), d, (g), m, n, ŋ, (f), s, (š eli ʃ), h, l, r, v ja j. Puhutussa kielessä esiintyy sananrajaisissa asemissa lisäksi yksi konsonanttiäänne, glottaalinen klusiili (ʔ » § 3436), mutta se ei ole foneemi. Konsonantit jakautuvat edelleen luokkiin ääntötavan ja ääntöpaikan mukaan. (» Asetelma 2.)

Asetelma 2: Suomen konsonantit

Labiaalit Dentaalit/ alveolaarit Palataalit/velaarit Glottaalit
Klusiilit p (b) t d k (g)
Nasaalit m n ŋ
Frikatiivit (f) s (š) h
Likvidat l r
Puolivokaalit v j

Soinnillisten klusiilien b ja g sekä suhu-s:n (š) ja f:n asema äännejärjestelmässä on vähemmän vakiintunut kuin muiden äänteiden (» § 6). Murteissa niistä on tunnettu vain f (osassa länsimurteita).

Nasaalin ŋ (eli ”äng-äänteen”) asema äännejärjestelmässä on marginaalinen. Foneemina se esiintyy omaperäisessä sanastossa vain geminaatassa ŋŋ, joka on nk-konsonanttiyhtymän astevaihtelupari; minimipareja ovat esim. kangas /kaŋŋas/ vs. kannas /kannas/, vangin /vaŋŋin/ vs. vankin /vankin/ [vaŋkin]. Vierassanoissa ŋ-foneemin distribuutio on jonkin verran laajempi, esim. /taŋŋo/ : /taŋŋon/, /aŋlismi/, /maŋneetti/, /douppiŋ/ (tango : tangon, anglismi, magneetti, doping).

Vezi și

Combinaţiile de consoane

.

Ääkköset

Kirjaimista åä ja ö käytetään (alkuaan leikillistä) nimitystä ääkköset tai kirjainten käyttöalueeseen eli Skandinaviaan viittaavaa sanaa skandimerkit (myös skandit). Nämä kirjaimet kuuluvat suomen kielen aakkosiin, ja niitä käytetään suomen kielen kirjoittamisessa muiden aakkosten tapaan.

.

Chiar dacă ääkköset ar ține doar de ortografie și nu de fonetică, locul lor este și aici pentru că ele marchează unele sunete care sunt în opoziție. Definițiile finlandeze sunt greoaie, dovadă că nici grămăticii lor nu le au prea limpezi în cap.

Pentru a ușura prelucrarea elementelor gramaticale, s-a făcut următoarea convenție notându-se cu majuscule:

C (iso) tarkoitaa:     konsonantti

V (iso) tarkoitaa:    vokaali vai verbi (tilanteen mukaan)

A (iso) tarkoitaa:    väljä vokaali, a tai ä

U (iso) tarkoitaa:    suppea pyöreä vokaali, u tai y

O (iso) tarkoitaa:    puoliväljä pyöreä vokaali, o tai ö astfel astfel putem scrie terminația cazului inesiv  -ssA = -ssa/-ssä sau a cazului ilativ -n (Vn) = vocală+n

Pentru urechea finlandezului și pentru posibilitățile lui de pronunție sunetele b și p se confundă într-un sunet unic intermediar pe care să-l notăm neoficial, doar pentru exemplificare §. (Compară cu sunetul intermediar spaniol între b și v). Pentru a le deosebi, finlandezii folosesc denumirile menționate mai sus ‘pehmea §’ pentru b și ‘kova §’ pentru p. Alte confuzii fonetice sunt d și tk și g.

.

§ 10 Yleisyyslaskelmia eri aineistoista

Taulukossa 1 esitetään äänteiden yleisyystietoja. Yleisimmät äänteet yleiskielisessä teksti- ja sanakirja-aineistossa ovat vokaalit i ja a ja yleisin konsonantti on t. Vokaali- ja konsonanttiesiintymien suhde on konsonanttien hyväksi noin 52 : 48. Tekstiaineistossa (yleiskieli ja murteet) painottuu niiden äänteiden määrä, jotka esiintyvät taajaan taivutustunnuksissa: n (genetiivi, illatiivi, yksikön 1. persoona, passiivi), t (partitiivi, elatiivi, ablatiivi, monikon nominatiivi), väljät vokaalit a, ä (monet sijatunnukset, A-infinitiivi, passiivi) sekä m (MA-infinitiivi, monikon 1. persoona). Puheessa tietyt sananloppuiset äänteet ovat alttiita kadolle tai assimilaatiolle, mikä selittää n:n sekä a:n ja ä:n jonkin verran pienempää osuutta murreaineistossa.

.

Taulukko 1: Äänteiden yleisyystietoja

Yleiskieli Murteet Perussanakirja
n = 2 491 208 % n = 420 100 % n = 983 379 %
a 11,9 i 12,8 i 11,6
i 10,6 t 9,6 a 11,4
t 9,8 a 9,5 t 8,6
n 8,7 e 8,4 s 7,4
e 8,2 s 7,9 e 6,8
s 7,9 n 7,8 u 6,6
l 5,7 l 6,1 k 6,6
k 5,3 o 5,9 n 6,1
o 5,2 k 5,8 l 5,8
u 5,1 ä 5,7 o 5,4
ä 4,6 m 4,1 r 3,9
m 3,3 u 4,1 ä 3,2
vokaalit 47,9 vokaalit 48,2 vokaalit 47,9
konsonantit 52,1 konsonantit 51,8 konsonantit 52,1
Taulukko esittää yleisimmät äänteet kolmessa erityyppisessä aineistossa: yleiskielisessä tekstissä (M. Pääkkönen 1990), murrepuheessa (Järvikoski 1985) ja Perussanakirjan hakusanoissa. Äänteiden määrät on laskettu kirjainmerkkien mukaan, pitkät vokaalit ja geminaatat kahtena. Järvikosken aineisto on foneettista kirjoitusta, muut yleiskielen mukaista. Pääkkösen aineistossa ei ole eroteltu ŋ-tapauksia n:n esiintymistä.

.

Yleisimmät pitkät äänteet yleiskielessä ovat t ja a (» taulukko 2). Äänteen kokonaisfrekvenssiin nähden keskimääräistä useammin pitkänä esiintyvät k, l ja ä, kun taas puolisuppeat vokaalit e, o, ö, joiden pitkät variantit ovat kielen varhemmassa vaiheessa diftongiutuneet, eivät ole yleisiä pitkänä varsinkaan sanavartaloissa. Myös konsonantit r ja s esiintyvät suhteellisen harvoin geminaattana. Tekstiaineistossa geminaatta-s kuitenkin on yleisempi kuin sanakirjan hakusanoissa, koska se on mukana taajaan esiintyvissä inessiivin päätteessä ja ss:llisissä partisiipeissa (pessyt, valaissut). Tekstissä yleisimmät geminaatat ovat tt, ll ja ss. (Pitkien vokaalien yleisyyssuhteista myös » § 18 taulukko 4.)

.

Taulukko 2: Pitkien äänteiden yleisyystietoja

Yleiskieli Helsingin puhekieli Perussanakirja
n = 371 680 % n = 224 096 % n = 68 914 %
tt 15,6 ii 15,9 tt 15,3
aa 15,4 ll 15,5 aa 13,6
ll 13,8 tt 15,0 kk 12,1
ii 8,2 aa 10,2 ll 10,6
ss 7,8 ää 6,5 uu 9,7
ää 6,8 ss 6,1 ii 8,1
ee 6,7 ee 5,4 ää 5,8
uu 6,5 mm 5,3 nn 5,7
nn 5,0 uu 4,5 pp 4,1
kk 4,7 kk 4,5 ss 3,5
mm 3,1 nn 4,1 yy 2,9
vokaalit 47,1 vokaalit 44,6
konsonantit 52,9 konsonantit 55,4
Taulukko esittää yleisimmät pitkät äänteet kolmessa erityyppisessä aineistossa: yleiskielisessä tekstissä (osa Suomen Kuvalehden vuoden 1987 vuosikertaa; Vainio 1996), Helsingin puhekielen 1970-luvun aineistossa (Vainio 1996) ja Perussanakirjan hakusanoissa. Suhdeluvut on laskettu kaikkien pitkien äänteiden määristä.

.

Introdus  / lisätty 24.2.2011

Actualizat / päivitetty 24.4.2018

.

Reclame

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: