Blogulblog's Blog

Epäpuhdasta suomea – finlandeza alterată

Epäpuhdasta suomea – finlandeza alterată

Finlandeza netradițională

Käännössuomi

.

Neologisme1

.

Titlul poate să surprindă pentru că finlandeza, odată conștientizată și vorbită curent de tot poporul, este ștampilată ca fiind „cea dreaptă”; nu poate fi alterată, necurată. Și totuși, măcar teoretic, se consideră „finlandeza curată”  puhdasoppinen suomi doar cea care se bazează pe cuvintele tradiționale, autohtone, neaoșe lipsite de intruziuni. După cum se vede, pagina ar putea fi numită în mai multe feluri, depinzând de unghiurile de vedere.

.

Kuka oikeastaan päättää siitä, mikä on ”oikeaa suomea” tai ”hyvää suomea”? Kielelle aset­ta­vat sääntöjä monet eri tahot. Keskeisimmässä asemassa on kielitoimisto, joka on ny­kyi­sin Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) osa. Kielitoimisto hoitaa lähinnä yleis­kiel­tä. Yleisesti, ja myös tässä oppaassa, puhutaan kielitoimiston suosituksista, vaikka todel­li­suu­des­sa kyse on virallisuudeltaan ja voimakkuudeltaan vaihtelevista kannanotoista. Osa kannan­otoista on itse asiassa Kotuksen yhteydessä toimivan suomen kielen lauta­kunnan suosi­tuksia.

.

În ultima vreme au apărut discuții academice privind opoziția supisuomi – käännössuomi, adică noțiuni gândite în altă limbă și transpuse în finlandeză folosind atât cuvinte neaoșe finlandeze cât și neologisme, fără de care, în ziua de azi, nu se mai poate.

supisuomi ● finlandeză pură, tradițională, neaoșă ■ purfinska

.

”Maailma ei hengittäisi

jos kieliä olisi vain yksi”

Pentti Saarikoski

.

O idee mai veche, care m-a preocupat de mult timp a fost întrebarea de ce un cuvânt dintr-o altă limbă dislocă un cuvânt neaoș, autohton, și-i ia locul’? Singura explicație plauzibilă, după părerea mea, a fost aceea că fiecare cuvânt are o putere (de impact) astfel că un cuvânt mai puternic îl dislocă pe cel mai slab. Vorbitorul, dacă are posibilitatea de a alege, îl folosește pe cel cu impactul mai puternic și astfel cuvântul se perpetuează și se fixează în limbă.

.

Spuneam pe undeva că finlandeza i-a ținut pe finlandezi uniți. Mă refer la limba curată, tradițională, cu toate dialectele și graiurile ei. Dar, s-a mai spus că limba este un organism viu, trăiește, se dezvoltă, se amplifică, uneori făcând împrumuturi, așa cum fac și alte limbi. Fondul neaoș s-a dovedit insuficient, a fost utilizat la maximum, pe baza lui s-au creat extrem de multe cuvinte noi. În ciuda opoziției puriștilor, împrumuturile nu mai pot fi excluse. Denumirile comerciale, care să aibă răsunet și peste hotare, au fost criticate, Itella s-a întors la vechea denumire, Posti. Nokia a fost mereu citată ca exemplu pozitiv, Sale, chiar dacă voit seamănă cu cu un cuvânt englezesc, este o marcă finlandeză a lanțului cooperatist S [Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiö], și înseamnă S+ale (de la alennus).

Indiferent de numele pe care li-l dau finlandezii, lainasana, vierassana, sivistyssana, în pagina asta considerăm exclusiv cuvintele importate, care nu fac parte din fondul autohton neaoș al limbii finlandeze, dar de care ne izbim la tot pasul; ca să nu mai spun că străinul se simte mai comod să le folosească, așa cum făcea și acasă.

Pagina mi se pare importantă tocmai pentru faptul că această categorie de cuvinte constituie penru străini „falși prieteni”, crezi că știi cum se scrie corect în finlandeză, deși diferă substanțial, cel mai adesea, de felul cum se scria acasă. Lui osteopat nu-i suficient să-i pui un i în coadă pentru că osteopati nu-i corect ci ósteopààtti, pentru ca astfel accentul secundar să cadă pe penultima silabă.

Desigur, HyväYstävä, că ai să observi în pagină și cuvinte autentice finlandeze, dar nu trebuie să te mire pentru că ele sunt folosite ca referințe pentru înțelegerea explicațiilor.

.

Linkurile împrumuturilor sunt, în principal, din Iso suomen kielioppi și din Wiki.

.

Erotin01.

Lainasant

Kuva on kopioitu ja muokattu luvatta rehellisen käytön perusteella.

.

Jo 1800-luvulla ja sitä ennen sanastotyössä oli kaksi vastakkaista pyrkimystä. Toisaalta haluttiin kansainvälistää eri tieteenalojen termistöä, jotta viestintä olisi mahdollisimman tehokasta myös yli kielirajojen. Toisaalta taas haluttiin luoda omapohjainen sanasto myös erikoisaloille. Omakielinen termistö on aina helpommin omaksuttavissa ja ymmärrettävissä, jolloin viestintä myös suurelle yleisölle helpottuu. Suomen lisäksi myös mm. ranskan, saksan ja islannin kielessä termistö on pitkälti omapohjaista. Näiden kielten kehittelylle tyypillinen purismi ulottuu siis myös erikoisalojen kielenkäyttöön. (Sajavaara 1989.)

.

Achizițiile și dezvoltarea vocabularului limbii finlandeze      (clasificare proprie)

►          1. Primare, timpurii, complet finlandizate: cele mai vechi sunt fie germanice, fie slave, ele au fost adaptate ca formă și conținut atât în scris cât și în pronunție limbii finlandeze. Forma inițială este atât de alterată încât finlandezul neavizat le consideră ca fiind cuvinte pur finlandeze, de ele nu se poate lipsi. Tot aici intră cele, cam șase sute de cuvinte provenite din limbile baltice. Finlandezul nu le recunoaște ca fiind străine. Faza este încheiată.

Ex. хлеб, хлеба (hleba, rus. pâine) → leipä; skola (sued. școală) → koulu; strand (sued. plajă) → ranta; Recht (germ. drept, corect) → rehti.

Exemple de împrumuturi din limbile baltice: lit. šeima, let. saime (familie, membrii gospodăriei) → heimo; lit. žirnis, let. zirnis, prusacă syrne – grăunte (mazăre) → herne; lit. kirvis, let. cirvis (secure) → kirves; lit. tiltas, let. tilts (pod) → silta; lit. laivas  → laiva, let. laiva → vene (vas, barcă); lit. derva, let. darva (gudron) → terva; lit. sienos, let. siena (perte) → seinä; lit. dangaus (cer) → taivas; lit. šienas, let. siens (fân) → heinä; lit. duktė, prusacă duckti (fiică) → tytär.

►          2. Secundare, ulterioare, desemnând în general cuvinte concrete, provenite și din alte limbi decât limbile vecine, sunt parțial adaptate atât în scris cât și în pronunție, finlandezul le poate recunoaște ca fiind de origine străină dar nu le poate evita pentru că fac parte, totuși, din fondul principal de cuvinte. Faza secundară este de asemenea încheiată.

Ex. beef[steak] → pihvi (chiftea); motor moottori; tractor traktori; bohren (germ. a găuri) → porata.

►          3. Terțiare, tardive, „cuvinte civilizate”, “sivistyssanat”, ”vierasperäiset sanat”,  desemnând cel mai adesea noțiuni abstracte al căror corespondent finlandez este, în general artifical, creat ulterior prin derivație. Unele cuvinte concrete sau abstracte pot păstra atât forma scrisă cât și pronunția original. Înțelegerea, interpretarea și scrierea lor poate provoca unele dificultăți finlandezului de rând. Pronunția lor poate diferi regional potrivit adaptărilor dialectale. De ex. college (kóligi),  sau doar forma scrisă este originală pronunția fiind finlandeză ex. Peugeot (péugheot). Rădăcina este în general păstrată, este adăugată doar terminația, i-ul protettic sau sidevokaali, potrivită pentru a putea fi inflectate, ex.stress → stressi. În așa zisele „cuvinte citate” se urmărește fidelitatea față de original mergând până acolo încât  în transliterări se pronunță exact așa cum se scrie în original, ex. Marea Egee este Aigean meri, zeița Gea este Gaia, iar Ciclopul este kyklooppi. Tot aici apar literele străine limbii finlandeze: c, d, f, g, q, x, z, w, æ, å, ü, ø. Doar literele d și g au poziție aparte, cuvinte pur finlandeze nu pot începe cu aceste două litere, dar ele apar în interiorul cuvântului, g în perechea nk [ɳ]/ng [ŋ] de ex. Helsinki/Helsingin (gen.), d ca pereche a lui t în infelxiuni de ex. äiti/äidin (gen.) mamă/al mamei). În general astfel de cuvinte din grupa a treia pot fi evitate dacă nu se urmărește un anumit stil elevat. Înțelegerea și interpretarea lor nu este la îndemâna tuturor. Pe de o parte intelectualitatea le consideră inevitabile, iar pe altă parte se duce o campanie asiduă pentru respingerea noilor achiziții, pentru care s-ar putea găsi corespondente finlandeze și, totodată, pentru eliminarea celor intrate abuziv în limbă. Faza terțiară în care cuvintele amintesc foarte mult forma lor originală este, în ciuda opoziției, în continuă evoluție.

►          Limba franceză s-a folosit atât la curtea Suediei cât și la cea a Rusiei, țări care au administrat, pe rând, Finlanda. Atât engleza și germana au un bogat fond latin deci, în mod natural, ponderea cuvintelor de origine latină în limba finlandeză s-a accentuat de-a lungul timpurilor astfel că în achizițiile fazei terțiare ele constituie o majoritate. Pentru explicarea lor există un număr considerabil de dicționare „civilizate”. Din fericire pentru vorbitorul de limbă română un astfel de vocabular este o veritabilă punte de legătură între cele două limbi. O mențiune specială pe care finlandeza o merită esta pasiunea pentru limba latină pe care ei o văd ca limbă a viitoarei Europe. Scurte știri în limba latină se dau de două ori pe săptămână la postul central de radio, de asemenea la textul-TV există pagini rezervate știrilor în latină. Destul de recentului Congres al latiniștilor ținut în Finlanda i se adaugă, unic în lume, turul orașului Helsinki făcut în limba latină!

►          4. Un alt grup, deloc de neglijat, este cel al împrumuturilor prin calchiere. Noțiunea este preluată dintr-o limbă străină dar, cuvântul nefiind convenabil, se găsește din fondul finlandez o combinație convenabilă. Un exemplu este opisto (oppilaitos) care ar însemna „instituție de învățământ” mai curând decât „școală” (în alte limbi, instutut, colegiu, liceu, academie). Este o calchiere după cuvântul rusesc училище. Fază depășită.

►          5. O categorie aparte constituie cuvintele care nu apar decât sporadic în dicționare și aparțin diverselor grupări sociale sau profesionale. Limbajul de specialitate și dialectele constituie o subgrupă care se îmbogățește permanent. O altă categorie cu un vocabular cel mai adesea efemer o constituie argoul, jargoanele sau slangul lumii interlope, al deținuților, al narcomanilor, limbajul copiilor, cel școlar, universitar sau soldățesc, sau pur și simplu limbajul urban specific fiecărui oraș mare finlandez. Meritoriu este faptul că aproape pentru fiecare categorie există dicționare proprii, specializate, și apariția lor pare interminabilă. Fază în dezvoltare.

►          6. Aici ar intra așa zisele „cuvinte de unică folosință” sau „neologisme de conjunctură”. Finlandeza,  ca limbă analitică, permite combinații nesfârșite de cuvinte; fiecare poate crea, după necesități, cuvinte simple sau compuse care să corespundă situației de moment. Odată folosit, cuvântul se pierde, dacă nu este repetat în situații similare; repetarea poate face ca lingviștii să-l adopte pentru a fi trecut în dicționar. Fază permanentă.

►          7. Deși nu intră la achiziții, cuvintele compuse constituie o importantă parte a vocabularului limbii, dar din toate combinațiile posibile doar cele mai frecvente sunt înregistrate în dicționare. Rămân în afară cele de circulație mai restrânsă sau cele de „unică folosință” adică cele pe care vorbitorul le creează logic ad hoc pentru a desemna o situație de moment care, evident, nu se mai repetă. În general sunt substantive și sunt o îmbinare a câtorva trăsături caracteristice. Celelalte forme de cuvânt sunt mai puțin prolifice, dar posibile. Fază permanentă.

►          8. Finlandeza, în faza ei de dezvoltare, își propune ”Kielensuunnittelulla eli kielisuunnittelulla tarkoitetaan tietoista pyrkimystä vaikuttaa kielen rakenteeseen ja sanastoon sekä sen oppimiseen ja käyttöön.” altfel spus acționează asupra corpusului, fondului de cuvinte, prin verificarea continuă, și eventual corectarea, ortografiei și a gramaticii, găsirea cuvintelor potrivite pentru înlocuirea svetismelor și anglismelor, și nu în cele din urmă crearea de cuvinte noi care să corespundă noțiunilor moderne, contemporane. Tot atât de importantă este și stabilirea poziției limbii în raport cu propria țară, propriul popor, cât și cu celelalte țări, popoare, limbi. În privința învățământului, se dă importanță poziției limbii ca limbă maternă (prima limbă), ca limbă secundară (a doua limbă) sau ca limbă străină.

.

Jouko Vesikansa, în lucrarea pe care a redactat-o ”Nykysuomen sanavarat” (WSOY 1989), consideră că la baza fondului lexical actual stau dialectele, la care s-au adăugat împrumuturile sub orice formă. Din ele a fost distilată limba literară.

.

Erotin01.

§ 165 Tietoisesta sanaston kehittelystä

Taustoittava pykälä

Eräät johtimet ja johdostyypit ovat olleet erityisen suosittuja sanaston kartuttamisessa ja tietoisessa kehittämisessä 1800-luvulta lähtien. Tällaisia alkuperäisestä käytöstään selvästi yleistyneitä tai kirjakieleen tuossa vaiheessa murteista tulleita johtimia ovat esim. nomininjohtimet ‑in, ‑iO, ‑jAiset, ‑kAs, ‑kex, ‑lA,  ‑llinen, ‑(el)mA, ‑mO,  ‑nnAinen, ‑(U)ri, ‑stO, ‑tAr, ‑Uex, ‑UU ja ‑(U)Us sekä verbinjohtimet ‑ile-, ‑Oi-, ‑(is)tA- ja ‑UtU-.

Nimityksellä uudisjohdos tai uudissana voidaan tarkoittaa niin oppitekoista kuin spontaanistikin syntynyttä uutta lekseemiä, yleensä kuitenkin tietoisesti kehiteltyä ja käyttöönotettua sanaa. Oppitekoisen johdoksen merkitys voi olla spesifisempi kuin johdostyypin perusteella arvaisi: esim. kirjailija ei ole mikä hyvänsä kirjantekijä, vaan ammattimainen kirjoittaja, eikä leivos mikä hyvänsä leipomus, vaan tietynlainen makea leivonnainen. Myös vanhastaan olemassa olleen johdoksen merkitystä on saatettu tietoisesti ohjailla tai täsmentää, minkä jälkeen sana on vakiinnutettu käyttöön tässä uudessa merkityksessä.

Lisäksi johtamalla on luotu merkitysvastineita vieraskielisille sanoille, esim. arpajaiset (ruots. lotteri), ilmoittautua  (ruots. anmäla sig), viestintä (engl. communication). Johdostyyppejä on hyödynnetty myös lainasanojen mukautuksessa (» § 150 – 153).

Despre asta, mai pe larg, la paginile Sana on monenlaista și Sanan rakenne.

.

Erotin01.

Cuvintele care nu fac parte sau nu se bazează pe cuvinte din fondul autohton se pot împărți în următoarele categorii.

.

Uudissana ● neologism ■ nyord; neologism

Uudissana eli neologismi on tietoisesti luotu tai hiljattain kieleen tullut sana. Kuitenkaan kaikki kieleen tulleet uudet sanat eivät varsinaisesti ole uudissanoja vaan tilapäisiä luomuksia, jotka täyttävät hetkellisen ilmaisutarpeen’ Uudissana on kyseessä vasta silloin kun sana vakiintuu yleisemmin tiettyä käsitettä kuvaamaan.

Muuttuvaisia ovat jokapäiväiseen elämään ja kulttuurin ilmiöihin liittyvät sanat, jotka kertovat kehityksestä: tekniikasta ja tieteestä, yhteiskunnasta, elämäntavasta, ruoasta, urheilusta, musiikista ja erilaisista harrastuksista. Kun maailma muuttuu ja kehittyy, myös kieli ja sanasto muuttuvat.

.

Uudissanojen synty – cum se nasc neologismele

Uudissanat kertovat paljon siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut ja mikä ihmisiä on puhuttanut. Esimerkiksi Euroopan unioni on tuonut paljon uusia sanoja kieleen sekä ennen että jälkeen liittymisen: puhutaan lobbauksesta, eurokratiasta, mepeistä ja direktiiveistä. Luonnonmullistusten myötä taas harvinaiset erikoisalan termit, kuten tsunami, voivat yleistyä kaikkien tietoisuuteen.

Sanojen käyttöön liittyy paljon muutoksia: puhekieliset sanat muuttuvat yleiskielisiksi, epäviralliset virallistuvat, leikillisinä pidetyt sanat saattavat ajan mittaan muuttua yleiskielisiksi. Uusavuton ja työnarkomaani eivät ole enää leikillisinä pidettyjä sanoja vaan täysin yleiskieleen sopeutuneita. Jos kielen sanaston muutoksia ei otettaisi huomioon esimerkiksi sanakirjoissa, kirjakieli jähmettyisi aikojen saatossa ja puhuttu ja kirjoitettu kieli etääntyisivät toisistaan liikaa.

Eräät aikakauslehdet ilmoittavat keskittyvänsä julkkisviihteeseen, vaikka jotkut saattavat pitää lehtien sisältöä raatelujournalismina tai lööppisaastana. Aikuisviihde on taas kehitelty pornolehtiä ja -elokuvia pehmeämmäksi ilmaukseksi. Julkkis- ja aikuisviihde on siis luotu peitteleviksi ja kaunisteleviksi kiertoilmauksiksi, jotka mahdollistavat markkinoinnin entistä laajemmalle yleisölle. Suhtautumisen ja asenteiden muututtua on uudissanoja luotu myös korvaamaan ennestään halventavia tai loukkaavia ilmauksia. Harva käyttää vanhainkodista enää loukkaavaa nimitystä vaivaistalo, joka kuitenkin aikanaan on ollut käytössä.

Samalla kuin uudissanoja jatkuvasti syntyy, niitä myös poistuu kielestä. Jotkin aikoinaan uudissanoiksi luokitellut ja runsaassakin käytössä olleet sanat saattavat lopulta osoittautua lyhytikäisiksi. Vakiintuneet sanat katoavat jokapäiväisestä käytöstä, jos niitä tarkoittavat asiat katoavat, elleivät sanat sitten saa uusia merkityksiä. Sanan katoaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei se voisi vielä joskus tulla uudissanaksi, sillä varastoitujakin sanoja voidaan tarvita uudelleen.

.

Uudissanojen muodostus – cum se formează neologismele

.

Uudismuodosteet ● neologisme; cuvinte nou-formate ■ nybildningar; neologismer; (uudissana) nyord

Uudismuodoste on joko tietoisesti luotu tai kieleen spontaanisti syntynyt yhdyssana tai johdos. Tavallisin tapa uuden ilmauksen luomiseksi on muodostaa yhdyssana. Esimerkiksi eurokriittinen on Euroopan unioniin kielteisesti tai vähintäänkin kriittisesti suhtautuva henkilö. Uudissanoina tavataan myös sellaisia yhdyssanoja, joiden merkitystä on vaikeampi ymmärtää, jos on ollut Suomesta kauan poissa ja seurannut uutisia vain satunnaisesti. Esimerkiksi kettutyttö on merkitykseltään vaikeampi ymmärtää, vaikka sanoina kettu ja tyttö olisivatkin tuttuja. Sanan ymmärtääkseen täytyy tietää, että nimitys alun perin tarkoitti tyttöjä, jotka vapauttivat tarhakettuja eläinten vapausliikkeen nimissä.

Uusien sanojen muodostaminen johtamalla eli muodostamalla jo olemassa olevista sanoista uusia erityisten johtimien avulla on myös melko yleistä. Käytännössä mistä tahansa sanasta voidaan muodostaa adjektiivi johtimilla -mainen/-mäinen [-mAinen] tai -lainen/-läinen [-lAinen] (tonttumainen, hytösläinen), mutta vasta johdoksen vakiinnuttua yleisemmin tiettyä käsitettä ilmaisemaan katsotaan sana uudissanaksi. Myös mistä tahansa verbistä voidaan muodostaa substantiivi käyttämällä johdosta -ja/jä [-jA] (leikkijä, laulaja). Uudissanoiksi lasketaan erikoistuneen merkityksen saaneet johdokset, jotka ovat sellaisina yleistyneet, kuten oppija ja osaaja.

Kuten sanat yleensä, myös johtimet ovat alttiita muodin vaikutukselle. 1970-luvun loppupuolella erityisen muodikas oli -e-päätteinen substantiivi (päihde, raikaste, vaje). 2000-luvulle tultaessa uusi muotijohdostyyppi on saatu ominaisuudennimistä, kuten tyttöys, toiseus ja naiseus. Tällaisia sanoja on paikoin arvosteltu kömpelöiksi ja kielenvastaisiksi. Edellä mainittujen sanojen vastakohtana pidetään arkityylisiä, slangijohdoksiksi luokiteltavia sanoja, kuten lenkkarit (lenkkitossut) ja eskari (esikoulu). Näitäkin on arvosteltu ja väitetty kielen rappeutuvan arkisten ilmauksien takia.

.

Vanha sana uudessa merkityksessä – cuvânt vechi, semnificație nouă

Tällaisia sanoja ei välttämättä tunnista uudissanoiksi muutoin kuin niiden käyttöyhteyden perusteella. Näistä sanoista voisi käyttää myös nimitystä uusiosanat, koska ne ovat kierrätyksen myötä uudessa käytössä (esimerkiksi budjettiriihi).

.

Merkityksenlaajentuma – lărgirea câmpului semantic

Sanojen merkitykset voivat laajentua ja väljentyä, jolloin vanhasta sanasta tulee uudissana sen laajentuneen merkityksen perusteella. Itsemurhalentäjä on aikaisemmin yhdistetty toisen maailmansodan japanilaisiin kamikazelentäjiin, mutta merkitys on lähihistorian tapahtumien myötä laajentunut yleensä lentäjään, joka tarkoituksellisesti ohjaa ilma-aluksensa törmäämään toiseen alukseen tai muuhun kohteeseen. Merkityksen laajentumisesta kertoo myös verbin lukea käyttö. Kirjoitetun tekstin ymmärtämisen lisäksi lukemisella viitataan kuvien lukemiseen ja urheilijoiden „pelinlukutaitoon”. Lisäksi koko Suomen kansalta edellytetään internet-lukutaitoa.

.

Privind înapoi la fazele timpurii ale limbii, putem vedea și alte situații.

Moni nykysuomen neutraalikin sana on todettu alkuperältään kuvailevaksi. Niinpä huhu on alkuaan tarkoittanut huutoa (lehmiä huhuillaan tai huhutaan). Hymy on vielä Agricolan aikoina merkinnyt hymisevä, törähtävä ääntä (pasuunan hymy). Kapina on alun perin ollut kapisemista, metelöintiä, lippu jokin heiluva, lipattava liuska. Puro, eli puru sanalla on kuvailtu purisevaa ääntä pitävää vettä (taikka veden puremaa uoma). Aivan selvästi kuvailevia ovat vielä esim. ropo ja rove (kumpikin ropisevia esineitä) sekä tomu, jota jo Agricola käytti, kuuluu alkuaan ääntä jäljittelevään sanueeseen tomista, tomahtaa, tömistä jne.

.

Merkityksenmuutos – schimbarea semnificației

Kieleen syntyy uutta ainesta myös siten, että vanhat sanat saavat uusia merkityksiä. Tavallisten, arkisten sanojen merkitys voi muuttua yhteiskunnan muuttuessa. Mäyräkoira tarkoittaa alkuperäisen merkityksensä lisäksi myös pitkää, kahdentoista pullon kartonkipakkausta. Ennen arkipäivä tarkoitti muuta kuin pyhä- tai juhlapäivää eli päiviä maanantaista lauantaihin; nykyään arkipäiviksi katsotaan viikonpäivät maanantaista perjantaihin. Lintuharrastajien erikoiskielessä bongaaminen tarkoittaa sitä, että bongaaja menee katsomaan lintua, josta on tehty havainto. Yleiskielessä bongaaminen on kuitenkin vakiintunut havaintojen tekemiseksi. Sanoilla voi siis olla sekä erikoiskielinen että yleiskielinen merkitys.

.

Yhdistelmäsanat ● cuvinte combinate ■ kombinationord

Yhdistelmäsanassa eli kontaminaatiossa kaksi sanaa kietoutuu yhdeksi muodostaen uudissanan, kuten sanoissa eurokraatti ja kimurantti. Yhdistelmäsanoja syntyy tiedostamattomasti tai vahingossa, usein vitsin tai huvituksen vuoksi, mutta myös asiallisiin yhteyksiin, kuten mekaniikan ja elektroniikan yhdistävässä tieteenalassa ja sanassa mekatroniikka. Uudissanoja on saatu monista tutkintonimikkeistä yhdistelemällä vieraita kieliä ja usein kreikkalaisperäisten tittelisanojen sananloppuja: tradenomi, agronomi, restonomi.

.

Lyhennesanat ● abreviere, prescurtare; siglă ■ kortord; (alkukirjaimista koostuva) initialord

Uudissanoja syntyy myös eri tavoin lyhentämällä: kuntourheilusta puhuttaessa käytetään sanaa kuntoilu ja voimalaitokset tunnetaan nykyisin voimaloina. Sellaiset lyhenteet kuin ale (alennusmyynti) ja mikro (mikroaaltouuni) ovat vakiinnuttaneet asemansa uudissanoina. Kielessä aiemmin esiintymättömiä, täysin uusia sanoja syntyy sellaisista lyhenteistä, joissa on mukana osia kahdesta tai useammasta sanasta. Tällaisia ovat luomu (luonnonmukainen), sava (sairausvakuutus) ja lyhki (lyhytkestoinen kirurgia). Uudissanoiksi luetaan lyhenteestä MEP (Member of European Parliament) muodostunut meppi, ALV:stä muodostettu alvi sekä AIDS:sta muotoutunut aids. Dar și tupo (tulopoliittinen) – politica de venituri, soma (sosiaalimedia) – media sau sote (sosiaali- ja terveysala).

 

Abrevierile, prescurtările și siglele vor avea pagina lor.

Erotin01

.

Lainasana ● cuvânt împrumutat ■ lånord

Lainasana tarkoittaa kielestä toiseen siirtynyttä sanaa. Kielitieteessä ilmiötä kutsutaan lainautumiseksi ja sitä tutkii kontaktilingvistiikka. Myös sanaparit tai pidemmät ilmaisut voivat lainautua.

Lainautuminen on kaikille kielille ominainen ilmiö, mutta yleisimmin sitä havaitaan tapahtuvan niin sanotuista maailman valtakielistä pienempien kieliyhteisöjen suuntaan. Johtamisen rinnalla sanojen siirtyminen on yksi yleisimmistä tavoista kartuttaa kielen mahdollisesti vaillinaista sanastoa. Tilanne on tyypillinen haluttaessa kuvata jotakin uutta ilmiötä tai asiaa, jolle kielessä ei ole vielä nimeä, tai kotoperäinen ilmaus on heikko, kankea, vaikeasti lausuttava, vanhahtava tai siihen liittyviä assosiatiivisia, sivumerkityksiä halutaan täsmentää.

Lainautumista on tapahtunut nykytietojen mukaan aina. Ennen esimerkiksi latinaperäinen ammattisanasto ja muu termistö oli vahvasti leimaa antava piirre monissa eurooppalaisissa kielissä etenkin sivistyneistön piirissä.

Nykyään mm. suomen kieleen lainataan usein tyyliin perustuvin kriteerein. Tätä ilmiötä esiintyy lähinnä yritysmaailmassa, tekniikan ammattisanastoissa sekä nuorten murteissa. Tällaisia sosiaalisia murteita kutsutaan sosiolekteiksi. Sosiolektiset lainat tulevat usein englannin kielestä, jolloin puhutaan anglisismeista.

Despre dialecte discutăm pe o pagină separată.

Merkityksenmuutossanojen lisäksi osa muistakin kieleen tulevista sanoista saadaan valmiina. Sitaattilainat eivät ole varsinaisia uudismuodosteita vaan hiljattain kieleen tulleita sanoja, jotka on lainattu sellaisenaan toisesta kielestä, usein englannista (happy hour, city, stand up, live). Niitä liitetään yhdyssanan osaksi (citykarhu) ja niistä johdetaan uusia sanoja (shoppailla, kanneltaja), jolloin kyse on jo varsinaisista uudismuodosteista. (Eronen 2007: 28.) Useimmat lainasanat on kuitenkin mukautettu suomen kieleen siten, että kirjoitusasu vastaa ääntämystä (appelsiini, vokkipannu). Uudissanoja muodostuu myös suoraan toisesta kielestä käännetyistä sanoista eli käännöslainoista (mediaseksikäs, sohvaperuna, kotisivu).

.

Lainojen ryhmittely – categoriile de cuvinte împrumutate

Lainat voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, kuinka ne sopeutetaan vieraaseen kieleen.

.

1. Sitaattilainat

Sitaattilainaksi kutsutaan sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä myöskään sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään yhtä luontevasti kuin kotoperäiset sanat. Synnynnäinen kielenpuhuja erottaa tällaiset suorat lainaukset yleensä vaivatta. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet, paikkojen tai ihmisten nimet, mutta myös uusi termistö saattaa kotiutua kieleen samaisessa muodossaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa englanninkielinen sana freelance, joka on ottanut paikkansa suomestakin muuttumattomana. Yleisesti ottaen kielillä on kuitenkin tapana sopeuttaa vaikeasti äännettäviä sanoja tuttuun äänne- sekä taivutusjärjestelmäänsä ja tämän vuoksi kielissä vain suhteellisen uudet lainat säilyvät sitaattilainoina.

2. Erikoislainat

Erikoislainat puolestaan ovat kieleen ja sen taivutusjärjestelmään osin sopeutuneita ilmauksia. Niillä yleensä on lähes täydellinen taivutusparadigma, mutta niiden äänneasu saattaa silti poiketa lainaavasta kielestä. Ne saattavat esimerkiksi sisältää kielelle vieraita äänteitä. Tämä monissa tapauksissa jo paljastaa kielenpuhujalle, että kyseessä on lainasana. Tyypillisimmin erikoislainat syntyvät, kun sanoja sopeutetaan kieleen esimerkiksi liittämällä lainasanan perään jokin omalle järjestelmälle tuttu pääte tai äänne. Tästä esimerkiksi vaikkapa suomen sana banaani.

3. Yleislainat

Yleislainat ovat yleensä kielen vanhimpia lainoja, ja niiden joukko on suomen kielessä laajin. Yleislainat ovat niin äännerakenteeltaan kuin taivutukseltaankin sopeutuneet kieleen. Yleensä tämä sopeutuminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa ja usein kieliyhteisö itse löytää esimerkiksi sitaattilainalle sopivimman ääntöasun, joka vakiintuu kieleen. Tästä esimerkkinä ruotsalaisperäinen sana sohva (soffa), joka on äänneasultaan mukautunut suomeen ja saanut täydellisen taivutuksen. Suurin osa yleislainoista on niin voimakkaasti kotiutuneita, ettei kielenpuhuja yleensä erota niitä ilman kielitieteellistä tietoa. Lisäksi monet sanat ovat niin vanhoja, lainautuneet niin aikaisessa vaiheessa, että voidaan jopa kyseenalaistaa, missä vaiheessa on enää mielekästä puhua lainasta. Esimerkiksi sanan äiti kohdalla voitaisiin pitää triviaalina luokitella sana lainaksi sillä perusteella, että se on joskus syrjäyttänyt kantakielemme sanan emä merkityksessä „ihmisen naispuolinen vanhempi”.

4. Käännöslainat

Käännöslainat ovat tavallisesti yhdyssanoja, jotka on muodostettu kääntämällä sanan osat omalle kielelle yksi kerrallaan. Esimerkiksi emolevy on käännöslaina, joka pohjautuu englannin sanaan motherboard (mother = äiti, emo; board = lauta, levy). Käännöslainat voivat olla myös erikseen kirjoitettavia sanapareja, esimerkiksi musta aukko ( < black hole). Sana käännöslaina perustuu ruotsin sanaan översättningslån.

.

Suomen kielen lainasanojen historialliset ikäkerrostumat

.

Mai jos le discutăm detaliat.

.

§ 146 Sananmuodostuksen periaatteita, johtaminen ja yhdistäminen

Sananmuodostus tarkoittaa niitä yleisperiaatteita, joiden mukaan lekseemit rakentuvat ja uusia on mahdollista muodostaa. Yleensä uusia sanoja syntyy kielessä jo olemassa olevien leksikaalisten ainesten pohjalta.  Tärkeimmät sananmuodostuskeinot ovat johtaminen eli derivaatio ja yhdistäminen eli kompositio. Johtamiseen kuuluu lisäksi sanojen muodostus johdostyypin edustaman morfologisen muotin (» § 148) pohjalta siten, ettei lähtökohtana ole lekseemiä vaan esim. jokin deskriptiivinen vartaloaines: kitk-utta-a, vemp-ula.

Johdokset ja yhdyssanat ovat avoimia, karttuvia luokkia. Yhdyssanoja ja johdoksia onkin monin verroin perussanoihin verrattuna. Sanakirjojen hakusanoista on yhdyssanoja tavallisesti n. 60–70 %, johdoksia n. 20–30 % ja perussanoja n. 10–15 %. Toisaalta perussanat ovat käytössä keskimäärin yleisempiä kuin kompleksiset sanat.

Uuden sanan muodostuksessa sana saa lisää morfeemeja: johtamisessa sanavartaloon liittyy johdin tai johtimia, yhdistämisessä kaksi tai useampi sana yhtyy yhdeksi sanaksi. Harvinaisempaa on jonkin ainesosan poistaminen sanasta; näin toimivat mm. takaperoisjohto ja muu lyhentävä sananmuodostus (» § 167 – 168). Kaikkea sananmuodostusta yhdistää se, että sen tuottama sanasto on tavalla tai toisella muun sanaston motivoimaa.

Spontaanin sananmuodostuksen ohella esiintyy selvemmin tietoista, tarkoituksellista muodostusta, jossa muodostetaan esim. termi johonkin syntyneeseen tarpeeseen. Tätä tietä muodostetut, ns. oppitekoiset sanat ovat merkitykseltään vakiintuneita jo syntyessään (oppitekoiset johdokset » § 165).

Sananmuodostus käsitetään yleensä suuntaiseksi prosessiksi. Toisaalta sitä edustavat staattisena ilmiönä sanojen rakenteellis-morfologiset yhtäläisyydet ja säännönmukaisuudet. Tärkeä vaikuttava ilmiö on analogia; sanasto perustuu paljossa malleihin ja niihin pohjautuviin yleistyksiin. Väljemmin ottaen sananmuodostus onkin sovittamista ja mukautumista kielessä jo oleviin sanojen rakennemalleihin, sanahahmoihin ja muotteihin(» § 147 – 148). Sananmuodostus voidaan näin nähdä osana sanastoa koskevaa ja tuottavaa laajempaa yhdenmukaisuusperiaatetta.

Sananmuodostus on sanaston selvästi yleisintä karttumistapa. Muita tapoja ovat lainautuminen sekä uusien perussanojen  synty motivoitumatta olemassaolevasta sanastosta mitenkään – jälkimmäinen on kuitenkin aivan marginaalista. Uusia perussanoja syntyy myös kompleksisten sanojen, varsinkin johdosten, leksikaalistuessa, kun niiden sisäiset morfeeminrajat hämärtyvät (» § 166).

Lainasanat mukautuvat tai mukautetaan yleensä saajakieleen sekä fonologisesti että sanahahmoltaan (» § 150 – 153). Uusia sanoja voidaan myös muodostaa omista rakenneaineksista vieraskielisen mallisanan mukaisesti (käännöslaina), tai omaperäisen sanan merkitys voi muuttua vieraskielisen vastineensa vaikutuksesta (merkityslaina).

.

§ 28 Lainasanojen mukauttaminen ja slangisanat

Muista kielistä lainautuneet alkuaan konsonanttiloppuiset nominit ovat mukautuneet suomeen siten, että ne ovat saaneet loppuunsa vartalovokaalin i (» § 151). Sitä edeltävä soinniton klusiili tai s (joita edeltää soinnillinen äänne) esiintyy mukautetussa asussa yleensä geminaattana (a), muukin konsonantti joskus (b).

(a)                  netti, saitti, marketti, variantti, identiteetti, ekstrovertti | friikki, piknikki, konjakki, musiikki, katafalkki | lööppi, tippi, horoskooppi | huussi, keissi, briossi, impulssi, konkurssi, resonanssi| ribbi, webbi

(b)                 sheriffi | rommi, diagrammi | penni, gentlemanni | frangi, karolingi | trilli, idylli, akvarelli | katarri

Konsonanttiloppuisten vierassanojen taivutusvartalossa mahdollisesti esiintyvä konsonantin geminoituminen ei näy sanan kirjoitusasussa, esim. golf : golfin [golffin] : golfia [golffia].

Jossain määrin geminaattoja esiintyy vierassanoissa muunkin loppuvokaalin kuin i:n edellä, esim. fysiikka, planeetta, protokolla, kvartetto, parnasso. Vanhemmassa lainasanastossa vartalovokaalia edeltävinä geminaattoina on lähinnä klusiileja, esim. korppu, tonttu, markka, pohatta, raamattu, ammatti, lompakko, piirakka. (» § 151.)

Sanan vartaloon kuuluvan klusiilin geminoituminen on ominaista myös slangisanojenmuodostukselle, esim. peukku  (< peukalo), junnu (< juniori), sossu, pressa, proffa, julkku ~julkkis, jälkkäri, synttärit, älppäri, kässäri, ommari. Silloin kun tällainen geminaatta ei ole peräisin lähtösanasta, se voidaan lukea osaksi johdinaines-ta: rom-ppu  (< (CD-)rom), nel-kku (< neljä), tal-kkari (< talonmies), kum-ppari (< kumisaapas), häi-kkä (< häiriö). (» § 215.)

Huom. Vierassanoissa saattaa yksinäiskonsonantiksi kirjoitettava klusiili tai frikatiivi tietyissä ympäristöissä ääntyä geminaattana (» § 8), esim. Baltia [balttia], monarkia [monarkkia]. Toisaalta monissa vierassanoissa geminaatta on vakiintuneena tässä asemassa, esim. konttori, venttiili, temppeli, alttari, tuberkkeli, ooppera. Samavartaloisissa vierassanoissa voi esiintyä myös klusiilin pituusvaihtelua, esim. monarkki ~ monarkia, moottori ~ motoroida, atopia ~ atooppinen (» § 152).

.

§ 150 Lainasanakerrostumat ja lainojen mukautuminen

Osa kaksi- tai useampitavuisista perussanoista on muista kielistä lainattuja. Sen sijaan yksitavuiset pitkään vokaaliin tai diftongiin päättyvät sanat kuten pää, tie tai tuo-da ovat enimmäkseen omaperäisiä (lainatuissa partikkeleissa kuitenkin on yksitavuisia, esim. jaa, joo, juu, jess). Lainasanoja on hyvin eri-ikäisiä: niitä on tullut kieleen niin sen dokumentoidun kuin varhemmankin, rekonstruoidun historian aikana. Enimmät lainasanat ovat nomineja.

Tärkeimpiä lainasanakerrostumia ovat germaaniset, balttilaiset ja slaavilaiset lainat. Lisäksi on näitä vanhempia indoeurooppalaisia lainoja. Keskeinen germaanisten lainojen alaryhmä ovat sen uudehkoon kerrostumaan kuuluvat ruotsista tai ruotsin kautta tulleet lainat sekä uusimpana ryhmänä englannista saadut lainat.

Lainatut sanat on yleensä mukautettu suomen foneemi‑ ja sanarakenteeseen. Lainan ikä näkyy jossain määrin sen ulkoasusta: mitä vanhempi, sitä mukautuneempi. Kolmi- tai useampitavuiset lainat ovat keskimäärin nuorempia ja äänneasultaan lähempänä lähtösanaansa kuin kaksitavuiset. Monitavuisista lainasanoista osa on asettunut kielessä entuudestaan olleisiin suffiksaalisiin sanamuotteihin: vartalo- tai johdostyyppeihin. Lainasanojen nuorempaa kerrostumaa taas edustavat vierassanat ja sitaattilainat, joiden äänteistö on vähemmän tai ei lainkaan mukautettua (» § 6 – 8). Lainasanat ovat osaltaan muovanneet suomen fonotaksia ja äännejärjestelmääkin: vierassanoissa esiintyy sellaisia tavutyyppejä (» § 11 asetelma 4) ja konsonanttifoneemeja (» § 6), joita suomessa ei vanhastaan ole tunnettu.

.

§ 151 Lainanominien mukauttamisesta

Lainanominit ovat pääosin substantiiveja. Lainanominien yleinen rakenteellinen mukautuskeino on sananloppuinen i  (ns. epenteettinen i), joka liittyy konsonanttiloppuisiin lähtösanoihin tai korvaa muun alkuperäisen loppuvokaalin. Ilmiö koskee hyvinkin eri-ikäistä sanastoa ja on myös edelleen produktiivinen.

Substantiiveja: kaali, lasi, merkki, pappi, risti, tuoli, vanki, bussi, teksti, antenni, helvetti, matruusi, alumiini, naapuri, psykologi, kenraali, artikkeli, solisti, varianssi, identiteetti, objektiivi, evankeliumi, piknikki | Adjektiiveja: kiltti, siisti, villi, arrogantti, pompöösi

Tuoreinta loppu-i:n avulla mukautettua sanastoa edustavat esim. brändi, deitti, faksi, friikki, keissi, luuseri, marketti,  meikki, netti.

Myös nominatiivimuodoltaan konsonanttiloppuiset lainanominit saavat taivutusvartalonsa loppuun i:n ja käyttäytyvät taivutettaessa ja johdettaessa i-vartaloiden tavoin, esim. äksönäksöniä, roll-on : roll-onejacool > coolius. Samoin i  toimii konsonanttiloppuisten kirjain- ja koostesanojen (» § 169) ja vieraskielisten erisnimien (» § 98 ryhmä d) taivutusvartalon muodostimena, esim. JYP:n → JYPin, jyppiläinenStakes : StakesinDavid : Davidin. Lainanominien äänteellistä mukautusta edustaa myös vartalovokaalia edeltävän yleensä soinnittoman konsonantin geminoituminen soinnillisen äänteen jäljessä sekä geminaattaklusiilin astevaihtelu (» § 28), esim. skonssi, netti : netin, (golf 🙂 golf(f)in : golf(f)ia, roll-on(n)eja, biscuitin : biscuit(t)eja.

Huom. Vanhemmissa lainanomineissa voi esiintyä i:n sijaan myös muu vartalovokaali, joka ei ole kuulunut sanan vieraskieliseen lähtöasuun:

‑a, ‑ä: herra, jyvä, kulta, matematiikka, pohatta, sata, sitruuna | ‑o: aalto, airo, juusto, runo |‑u, ‑y: joulu, laatu, lamppu, papu, raamattu, sielu, taulu | ‑e- : ‑i: mesi, nimi, tosi

Toisaalta lainasanan loppuvokaali voi olla alkuperäinenkin, kuten sanoissa tina (< germ. *tina‑), ahjo(< germ. *asjōn), herne, teema, areena, epistola, pelle tai kantri.

.

§ 152 Monitavuiset lainat: kriittinen, pasifisti, evoluutio

Varsinkin monitavuiset lainasanat ovat tyypillisesti fonologiselta hahmoltaan samanlaisia kuin johdokset. Erona on se, että lainasanasta ei yleensä erotu kantasanaa.

Usein vieraskielinen sana on ohjautunut saajakielen tiettyyn sanahahmoon – johdostyyppiin tai muuhun päätteelliseen  muottiin – loppuäänteistön, lähinnä sen konsonantiston, samankaltaisuuden vuoksi, esim. porvari (vrt. ruots. borgare), muusikko (vrt. ruots. musiker), rengas (< germ. *hrengaz). Joskus vieraaseen sana-ainekseen on liitetty omaperäinen johdin tai pääteaines, esim. kriittinen, psykologinen, kristillinen, katoli(lai)nen, jolloin lainaa on tarkkaan ottaen vain suffiksia edeltävä vartaloaines; rakenteeltaan samanlaisia ovat lainaverbit (» § 153).

Muuta kuin lyhyeen vokaaliin päättyvää sanahahmoa edustavia muotteja tai johdostyyppejä ja niihin asettuneita lainanomineita ovat esim. seuraavat:

‑Vs : ‑VV-: kauris, kinnas, lammas, lunnas, porras, rengas, taivas, tehdas, ankerias, kuningas, ruhtinas; (adjektiiveja:) armas, kaunis, raitis, sairas, viisas
‑Ari: jääkäri, maalari, mestari, mylläri, pajari, puntari, torppari, veskari
‑ex : ‑ee-: hame, herne, käärme, lanne, lääke, raide, ruoste, tarve, vaate
‑(i)nen: rappuset, varpunen
‑kkA: etikka, kapakka, lusikka, piirakka, silakka, urakka; almanakka, klinikka, logiikka
‑kkO: evakko, laatikko, lompakko, varikko; dementikko, koomikko
‑lA: humala, kattila, krapula, kynttilä, satula, sukkula
‑nA: ikkuna, kalkkuna, karsina, lakana, mammona, markkinat, murkina, pakana, pasuuna, päärynä, taikina, tarina, tusina, vaakuna, värttinä; areena, miljoona
‑rA: antura, haikara, tappara, tavara, vasara

Näissä samapäätteisten sanojen ryhmissä on eri-ikäisiä lainoja sekä yleensä myös omaperäisiä sanoja. Esimerkiksi  ‑Vs : ‑VV- ‑tyypissä porsas on vanha indoeurooppalainen laina, kangas, keihäs, parras ja harras germaanisia, hammas, kirves, seiväs ja ahdasbalttilaisia, saapas slaavilainen, verstas ruotsalainen ja köngäs saamelainen laina.

Oman lainasanaryhmänsä muodostavat vierassanojen latinalais- tai kreikkalaisperäiset substantiivit ja adjektiivit. Ne ovat lainautuneet johdin- tai pääteaineksineen päivineen; useissa tyypeissä lisänä on epenteettinen i, adjektiiveissa myös johdinaines -(i)nen(» § 267). Vierassanojen myötä suomeen on saatu uusia päätteellisiä sanahahmoja.

‑isti, ‑ismi: aktivisti, kulinaristi, pasifisti, solisti; alkoholismi, egoismi, mekanismi
‑aali(nen): ideaali, normaali, potentiaali; funktionaalinen, materiaalinen, sentimentaalinen
‑iivi(nen): direktiivi, konservatiivi, motiivi, perspektiivi; kvalitatiivinen, passiivinen
‑iikka, ‑ikko: akustiikka, komiikka, matematiikka, semiotiikka, tekniikka; akateemikko, graafikko, klassikko, mekaanikko, numismaatikko, poliitikko, teoreetikko
‑ia: allergia, antropologia, ensyklopedia, koreografia, tragedia
‑io: akvaario, depressio, dimensio, eroosio, evoluutio, funktio, kollegio, konservatorio, kopio, obligaatio, optio, personifikaatio, radio, reaktio, studio, televisio, traditio
‑iteetti: aktiviteetti, identiteetti, kapasiteetti, mentaliteetti
‑antti, ‑entti, ‑anssi, ‑enssi: konsonantti, relevantti; fragmentti, presidentti, prosentti, temperamentti; ambulanssi, substanssi; audienssi, ekvivalenssi, potenssi

Samavartaloiset vierasperäiset sanat muodostavat sarjoja, joissa voi esiintyä vartalon fonologista vaihtelua, esim. aktiivinen – aktivisti, hierarkia – hierarkkinen, meedio – meditaatio – meditoida, politiikka – poliitikko – poliittinen, mikroskooppinen – mikroskopia, kritiikki – kritisoida, latentti – latenssi.

Jotkin vieraslähtöiset pääteainekset tai sananloput, esim. ‑fobia, -(hol)ismi, ‑kratia, ‑logi(a), on voitu abstrahoida johtimeksi tai yhdyssananlopuksi, jolla muodostetaan uusia sanoja:

toyotismi, työholismi, viulismi (sl), höpsismi (L) | mitalisti, suklaaholisti (sl) | junttifobia (sl) | juristokratia (L)

.

Asetelma 4:

Vierassanoissa esiintyviä tavutyyppejä

Tavutyyppi Esimerkkisanoja

1. tavu

2. tavua

3. tavua

CCV

pro.sent.ti

eks.tra

ka.tas.tro.fi

CCVC

tren.di

abs.trak.ti

CCVCC

fluns.sa

CCVV

klaa.va

hams.traa.ja

de.mons.traa.ti.o

CCVVC

kraat.te.ri

mais.traat.ti

or.kes.troin.ti

sCCVC

stres.si

sCCVCC

spriŋk.le.ri

.

§ 153 Lainaverbeistä: filmata, navigoida, spekuloida

Lainaverbejä on selvästi vähemmän kuin lainanomineja. Lainaverbit on yleensä mukautettu johonkin seuraavista omaperäisistä johdos- tai vartalotyypeistä: AA-supistumaverbeihin tai(is)Oi‑, itse-, i– tai le‑vartaloisiin verbeihin. Nyttemmin produktiivisia tyyppejä näistä ovat AA‑ ja Oi-vartalot.

‑AA-: filmata, flambeerata, kelvata, kuiskata, ladata, lastata, muokata, pelata, pärjätä, raahata, raivata, ryövätä, siunata, tärvätä, vaivata
‑(is)Oi-: aktivoida, balsamoida, fuusioida, improvisoida, konsultoida, navigoida, paneloida, rationalisoida, restauroida, spekuloida, videoida
‑itse-: hallita, keritä, mainita, lääkitä, ravita, tarvita, tulkita, tuomita, valita, vangita
‑i-: leikkiä, nauttia, raapia, sallia, tanssia, tinkiä, tuumia, vaania, vihkiä
‑le-: maanitella, pröystäillä, tärvellä

Lainaverbit ovat siis asettuneet tiettyyn sanahahmoon tai muottiin: johdostyyppiin tai sellaisen asuiseen vartalotyyppiin. Lainaverbi voi hahmottua johdokseksi, jos on lainautunut myös sille sopiva kantasana, esim. lakata < lakka, parkita < parkki, maalata < maali (» § 155huom.).

.

§ 6 Äänteet f, š, b ja gbluffata, tšekki, jogurtti

Lainasanojen mukana yleiskieleen ovat tulleet äänteet f, š, b ja g. Ne esiintyvät lähinnä vieras- ja slangisanoissa, eikä niiden asema äännejärjestelmässä ole yhtä vakaa kuin muiden äänteiden. Lainaperäisten konsonanttien ääntämyksessä on vaihtelua (» § 7), mikä osaltaan kuvastaa niiden foneemistatuksen häilyvyyttä.

š on suomen harvinaisin äänne, ja sitä merkitään vierassanoissa myös kirjainyhtymillä sh ja ch. Foneemina aivan marginaalinen on š:n soinnillinen vastine ž, joka esiintyy vain muutamassa sanassa, esim. džonkki, maharadža. Vieras- ja slangisanoissa asemaltaan b:hen ja g:hen vertautuva on äänne d. (Lainasanoista sanarakenteen kannalta » § 150 – 153.)

Suhu-s:n /ʃ/ (š) [ș românesc] merkitsemisessä on samoin horjuvuutta. Suositeltava kirjoitusasu on tilanteen mukaan joko s, š tai sh:

  • Suomen kieleen vakiintuneet tavalliset suhu-s:lliset sanat suositellaan nykyään kirjoitettavaksi tavallisella s:llä: sampoo, snautseri, attasea, hasis, klisee, montaasi, sabotaasi, kollaasi, tussi, retusoida, borssi, reportaasi, saali, samppanja, sekki (myös šekki), sifonki, sortsit (myös šortsit ja shortsit), srapnelli, brosyyri, borssi, gulassi, fetissi, revanssi, prestiisi, tsasouna.
  • Hattu-s:ää š suositellaan käytettäväksi esimerkiksi sanoissa šaahi, šamaani, šeikki, šillinki, geiša, tšekki, šovinismi, bolševikki, kašmir, paaši, pašša sekä esimerkiksi venäjästä translitteroiduissa nimissä: Hovanštšina, Tšehov, Tšaikovski, Gorbatšov, Tšetšenia. Joissakin tapauksissa kahta kirjoitusasua voi pitää samanarvoisina: loosi ~ looši, saali ~ šaali, sokki ~ šokki. Tietyissä tilanteissa š:n käyttö voi nopeuttaa sanan hahmottamista (sekin ~ šekin).
  • Sh-muotoa tulisi käyttää vain tietyissä englanninkielisissä sitaattilainoissa sherry, show ja shetlanninponi mutta myös teknisistä syistä, jos š-merkkiä ei voida käyttää.

Soinnillinen suhu-s /ʒ/(ž) [j românesc] esiintyy lähinnä sanoissa brežneviläisyys, džonkki, fidži ja maharadža.

Esimerkkejä äänteistä f, š, b, g ja d vieras- ja slangisanoissa:

f: aforismi, bluffata, farkut, flirttailla, frakki, golf, inflaatio, katastrofi, liftata, pamfletti, parfyymi, scifi, sfinksi, tariffi | faija, futis, hiffaa, lafka, nafti, rafla, safka

(t)š [ca ș românesc]: bolševikki, kašmir, shamaani, shampoo (~ sampoo), sherry, squash, šingraa,

(t)š [ca ci românesc]: charmi, chili, macho, tšekki, tšöraa

b: abstrakti, albumi, alibi, banaani, blokki, broileri, buuata, desibeli, jobbari, kolibri, lesbo, objekti, rubiini, symboli, tabletti, turbo | bailaa, biisi, fiba

g: aggressiivinen, amalgaami, dogmi, gaala, gigolo, glögi, graavi, iglu, jogurtti, orgaaninen, raggari, tragiikka | diggaa, giltsi

d: budjetti, delegoida, diiva, draama, idea, juridinen, moderni, radio, sardiini, standardi, teddykarhu | broidi, dödö, kondis

Huom. 1. Konsonanttien f, b, g ja š jakauma on rajoittunut ja esiintyminen melko vähäistä. Perussanakirjassa on f:n sisältäviä hakusanoja noin 1 400, b:n sisältäviä noin 1 300, g:n sisältäviä (ŋ:nä ääntyvät tapaukset pois lukien) lähes 1 600 ja kirjoitusasultaan š:llisiä noin 60. Näitä määriä voi verrata siihen, että esimerkiksi v:n ja p:n sisältäviä hakusanoja on kumpiakin parikymmentätuhatta.

Huom. 2. Soinnillisten klusiilien vaihtelevan ääntämyksen ohella vierassanoja äännettäessä saatetaan hyperkorrektisti tai tahattomasti tuottaa soinnillisia klusiileja soinnittomien sijaan, esim. logobedia ’logopedia’. Soinnillisten klusiilien vieraus on tuonut niihin affektistakin sävyä: mm. slangisanoissa soinnilliset klusiilit voivat korvata alkuperäisiä soinnittomia klusiileja: biisi, skrubu, skoude. Soinnittomia klusiileja saatetaan myös leikillisesti tai ironisesti soinnillistaa soinnillisuuden prestiisiasemaa parodioiden: kun sais tän groban [’kropan’] kuntoon (P); sitä oltiin niin daideilijaaniin daideilijaa (TV).

.

§ 268 Globaali ja globaalinen, objektiivi ja objektiivinen

Taustoittava pykälä

Osa vierasperäisistä inen-loppuisista adjektiiveista esiintyy myös ilman nen-johdinainesta. Nämä i-loppuiset sanat ovat vähintään kolmitavuisia, ja niissä on etenkin sellaisia adjektiiveja, joiden vastine ruotsissa, englannissa tai saksassa on päätteetön. Keskimääräistä yleisemmin inen-adjektiivien nen-aineksettomia variantteja esiintyy tieteellisissä teksteissä. Seuraavassa joidenkin varianttien yleisyyssuhteita havainnollistavat esiintymien lukumäärät korpusotoksessa (skt):

formaalinen 18 ~ formaali 6, globaali 142 ~ globaalinen 116, humaani 92 ~ humaaninen 5, pedantti 6 ~ pedanttinen 4, primaari 24 ~ primaarinen 17, sakraalinen 4 ~ sakraali 4, sekundaari 15 ~ sekundaarinen 12, spesifinen 65 ~ spesifi 18, suvereeni 128 ~ suvereeninen 14, verbaalinen 82 ~ verbaali 37

Vaihtelu nen-päätteisen ja ‑päätteettömän variantin kesken keskittyy vartaloltaan tietynloppuisiin sanoihin (esim. aali(nen)– tai aani(nen)-loppuisiin), mutta ei toisaalta koske kyseisen vartalotyypin jokaista sanaa. Yksinomaan tai lähes poikkeuksetta i-loppuisina esiintyviä adjektiiveja ovat sananlopuittain esitettynä mm. seuraavat:

‑aali: banaali, brutaali, joviaali, lojaali, neutraali | ‑aani, ‑uuni: spontaani, urbaani; immuuni |‑AAri: vulgaari ~ vulgääri | ‑aatti, ‑eetti: adekvaatti, akuutti; diskreetti | ‑akti, ‑ekti: eksakti, kompakti; korrekti | ‑entti, ‑antti: intelligentti, kompetentti, latentti; pikantti, tolerantti | ‑idi: gravidi, likvidi, solidi, validi | ‑iili: infantiili, labiili, seniili, steriili, triviaali | ‑iimi, -uumi: intiimi, legitiimi; postuumi | ‑iivi: naiivi

Yleensä ei esiinny sellaisia nen-aineksettomia adjektiiveja, jotka lankeaisivat yhteen substantiivin kanssa. Substantiiveja ovatkin esim. sanat antiikki, finaali, funktionaali, konservatiivi, materiaali, negatiivi, objektiivi,  orgaani, passiivi, primitiivi, rituaali, symboli ja synonyymi. Toisaalta on myös sellaisia nen-päätteettömiä sanoja, jotka esiintyvät niin adjektiivina kuin substantiivinakin, esim. abstrakti, aktiivi, ideaali, liberaali, normaali, radikaali, universaali. Monet adjektiiveina esiintymättömät tai siinä käytössä harvinaiset nen-päätteettömät sanat voivat silti esiintyä adjektiivin kaltaisena yhdyssanan määriteosana, esim. populaarikulttuuri, reaaliaikainen, sosiaaliluokka, totaalikieltäytyjä.

Vaihtelu ‑i ~ ‑inen koskee myös vierasperäisistä i(nen)-adjektiiveista johdettuja ominaisuudennimiä:  abstraktisuus ~ abstraktius, radikaalisuus ~ radikaalius (» § 178). Ominaisuudennimissä isUUs-loppuinen variantti on tavallisesti yleisempi kuin iUs-loppuinen, kun vastaavien inen- ja i-adjektiivien yleisyyssuhteet ovat päinvastaiset (esiintymien määrät: skt – Kotuksessa oleva Parole-korpus, ent. Suomen kielen tekstipankki).

.

Ominaisuudennimi

Adjektiivi

lojaalius 7 ~ lojaalisuus 76 lojaali 73 ~ lojaalinen 1
neutraalius 5 ~ neutraalisuus 35 neutraali 183 ~ neutraalinen 0
spontaanius 7 ~ spontaanisuus 23 spontaani 149 ~ spontaaninen 2
suvereenius 9 ~ suvereenisuus 59 suvereeni 128 ~ suvereeninen 14

.

Alkuperän puolesta oma ryhmänsä ovat vartaloainekseltaan vierasperäiset ikko-loppuiset ihmisen nimitykset, esim.  akateemikko, kriitikko, mekaanikko, muusikko, poliitikko, romantikko. Sanat ovat latinalais- tai kreikkalaislähtöisiä, tulleet suomeen yleensä ruotsin kautta ja asettuneet(i)kkO-loppuiseen muottiin. Sananlopun k-aines esiintyy sanojen ruotsalaisvastineissakin, esim. kritiker, musiker. (» § 152.) Tyyppi on karttuva; uusia (i)kkO-sanoja voi syntyä vierassanasta myös ilman vieraskielisen yksilönnimen mallia, esim. nostalgikko (← nostalgia), karismaatikko (skt), mozartikko (L), paradoksikko (K). (i)kkO-sanoilla on tyypillisesti korrelaattinaan inen-loppuinen adjektiivi (» § 267) sekä iikka- tai muunloppuinen substantiivi, esim. koomikko – koominen –komiikka, fanaatikko – fanaattinen – fanatismi Korrelaattien vartaloissa on äänteiden pituusvaihtelua (» § 18 huom., 28 huom., 152).

.

Sitaattilainat ● cuvânt preluat ca atare, citat ca în original ■ citatlån, citatord

Sitaattilainaksi kutsutaan sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä myöskään sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään yhtä luontevasti kuin kotoperäiset sanat. Synnynnäinen kielenpuhuja erottaa tällaiset suorat lainaukset yleensä vaivatta. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet, paikkojen tai ihmisten nimet, mutta myös uusi termistö saattaa kotiutua kieleen samaisessa muodossaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa englannin kielinen sana freelance, joka on ottanut paikkansa suomestakin muuttumattomana. Yleisesti ottaen kielillä on kuitenkin tapana sopeuttaa vaikeasti äännettäviä sanoja tuttuun äänne- sekä  taivutusjärjestelmäänsä ja tämän vuoksi kielissä vain suhteellisen uudet lainat säilyvät sitaattilainoina.

.

Sitaattilainat

Sitaattilainat eivät ole mukautuneet lainkaan suomen kieleen, vaan ne kirjoitetaan kuten lainanantajakielessä. Ne äännetään vieraan kielen mukaisesti. Nämä sanat ovat yleensä henkilön- tai paikannimiä mutta myös muita suomen kieleen vakiintumattomia sanoja.

Los Angeles, Bordeaux, Debrecen, Miguel Ángel López, David Wilson, Shakespeare, college, curling, sioux, squash

.

Taivutuspääte liitetään sitaattilainoihin seuraavasti:

.

Sanan kirjoitusasu päättyy vokaaliin

Jos sana päättyy kirjoitettaessa vokaaliin, pääte liitetään suoraan sanaan.

college : collegea : collegessa : collegeen

Chicago : Chicagoa : Chicagossa : Chicagoon

Jersey : Jerseyä : Jerseyssä : Jerseyyn

Barclay : Barclaya : Barclayssa : Barclayyn

Marlowe : Marloweta : Marlowessa : Marlowehun

Edgar Allan Poe : Poeta : Poessa : Poehun

de Gaulle : Gaullea : Gaullessa : Gaulleen

Marseille : Marseilleta : Marseillehin

Englanninkielisissä ay-, ey-, ee– ja y-loppuisissa sanoissa pääte merkitään edeltävän vokaalin ja lausumisen mukaan. Muutenkin taivutuspäätteen liittämisessä kannattaa miettiä sanan äänneasua:

Barcklaya [ba:klia]

Marlowehun [marlóuhun]

Marseilleta [marséjta]

Abbeyyn [äbi:n]

Sydneyyn [sidni:n]

Sijapääte on aina suomalainen, vaikka sanavartalossa olisi vieraita vokaaleja:

Skellefteå : Skellefteåta : Skellefteåhon

.

Sanan kirjoitus- ja ääntöasu päättyvät konsonanttiin

Vierassanoissa tavallisimpia tapauksia ovat ne, joissa sanan ja päätteen väliin tuleen i. Näin on silloin, kun sekä kirjoitusasu että ääntöasu päättyvät konsonanttiin (mm. ranskalaislähtöisissä vierassanoissa ääntöasu voi päättyä myös nasaalivokaaliin):

Wien : Wieniä : Wienissä : Wieniin

Clinton : Clintonia : Clintonissa : Clintoniin

Mitterrand : Mitterrandia : Mitterrandiin

Danton : Dantonia : Dantonissa : Dantoniin

Takavokaalisina kirjoitettaviin sanoihin liitetään myös takavokaalinen pääte: Baker : Bakeria (ei: „Bakeriä”), Lake Placid : Placidia (ei: „Placidiä”).

.

Sanan kirjoitusasu päättyy konsonanttiin ja ääntöasu vokaaliin

Kun sanan kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu vokaaliin, tulee ennen päätettä heittomerkki:

Truffaut : Truffaut’ta : Truffaut’hon

Bordeaux : Bordeaux’ta : Bordeaux’hon

Shaw : Shaw’ta : Shaw’hon

Musset : Musset’ta : Musse’hen

Jos sanan kirjoitusasu päättyy eri konsonantteihin kuin ääntöasu, merkitään kuitenkin i sidevokaaliksi:

Versailles [versa:j] : Versaillesin [versa:jin] : Versaillesiin [versa:ji:n]

.

Erikoislainat  ●  împrumuturi speciale ■ främmande ord

Erikoislainat puolestaan ovat kieleen ja sen taivutusjärjestelmään osin sopeutuneita ilmauksia. Niillä yleensä on lähes täydellinen taivutusparadigma, mutta niiden äänneasu saattaa silti poiketa lainaavasta kielestä. Ne saattavat esimerkiksi sisältää kielelle vieraita äänteitä. Tämä monissa tapauksissa jo paljastaa kielenpuhujalle, että kyseessä on lainasana. Tyypillisimmin erikoislainat syntyvät, kun sanoja sopeutetaan kieleen esimerkiksi liittämällä lainasanan perään jokin omalle järjestelmälle tuttu pääte tai äänne. Tästä esimerkiksi vaikkapa suomen sana banaani.

.

Yleislainat – împrumuturi generale

Yleislainat ovat yleensä kielen vanhimpia lainoja, ja niiden joukko on suomen kielessä laajin. Yleislainat ovat niin äännerakenteeltaan kuin taivutukseltaankin sopeutuneet kieleen. Yleensä tämä sopeutuminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa ja usein kieliyhteisö itse löytää esimerkiksi sitaattilainalle sopivimman ääntöasun, joka vakiintuu kieleen. Tästä esimerkkinä ruotsalaisperäinen sana sohva (soffa), joka on äänneasultaan mukautunut suomeen ja saanut täydellisen taivutuksen. Suurin osa yleislainoista on niin voimakkaasti kotiutuneita, ettei kielenpuhuja yleensä erota niitä ilman kielitieteellistä tietoa. Lisäksi monet sanat ovat niin vanhoja, lainautuneet niin aikaisessa vaiheessa, että voidaan jopa kyseenalaistaa, missä vaiheessa on enää mielekästä puhua lainasta. Esimerkiksi sanan äiti kohdalla voitaisiin pitää triviaalina luokitella sana lainaksi sillä perusteella, että se on joskus syrjäyttänyt kantakielemme sanan emä merkityksessä „ihmisen naispuolinen vanhempi”.

.

Käännöslainat ● împrumuturi traduse ■ översättningslån

Käännöslainat ovat tavallisesti yhdyssanoja, jotka on muodostettu kääntämällä sanan osat omalle kielelle yksi kerrallaan. Esimerkiksi emolevy on käännöslaina, joka pohjautuu englannin sanaan motherboard (mother = äiti, emo; board = lauta, levy). Käännöslainat voivat olla myös erikseen kirjoitettavia sanapareja, esimerkiksi musta aukko (< black hole). Sana käännöslaina perustuu ruotsin sanaan översättningslån.

.

Erisnimilähtöiset sanat – împrumuturi care folosesc nume proprii

Jotkin sanat ovat aikaisemmin olleet erisnimiä ja muuttuneet sittemmin yleiskäsitteiksi. Esimerkiksi lainasana paparazzi (sala- ja sensaatiokuvaaja) on peräisin Federico Fellinin elokuvasta Ihana elämä (1960), jossa esiintyi Paparazzo-niminen valokuvaaja. Sanaliiton osana voi olla erisnimi (Turun tauti), joka myöhemmin käsitteen yleistyessä saatetaan kirjoittaa pienellä alkukirjaimella ja yhteen (ruotsinlaiva). Säännöstä poikkeaa kuitenkin lääketieteessä vallitseva käytäntö, jonka mukaan isolla alkukirjaimella kirjoitetaan sairauksia tarkoittavien sanaliittojen erisnimet (Alzheimerin tauti). Uudissanoja voi syntyä myös erisnimistä johtamalla (impivaaralaisuus, lestadiolaisuus).

.

Erotin01.

Astevaihtelun ulkopuolelle jääviä sanoja

.

Astevaihteluttomuus on yleisempää yksinäisklusiilin sisältävissä kuin geminaatallisissa sanoissa. Geminaattaklusiilien noudattama kvantitatiivinen astevaihtelu onkin sillä tavalla produktiivinen ilmiö, että myös uudet laina- ja muut sanat yleensä noudattavat sitä, esim. bitti : bitin, Nykki : Nykissä ’New Yorkissa’.

Huom. Astevaihtelun ulkopuolelle voivat jäädä ts-yhtymää vastaava vaihtelematon tt-geminaatta osassa hämäläis- ja pohjalaismurteita ja muussakin puhutussa kielessä (mettässä, viittin), vieraskieliset geminaattaklusiililliset erisnimet ja  sitaattilainat (Olivettin, Mississippissä, (cafe) latten), jotkin slangin erisnimet (Stokkan, Bottalle, Skattalla) sekä länsimurteissa geminaattaklusiililliset erisnimet (Sakken, Reettalle). Suuressa osassa hämäläismurteita myös yhtymä ŋk  on vanhastaan ollut astevaihtelun ulkopuolella, esim. kaupuŋkilla, Helsiŋkisä.

.

§ 7 Kirjoituksen foneemiperiaate

Suomen kielessä suurinta osaa foneemeista edustaa kirjoituksessa oma kirjainmerkkinsä. Kirjoitusjärjestelmä on siten melko foneeminmukainen eli fonemaattinen. Pitkää äännettä merkitään kahdella kirjaimella.

Marginaaliselta konsonanttifoneemilta ŋ kuitenkin puuttuu oma kirjainmerkki. Geminaatta-ŋŋ:n kirjoitusasuna on ng (kangas /kaŋŋas/). Vierassanoissa esiintyvää lyhyttäŋ-foneemia taas voi edustaa kirjoituksessa ng (gangsteri /gaŋsteri/) tai g (magneetti/maŋneetti/). Kun äänne ŋ esiintyy k:n edellä, sen kirjoitusasuna on n (hanki).

Kirjaimia b ja g vastaavassa ääntämyksessä on vaihtelua. Soinnillisen klusiilin sijaan voi ääntyä vastaava puolisoinnillinen tai soinniton klusiili: b ~ ʙ ~ p, g ~ ɢ ~ k. Sama voi koskea vierassanoissa myös d:tä.

Suhu-s:n (š) asema äännejärjestelmässä on vakiintumaton, ja sen samoin kuin sitä vastaavan kirjainparin sh  ääntämyksenä voi olla myös s. Monissa sanoissa s:llisyys on jo vakiintunuttakin, esim. sekki ~ šekki,  sampoo ~ shampoo, vissy ~ vichy, gulassi ~ gulašši. Kirjain f voi joissain sanoissa ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti,  fiksu ~ viksu.

Sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa tavattavat kirjaimet c, q, x, z, ž, å ja wäännetään yleensä asianomaisen vieraan kielen mukaisina: c s:nä tai k:na, q k:na, x ks:nä, z ts:nä, s:nä tai soinnillisena s:nä, ž soinnillisena  š:nä, å o:na ja w w:nä tai v:nä.

Kirjoituksessa ei merkitä automaattisia sandhiääntämyksiä, kuten rajageminaatiota (» § 34), esim. tule tänne [tulet tänne], sinnekään [sinnekkään], tai n:n assimiloitumista, esim. kunpa [kumpa].

Vierassanoissa on sanansisäisten konsonanttiyhtymien tavutuksessa vaihtelua. Prefiksi voi erottua muusta sanasta sillä tavoin, että tavunraja sijoittuu prefiksin ja muun sana-aineksen väliin (a). Toinen tendenssi on, että tavunraja on s:n jäljessä, vaikka sitä seuraisi useammankin konsonantin yhtymä (yleensä tr tai kr) (b). (Tavutuksen vaihtelusta myös » § 21 – 22.)

(a)                 eks.plisiittinen | in.spiraatio ~ ins.piraatio | sub.stantiivi ~ subs.tantiivi | kon.flikti ~ konf.likti

(b)                 eks.tra, hals.trata, demons.traatio, bis.tro (~ bist.ro) | trans.kriptio, sans.krit

Totunnainen ortografinen tavutus, jota sovelletaan jaettaessa sana kirjoituksessa eri riveille, ei vierassanoissa aina täysin vastaa niiden fonologisia tavutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi sanassa maistraatti konsonanttiyhtymän ortografisena tavutuksena on maist-raatti, mutta mahdollisina fonologisina tavutuksina maist.raatti ja mais.traatti. Sama koskee sanaa deskriptio: ortografinen tavutus desk-riptio ~ de-skriptio, vrt. fonologinen desk.riptio ~ des.kriptio ~ de.skriptio.

Sananloppuisen tavun lopussa ei yleiskielessä esiinny konsonanttiyhtymiä ja yksinäiskonsonanteistakin vain t, n, s, r ja l. Poikkeuksena ovat ns. sitaattilainat, joiden lopussa voi yksikön nominatiivissa olla muukin konsonantti, esim. golf, tag, talmud, doping. Puheessa, varsinkin loppuheittoisissa murteissa, esiintyy sananloppuisena myös sellaisia konsonanttiyhtymiä ja konsonantteja, joita ei yleiskielessä tässä asemassa tavata, esim. tuolt, näist, miks, otaŋks, jääp. Lisäksi on interjektioita, joiden tyypillinen piirre ovat juuri sananloppuiset konsonantit ja (s:lliset) konsonanttiyhtymät, esim. aih, naks, auts, kop kop.

Huom. 1. Partikkelit, apuverbit ja pronominit ovat keskimäärin lyhyempiä kuin ns. sisältösanat eli substantiivit, adjektiivit, verbit ja adverbit. Sisältösanoissa on aina vähintään pitkä vokaali tai diftongi ja niiden lyhyimmät tyypit ovat muotoa (C)VV ja (C)V.CV, kun taas partikkelit, apuverbit ja pronominit pienimmillään koostuvat vain yhdestä CV– tai (C)VC-tavusta (ja, no, jos, on, ei, se, ), puhutussa kielessä olla– tai kieltoverbin muoto jopa pelkästä V-tavusta: o ’on; (ei) ole’, e ’en’.

Huom. 2. Myös murteissa tavattavat svaavokaalit ja sisäheitto (» § 33) vaikuttavat tavurakenteeseen. Svaavokaalin yleisyys vahvistaa CV-tavutyypin asemaa. [svaavokaali adică șva ә deși este considerat ca sunet în limbile slave, este foarte apropiat de ă-ul nostru]

.

Uudissanojen luomispaikat – unde sunt create cuvintele noi

Tavallisimmin uudissanat syntyvät juuri siellä, missä niitä käytetään: uutistoimistoissa, toimituksissa, tiedeyhteisöissä ja eri harrastusten ja erikoisalojen piirissä. Kielen ammattilaiset esimerkiksi Kielitoimistossa eivät sepitä sanoja päätyökseen, vaikkakin siellä tutkitaan, kerätään ja vertaillaan sanoja sekä otetaan niihin kantaa. Joskus uudissanoja tosin luodaan Kielitoimistossakin, kuten verbi kotouttaa vierasperäisen integroimisen vastineeksi. Lisäksi erikoisalojen sanastoa kehittävät alojen ammattilaiset yhdessä kielen asiantuntijoiden kanssa.

Joitakin sanoja suomen kieleen on saatu myös sanakilpailujen kautta. Suomalaiset ovat innokkaita sananluojia osallistumalla vilkkaasti sanakilpailuihin ja sanoista viriäviin keskusteluihin. Sanakilpailujen avulla suomen kieleen on saatu esimerkiksi mainos reklaamin tilalle (1930-luvulla) ja suomenkieliset vastineet työuupumus ja kaamosmasennus sanoille burnout ja winter depression vuonna 1991.

.

Vierassana ● cuvânt împrumutat neasimilat ■ främmande ord

Vierassanat tai sivistyssanat ovat sanoja, jotka on omaksuttu kieleen muista kielistä mutta jotka eivät ole täysin kotiutuneet siihen. Vierassanat, kuten lainasanat yleensäkin, kulkeutuvat yleensä valtakielistä pienempiin kieliin tai ihailluista väheksyttyihin kieliin, ja näin yhtenäistävät kieliä ja vähentävät kielten moninaisuutta ja omaleimaisuutta. Muinaisia lainasanoja, jotka ovat jo vankka osa kansanperinnettä, ei lasketa vierassanoiksi.

Vierassanat katsotaan monissa maissa vahingollisiksi omalle kielelle. Esimerkiksi Ranskassa vierassanat ja myös vieraat rakenteet on kielletty kaikesta julkisesta tekstistä. Islannissa kielitoimisto tekee jokaisen uuden ei-skandinaavisen vierassanan tilalle skandinaavisista sanoista johdetun vastineen, jota on siitä lähtien käytettävä.

Suomessa kielitoimisto ei anna sitovia ohjeita sanojen käytöstä, vaan ainoastaan suosituksia. Suomen kieltä on kehitetty luomalla uudissanoja vierassanojen tilalle. Esimerkiksi elektrisiteetistä on tullut sähkö ja englannin smiley on saanut suomalaisen vastineen hymiö. Kaikki omaperäiset uudissanat eivät ole menestyneet, esimerkiksi kärkky ei ole syrjäyttänyt bakteeria.

Suomessa etenkin kulttuurin tai ammatillisen erityisalueen lainasanoja on kutsuttu sivistyssanoiksi. Kaikki eivät suosittele sivistyssana-termiä käytettäväksi Suomessa. Termin katsotaan tukevan asennetta, jonka mukaan valtakielten matkiminen on sivistystä.

.

§ 267 Vierassanoissa yleinen johdostyyppi

inen-johtimisiin adjektiiveihin kuuluu monta sataa vartaloainekseltaan vierasperäistä sanakirjalekseemiä. Tähän  vierassanojen ryhmään voi tulla uusiakin sanoja.

absoluuttinen, dramaattinen, filosofinen, fyysinen, hygieeninen, ironinen, klassinen, konkreettinen, konventionaalinen, liturginen, looginen, matemaattinen, objektiivinen, poliittinen, skeptinen, sosialistinen, teoreettinen, totaalinen, viktoriaaninen

Lukuun ottamatta iivinen-loppuisia näillä adjektiiveilla on usein korrelaattinaan iikka- tai muunloppuinen samavartaloinen substantiivi, esim. dramatiikka, fysiikka, matematiikka; filosofia, hygienia, konkretia, teoria,  Viktoriaobjekti, skepsis  (» § 152). Vastaava (i)nen-adjektiivi ilmaisee tällaiseen entiteettiin kuuluvaa tai sille ominaista. Rinnalla on usein myös samavartaloinen toimijan nimitys: (i)kko-päätteinen, esim. matemaatikko,  fyysikko, poliitikko (» § 198 huom.), tai päätteetön, esim. filosofi, liturgi.

Huom. Osa vartaloltaan vierasperäisistä inen-adjektiiveista on aiemmin esiintynyt llinen-johtimisina. Nykykielessä tämä on satunnaista ja koskee vain kantavartaloltaan kaksitavuisia sanoja, esim. mystillisten maalailujen (l), pelin taktillinen kehitys (l). Lisäksi joidenkin sanojen llinen-variantti esiintyy kivettymänä nimissä tai nimikkeissä, esim. Teknillinen korkeakoulu, klassillinen filologia. Vakiintunut on myös adjektiivi kristillinen.

.

Vierassanat suomen kielessä – cuvinte împrumutate neasimilate în finlandeză

Termin vierassana mallina ovat olleet ruotsin främmande ord, saksan Fremdwort ja englannin foreign word. 1900-luvun alusta 1970-luvulle puhuttiin vierasperäisistä sanoista, kunnes ilmaisu korvattiin lyhyemmällä muodolla vierassana. Vierassanat ovat useimmiten hahmoltaan epäsuomalaisia sanoja. Niiden äännerakenteessa on usein suomelle vieraita piirteitä. Vierassanat on tapana jakaa yleislainoihin, erikoislainoihin ja sitaattilainoihin. Ensimmäisenä jaon esitti E. A. Tunkelo Virittäjässä 1907. Terho Itkonen on käyttänyt nimityksiä kotoistuneet (vieras)sanat, varsinaiset vierassanat ja vieraskieliset sanat. Kotoistunut sana on esimerkiksi versio, joka on äännerakenteeltaan suomenmukainen.

Monissa yleiskielen sanoissa on kuitenkin äännerakenteen vieraudesta kertova yksityiskohta, esimerkiksi sananalkuinen konsonanttiyhtymä. Suurin osa vierassanoista on erikoislainoja eli varsinaisia vierassanoja. Tällainen on esimerkiksi sana demokratia, jolla on myös suomenkielinen vastinekansanvalta. Usein vierassanoja käytetään, vaikka tarjolla on suomen kielen sana. Vieraskieliset sanat eli sitaattilainat taas kirjoitetaan suomessa samoin kuin lähtökielessä, eri kirjaimistoa käyttävän lähtökielen sanat siirtokirjoitettuna.

Jo vanhan kirjasuomen aikana nuoria ruotsalaisia lainasanoja välteltiin, jos tarjolla oli suomalainen vastine. Asetustekstien suomennoksissa oli sellaisia ilmauksia kuin deductioni (lausunto), mutta niitä käytettiin paremman puutteessa. Suomen kielen sanastoa kehitettiin määrätietoisesti 1800-luvulla.

.

§ 8 Vierassanojen ääntämyksestä: parlamentaarinen, hormoni

Pitkää äännettä merkitään kirjoituksessa tavallisesti kahdella kirjainmerkillä (» § 9). Kuitenkin vierassanojen ääntämys saattaa poiketa niiden vakiintuneesta kirjoitusasusta äänteiden pituuden osalta. Monilla puhujilla vierassanojen yksinäisklusiilit ja ‑frikatiivit esiintyvät geminaattoina likvidan, nasaalin, pitkän vokaalin tai diftongin jäljessä:

arkeologia [arkkeologia], parlamentaarinen [parlamenttaarinen], shampoo [šamppoo], appelsiini [appelssiini], sinfonia [sinffonia], beeta [beetta], inflaatio [inflaattio], psyyke [psyykke], diesel [diissel], graafinen [graaffinen]

Vokaaleissa ääntämyksen ja kirjoitusasun pituusero ei ole yhtä tavallista, mutta mm. seuraavien vierassanojen kirjoitusasun yksinäisvokaali saatetaan ääntää pitkänä:

bonus [boonus], laser [laaser], radium [raadium], hormoni [hormooni], invalidi [invaliidi], Australia [austraalia], Skandinavia [skandinaavia]

Sekä vokaali että konsonantti ovat pidentyneet ääntöasuissa [sulffiidi], [katastrooffi], [kavalkkaadi] (sulfidi, katastrofi, kavalkadi). Sellaisissa vierassanoissa kuin attribuutti, aggressiivinen, applikointi likvidan etinen ortografinen kaksoisklusiili ääntyy fonotaktisista syistä yksinäisäänteenä: [atri‑], [agre‑], [apli-].

Huom. Normatiivisena kantana on, että sanat äännetään niin kuin ne kirjoitetaan (esim. T. Itkonen 1993; 1994). Tämän vastainen pidennysääntämys on seurausta sanojen ruotsinmukaisesta (Helsingin suomenruotsin) ääntämyksestä, mutta ilmiö koskee myös sellaisia vierasperäisiä sanoja, jotka eivät suomessa ole suoranaisesti lainaa ruotsista. Samoin vieraskielisistä nimistä esiintyy geminaatallista ääntämystä, vaikka lähtökielessä ei ääntyisikään geminaatta, esim. [puuttin] (Venäjän presidentti Putin), [klintton] (Yhdysvaltain presidentti Clinton), [dantte] (Dante), [teodoraakkis] (Theodorakis).

.

§ 17 Vokaalisointu ja vierassanat

Vierassanoista sellaisiin nomineihin, joissa on vokaaleja molemmista sointuvokaalien ryhmistä (ja etuvokaalina etenkin y), liittyy usein joko etu- tai takavokaalinen suffiksi (a). Variaatiota suffiksin suhteen on myös, jos takavokaalia seuraa neutraaleja vokaaleja (b).

(a)                  analyyttista ~ analyyttistä | analyyttisyys ~ analyyttisuus | anonyymia ~ anonyymiä | formaldehydia ~ formaldehydiä | hieroglyfeillä ~ hieroglyfeilla | hypoteesia ~ hypoteesiä | parfyymista ~ parfyymistä | afäärejä ~ afääreja | manöövereitä ~ manöövereita

(b)                 adverbia ~ adverbiä | karamellia ~ karamelliä | reumatismia ~ reumatismiä

Samoja vokaaleja sisältävät sanat eivät välttämättä käyttäydy yhtäläisesti. Esimerkiksi sanaarkkitehti saa useammin etuvokaalisen päätteen kuin sana ateistiarkkitehtia ~ arkkitehtiä, ateistia ~ ateistiä.

Suffikseissa esiintyy myös vierassanan kirjoitusasun ja ääntöasun erilaisuudesta johtuvaa vokaalivaihtelua. Takavokaalin sisältävää kirjoitusasua voi vastata etuvokaalinen ääntämys (c), tai alkuperäinen ääntämys on takavokaalinen mutta kirjoitusasu ja sen mukainen suomen ääntämys etuvokaalinen (d).

(c)                  beaglea ~ beagleä [biigleä] | cheerleaderia ~ cheerleaderiä | jet lagia ~ jet lagiä | ladya ~ ladyä | managementia ~ managementiä | quichea ~ quicheä | stuntmania ~ stuntmaniä

(d)                 genrea [žɑ͂reɑ] ~ genreä | ensemblea [ɑ͂sɑ͂bleɑ] ~ ensembleä

.

Vokaalin pituus

Ensi tavun vokaali on yleensä vakiintunut tai vakiintumassa pitkäksi tai lyhyeksi. Tästä ei voi antaa selviä ohjeita. Sanojen oikea asu täytyy opetella sanoittain.

bonus, farao (tai: faarao), humus, laser, natrium, virus, beeta, foorumi, krooninen, leegio, moodi, teema

Viimeistä edellisen tavun vokaali on yleensä pitkä:

banaali, kemikaali, aristokraatti, vinyyli, intiimi, modeemi, aksiooma, skandinaavi, sosiaali(nen)

Myös sananloppujen -beli, -beri ja -deri edellä on pitkä vokaali:

paraabeli, kaliiberi, kateederi

Lyhyt jälkitavun vokaali on silloin, kun viimeinen tavu – johdinainesta lukuun ottamatta – alkaa konsonantilla b, d, g tai f:

mikrobi, ameba, aladobi, balladi, invalidi, eleginen, kollega, filosofi, typografinen

Lyhyt vokaali on myös sananlopuissa -oli, -omi, -oni, -ori ja -ovi:

petroli, agronomi, makaroni, pehtori, alkovi

Poikkeuksia ovat sanat pistooli ja postiljooni, jotka käsitetään yleislainoiksi.-io-loppuisissa sanoissa on normaaliin tapaan pitkä vokaali, mutta sananlopuissa -itio ja -isio sekä -orio on lyhyt vokaali.

sensaatio, obligaatio, evoluutio, invaasio, koheesio, promootio, instituutio, traditio, oppositio, elisio, provisio, auditorio, krematorio

-ia-loppuisissa sanoissa vokaali on lyhyt:

akasia, aralia, globelia, valkyria, Australia, Bulgaria, Kaukasia, Polynesia, Skandinavia

Tietysti kuitenkin: Aasia, jossa pitkä vokaali ei ole jälkitavussa, ja Euraasia (= Eurooppa + Aasia).

Lyhytvokaalisia, poikkeuksellisia kirjoitusasuja:

bitumi, evankelinen, kameli, kaneli, kolera, komisario, sikari, vaneri

.

Pitkien vokaalien esiintyminen vierassanoissa

Ensi tavussa ovat yleisiä kaikki muut pitkät vokaalit paitsi puolisuppeat ee, oo, öö, joita tavataan etenkin vierassanoissa, esim. teema, sooda, föönata. Jälkitavussa niitä kuitenkin esiintyy taivutusmuodoissa, esim. tekee, sanoo, lähtöön, samoin kuin muitakin pitkiä vokaaleja.

Sanavartaloon kuuluvia jälkitavun pitkiä vokaaleja esiintyy runsaasti myös vierassanoissa, esim. banaani, poliisi, margariini, anonyymi, symbioosi, manööveri.

Myös paikannimissä esiintyy jälkitavun pitkiä vokaaleja; tällaisista kotimaisista nimistä monet palautuvat ruotsiin:

Espoo (< Esbo), Inkoo (< Ingå), Kruunupyy (< Kronoby), Loimaa, Porvoo (< Borgå), Tyrvää, Vantaa | Ateena, Berliini, Pariisi, Lontoo, New York – New Yorkia – New Yorkiin

Vierassanoissa esiintyy eri lekseemien samalähtöisissä vartaloissa vokaalien pituusvaihtelua, esim. fysiikka ~ fyysinen, politiikka ~ poliitikko, humaani ~ humanismi (» § 152).

.

Yksi vai kaksi konsonanttia?

Sanansisäiset k, p, t ja s kirjoitetaan yksikonsonanttisina, kun ne kuuluvat sanan vierasperäiseen osaan:

hierarkia, orkidea, monarkia, eepos, oopiumi, kantoni, parlamentaarinen, kursiivi, lisensiaatti

On myös yleislainoihin rinnastuvia poikkeustapauksia:

kulttuuri, ooppera, parkkeerata, samppanja

Suomalaisen loppuvokaalin tai johtimen edellä konsonantti on pitkä:

paniikki, fysiikka, hierarkkinen, baltti, balanssi, variantti

Pitkän vokaalin jälkeen s on kuitenkin lyhyt:

analyysi, beesi, fraasi

.

Muuta vierassanojen oikeinkirjoitukseen liittyvää

Vierassanoissa merkitään ns. suhuässää tavallisesti hattupäisellä s-kirjaimella (š), mutta sitaattilainoissa käytetään sh-kirjainyhdistelmää. Monissa kotoistuneissa sanoissa sen voi korvata tavallisella s-kirjaimella.

bolševikki, Tšekki, geiša, sherry, show, shetlanninponi, pasha, sortsit, sampoo, sekki, sokki, saali

Shakinpelaajat toivovat kuitenkin, että kirjoitettaisiin edelleenkin shakki eikä šakki. [Șahul Persiei rămâne šakki]

Ns. suhuässän lisäksi vierassanoissa esiintyy usein kirjaimia x, c ja q. Sitaattilainoissa nämä kirjaimet säilyvät, mutta suomalaistetuissa sanoissa ne korvataan suomalaisin kirjaimin. x korvataan vakiintuneesti ks:llä, c s:llä taik:lla ja q kv:llä.

Xanthos, Pax Romana, camping, quisling, ksylitoli, faksi, eksklusiivinen, serebraalinen, aerobikata, kreatiivinen, konsertti, kvalitatiivinen, kvantitatiivinen

Sijapäätteen muoto vierassanoissa riippuu siitä, millainen on sanan viimeinen vokaali ennen loppua. Jos se on a, o tai u, päätteeseen tulee a. Jos taas se on ä, ö tai y, päätteeseen tulee ä:

barbaaria, fanfaaria, amatööriä, jonglööriä

Kahtalaisen mahdollisuuden tarjoavat sanan lopussa olevat i ja e, sillä niiden jälkeen pääte voi olla kumpi tahansa. Samaan sanaan voi tällöin tulla sekä etuvokaaleja (ä, ö, y) että takavokaaleja (a, o, u). Seuraavista takavokaaliset (ensin mainitut) ovat suositeltavampia muotoja:

analyysia tai analyysiä

adverbeilla tai adverbeillä

collegea tai collegeä

.

Erotin01.

Vierasperäisten sanojen asu

Vierasperäisiä sanoja erotetaan kolme ryhmää, joiden rajat tosin ovat hyvin epämääräiset: ensiksi yleislainat, kieleen täysin mukautuneet lainasanat, joiden äännerakenne on samanlainen kuin ”omienkin” sanojemme (esim. kaappi, tyyny, sikari, sitruuna), toiseksi erikoislainat, uudet, kieleen vain osaksi kotiutuneet lainasanat, joissa saattaa esiintyä vieraita äänteitä ja äänneyhtymiä, mutta jotka kuitenkin ovat mukautuneet omiin taivutustyyppeihimme (esim. biologia, strateginen, reformoida), ja lopuksi sitaattilainat, jotka kirjoitetaan ja mahdollisuutta myöten äännetäänkin alkukielen mukaisesti (esim. arbiter elegantiarum, public school). Erikoislainojen ryhmä tuottaa kielenkääntäjille suurimpia vaikeuksia.

Käytäntö ei ole päässyt vakiintumaan: yhä sekä kirjoitetaan että äännetään milloin atomi, milloin atoomi, ja suosituksesta huolimatta geminaatallinen ääntämys kompparatiivi (pro komparatiivi) on yleinen.

Tälle on historialliset syynsä. Kansainväliset sivistyssanat ovat meille tulleet pääasiallisesti ruotsin kautta, ja niiden suomenruotsalainen ääntämys on antanut lähimmän ääntämismallin. Esim. sellaiset vokaalinpituuden vaihtelut kuin sanoissa akatemia – akateeminen, fysiikka – fyysikko perustuvat ruotsin ääntämykseen (paino vaihtelee ja vokaalin pituus sen mukana), antiikin kielissä näissä sanapareissa on vaihtelematon pitkä vokaali. Vuosisadan vaihteen tienoilla meillä oli vierasperäisten sanojen oikeinkirjoituksessa (ainakin teoriassa) tarjolla kaksi vastakkaista selvälinjaista ratkaisua: pituuskanta, jonka mukaan sanat kirjoitettiin niin kuin ne äännettiinkin: humaani, senaatti, invaliidi, ja lyhyyskanta, joka pohjasi kansainväliseen kirjoituskuvaan: humani, senati, invalidi. Kun kumpikaan johdonmukainen kanta ei näkynyt voivan toteutua, etsittiin kompromissin mahdollisuuksia.

Martti Airila esitti jo v. 1904 Virittäjässä, että eri sananloput kirjoitettaisiin eri lailla, toiset pitkä-, toiset lyhytvokaalisina, sen mukaan kuin perimmäiset lainanantajakielet, lähinnä latina ja kreikka, osoittavat. Tämä periaate lopulta voitti. E. A. Tunkelo teki v. 1907 sen mukaisen ehdotuksen, joka sai perustavan merkityksen. Useimmat sananloput jäivät pitkävokaalista ääntämystä noudattavan pituuskannan mukaisiksi, mutta lyhyyskannan hyväksi hän teki eräitä poikkeuksia, antiikin kieliin vedoten. Niinpä aani– ja aatti-loppuiset sanat (humaani, senaatti) jäivät pitkävokaalisiksi (latinan hūmānus, senātus), mutta idi-loppuisiin oli kirjoitettava lyhyt vokaali (invalidi, latinassa invalidus). Huomattakoon, että nämä suositukset olivat tyypeittäisiä eivätkä sana sanalta vaihtelevia: d:n edelle suositeltiin lyhyttä o:ta, myös esim. sanaan prosodinen, vaikka kreikassa juuri tässä sanassa on pitkä o. Tällä pohjalla suositukset sitten ovat pysyneet: Tietosanakirja, Airilan ja Cannelinin opas ”Vierasperäiset sanat”, Iso Tietosanakirja jne., kaikki ovat noudattaneet tällaista sananlopuittain järjestettyä kompromissikantaa, vaikka yksityiskohdissa onkin ollut eroja.

Paitsi vokaalinpituuksia myös soinnittomien konsonanttien k, p, t, s, f laajuus on vierasperäisissä sanoissa pulman aihe. Suomenruotsissa ne ääntyvät pitkän soinnillisen tavuaineksen jälkeen geminaattoina (esim. sanoissa senator, sensibel), ja tämä ääntämys on siirtynyt suomeenkin. Tunkelon kompromissiehdotus päätyi suosittamaan kaksoiskonsonantin merkitsemistä lähinnä vain loppuvokaalin ja suomalaisen johtimen edellä, missä astevaihtelu tukee sellaista merkintää (senaatin : senaatti). Sanan ”vieraassa osassa” sen sijaan oli kirjoitettava lyhyt konsonantti (komparatiivi).

Niinä vuosikymmeninä, jotka ovat kuluneet Tunkelon kompromissiehdotuksesta, on konsonanttien kirjoitustapa melkein täydelleen vakiintunut; vokaalinpituuden merkintä vielä horjuu. Ääntämys on ollut yleensä suomenruotsin vokaalin- ja konsonantinpituuksia noudattava: kompparatiivi eikä komparatiivi, invaliidi eikä invalidi. V. 1957 Suomen Akatemian kielilautakunta otti tämän kysymyksen käsiteltäväkseen. Koska suomessa pitkä vokaali merkitään kahdella, lyhyt yhdellä kirjaimella, samoin geminaatta ja yksinäiskonsonantti, lautakunta piti kestämättömänä sitä asiaintilaa, että tätä yleistä sääntöä ei noudateta vierasperäisissä sanoissa. Oli pyrittävä mukauttamaan ääntämys kirjoitukseen tai päinvastoin. Lautakunta katsoi, että viiden vuosikymmenen aikana suositeltu ja arvokirjallisuudessa noudatettu ortografia oli sittenkin kiinteämpi tosiasia kuin enemmän tai vähemmän labiili ääntämys, ja päätti suositella ääntämyksen mukauttamista oikeinkirjoitukseen. Tällä kannalla lautakunta on edelleenkin. – Sitaattilainoja, esim. vieraita nimiä, tämä ääntämisohje ei tietenkään sellaisenaan koske.

Pääsäännöt ovat nykyään seuraavat:

  1. Ensimmäisessä tavussa vastaa ruotsin pääpainollista pitkää vokaalia yleensä pitkä vokaali, esim. oodi, graafinen, fuuga, pooli.
  2. Kauempana sanassa vokaali on lyhyt lopuissa -oli, -omi, -oni ja -ori, esim. symboli, atomi, elektroni, seniori, samoin viimeistä edellisen tavun vokaali b:n, d:n, g:n ja f:n edellä, esim. arabi, balladi, sentrifugi, biografi. Sama on sääntö, milloin tällaiseen sana-ainekseen liittyy suomalainen johdin, esim. katolinen, biografinen. Muissa tapauksissa on ruotsin pitkää pääpainollista vokaalia vastaava vokaali yleensä pitkä: helleeni, triptyykki, daktyyli, kontrollööri. Huom. myös paraabeli, reversiibeli koska b ei aloita viimeistä tavua.
  3. io-loppuisia sanoja on kahta tyyppiä: a) sanoissa, joiden vastine ruotsissa on ion-loppuinen, on io-lopun edellisessä tavussa muu vokaali paitsi i pitkä, esim. agitaatio, koheesio, promootio, absoluutio, mutta televisio, traditio; b) muissa io-loppuisissa sanoissa noudatetaan 2. sääntöä (ts. io-loppu katsotaan suomalaiseksi johtimeksi), esim. krematorio, gonidio, herbaario.
  4. ia-loppuisissa sanoissa (ja niiden johdoksissa) tämän aineksen edellinen vokaali on lyhyt, esim. Australia, armenialainen, araukoria, gloksinia.
  5. Ruotsin k:n, p:n, t:n, s:n vastine on sanan sisässä k, p, t, s, mutta loppuvokaalin tai suomalaisen johtimen edellä pitkän vokaalin, diftongin tai soinnillisen konsonantin jäljessä kk, pp, tt, ss (pitkän vokaalin jäljessä kuitenkin s): monarkia monarkkinen; komparatiivi kyklooppi; kentauri arkontti; lisensiaatti lisenssi, gneissi tsymaasi, asidoosi. oida-verbejä käsitellään kuin vierasjohtimisia: dementoida, kompensoida.
  6. eli-, eri-, ori-lopun edellä vastaa ruotsin k:ta, p:tä, t:tä soinnillisen äänteen jäljessä kk, pp, tt, esim. matrikkeli, tuberkkeli, reportteri, kraatteri, kuraattori (mutta reviisori).

Nämä säännöt ovat summittaisia – poikkeuksia on. Vastoin 2. sääntöä on esim. totuttu kirjoittamaan evankelinen ja angora; myös vieraiden kansojen nimissä on runsaasti poikkeuksia, esim. berberi, voguli. Lisäksi – ja se on yleiseltä kannalta suurin vaikeus – sääntöjen soveltaminen edellyttää tietoa siitä, millä tavulla muissa kielissä (ruotsissa) on pääpaino; vrt. esim. oksiduuli (ruots. oxidúl) – konsuli (ruots. kónsul), epiteeli (ruots. epitél) – knitteli (ruots. knittel). Ja kuten sanottu, vain ruotsin pohjalta selittyvät sellaiset vartalon vaihtelut kuin esim. fysiikka (fysík) fyysinen (fýsisk ), sosiaalinen (sociál) – sosialisti (socialíst).

.

Sosiaalinen – sosiaali?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan työjaoston kokouksessa 14.5.46 maisteri Oiva Talvitie tiedusteli, voisiko hän tekeillä olevassa käännöksessään käyttää sellaisia lyhyitä adjektiivinmuotoja kuin destruktiivi (”destruktiivit vaistot”), sosiaali (”sosiaali mielenlaatu”). Työjaosto piti mahdollisena päästää tällaiset muodot kilpailemaan pitempien kanssa, koska kyseistä rinnakkaisuutta oli jo ennestään olemassa (esim. normaalinen – normaali) ja moni adjektiivi oli kokonaan vailla omapohjaista johdinta (esim. kompetentti, steriili).

Maisteri Talvitien suomennos ilmestyi, ja nämä lyhyet adjektiivit saivat joitakin suosijoita; varsinkin viime vuosina heitä on näkynyt yhä enemmän. Kielilautakunta otti tämän asian käsiteltäväkseen 11.12.67. Pohjana ollut alustus esitteli asian seuraavaan tapaan:

Lyhyitä muotoja on suositeltu adjektiiveihin, jotka Länsi-Euroopan kielissä, lähinnä ruotsissa, ovat muodoltaan vastaavia. Esim. sellaisten adjektiivien mukaan kuin ruotsin social, saksan sozial voisi suomessa olla sosiaali, ruotsin ja saksan primitiv-adjektiivin mukaan primitiivi, mutta sen sijaan ruotsin teatralisk, saksan theatralisch, ruotsin identisk, saksan identisch edellyttävät suomessa asuja teatraalinen, identtinen. Tällainen rajankäynti on käytännössä vaikeaa. Jos tulee yleiseksi muodiksi lyhentää vierasperäisiä adjektiiveja jättämällä nen-loppu pois, saadaan helposti sellaisia sanoja kuin teatraali, jolla kyllä on esikuva ranskassa (théâtral), mutta ei ruotsissa, saksassa eikä englannissa, ja identti, jolle ei ole mallia missään. Kaikkien niiden, jotka käyttelevät vierasperäisiä sanoja, ei voi olettaa niin hyvin hallitsevan vieraita kiellä, että he voisivat aina päätellä, sopiiko adjektiivista niiden mukaan jättää -nen pois vai ei.

Toinenkin raja on vaikea vetää. Uudistuksen kannattajatkaan eivät puolla lyhennettyjä asuja sanoista, jotka ovat samakantaisen substantiivin johdoksia. Hekään eivät pidä suotavana esim. adjektiivia offensiivi, koska on olemassa substantiivi offensiivi ’hyökkäys’, josta adjektiivi offensiivinen ’hyökkäävä’ luontevasti johtuu; näin siitä huolimatta, että esim. ruotsissa offensiv on sekä substantiivi että adjektiivi. Tämän periaatteen mukaisesti olisi sanottava aktiivinen verbinmuoto, koska aktiivinen siinä johtuu substantiivista aktiivi ’verbien monipersoonainen pääluokka’; sen sijaan kyllä kävisi päinsä puhua aktiivista toiminnasta, koska aktiivi(nen) tässä merkityksessä ei ole johdos kielioppitermistä aktiivi. Samoin voitaisiin sanoa esim. negatiivinen kuva (valokuvausterminä; vrt. substantiivia negatiivi ’vastakuva’), mutta negatiivi käsitys. Tällaisia eroja olisi vaikea noudattaa, ja muutenkin on mahdotonta aina päätellä, milloin adjektiivi on samakantaisen substantiivin johdos. Onko esim. sanat diagonaalinen, ideaalinen, klerikaalinen, potentiaalinen, sentraalinen katsottava johdoksiksi substantiiveista diagonaali, ideaali. klerikaali, potentiaali, sentraali vai niille rinnakkaisiksi adjektiiveiksi, joiden mallina ovat olleet vieraiden kielten adjektiivit, esim. ruotsin diagonal, ideal(isk), klerikal. potentiell, central? Rajan veto olisi, varsinkin kielenkayttäjien laajoille piireille, vaikeaa. Syntyisi sekaantumamuotoja sellaisia kuin jo käytössä näkynyt adjektiivi orgaani (”orgaani kokonaisuus”). Huolimatta siitä, että meillä on ennestään muutamia vierasperäisiä sanoja, jotka ovat sekä substantiiveja että adjektiiveja (esim. normaali, radikaali), ei tunnu tarkoituksenmukaiselta ehdoin tahdoin suuresti lisätä niiden määrää.

Uudistuksen tärkeimpänä etuna on uusien muotojen lyhemmyys. Tälle ovat monet taipuvaisia antamaan suurenkin painon, mutta itse asiassa käytännön hyöty tästä lyhemmyydestä jäisi vähäiseksi. Pistokokeenomaisen laskelman mukaan tieteellisessä tekstissä, jossa tämäntyyppisiä sanoja esiintyi paljon, uusien muotojen käyttö merkitsi kaikkiaan vain runsaan puolen prosentin lyhemmyyttä; sanomalehtien pääkirjoitustekstissä pituusero ei ollut edes puolta promillea. Tilan- tai ajansäästö on siis hyvin vähäinen verrattuna uudistuksen laajuuteen ja jyrkkyyteen.

Kaiken tämän huomioon ottaen kielilautakunta päätti suositella suurta varovaisuutta lyhyiden muotojen suhteen. Tekeillä olevaan vierasperäisten sanojen ohjeluetteloon otetaan hakusanoiksi vain pitemmät asut, paitsi milloin lyhyempi on yleisessä käytössä.

Siten mm. useimmat ruotsin al- tai alisk-loppuisia adjektiiveja vastaavat sanat tulevat ohjeluetteloon yleensä aalinen-loppuisina (esim. animaalinen, feodaalinen, minimaalinen, reaalinen, verbaalinen). Joihinkin tulee vaihtoehtoisina pitempi ja lyhempi asu, esim. liberaali(nen), radikaali(nen); joitakin on jopa pelkästään lyhytasuisia, esim. banaali, brutaali, triviaali.

Tykkänään ei kielilautakunta kuitenkaan halunnut tuomita noita lyhyitä uudismuotoja, vaan päätettiin ottaa ohjeluettelon esipuheeseen maininta siitä, että myös lyhemmät muodot ovat mahdollisia sellaisista sanoista, jotka muissa uusissa kielissä ovat samoin lyhytmuotoisia (esim. sosiaali – social, sozial) ja jotka eivät ole suomessa käytetyistä substantiiveista johdettuja, kuten esim. materiaalinen on johdettu substantiivista materiaali. Sellaiset asut kuin dynaami (vrt. dynamisk, dynamisch, dynamic) ovat mahdottomia.

.

Fyysinen – fyysillinen?

Vierasperäisissä adjektiiveissa on vanhastaan ollut kaksinaisuutta inen– ja llinen-päätteiden välillä: romanttinen ~ romantillinen, arktinen ~ arktillinen. Vuosisadan alkupuolella käytäntö vakiintui siten, että monitavuisiin vartaloihin jäi -inen (poliittinen, romanttinen), mutta lyhyihin yleensä –llinen. Parina viime vuosikymmenenä on kuitenkin lyhyitä sanoja tyyppiä graafinen, kliininen, looginen, optinen, staattinen yhä enemmän alkanut näkyä – ja esim. viimeksi mainitusta sanasta lyhyt asu lienee jo pitkään ollut ainoa. Suomen Akatemian kielilautakunta hyväksyy tämän tyypin, ja Ison Tietosanakirjan toimituksen tiedustellessa suhtautumista siihen se suositteli tietosanakirjatekstiin mm. asuja arktinen, drastinen, faustinen, fyysinen, gastrinen, graafinen, kaustinen, klastinen, kliininen, kooninen, kosminen, krooninen, kyklinen, limninen, looginen, maaginen, maaninen, meelinen, metrinen, miiminen, optinen, paaninen, syklinen, terminen, toksinen, trooppinen ja etusijalle myös asuja eeppinen, eettinen, faktinen, klassinen, koominen, kriittinen, kyyninen, lyyrinen, mystinen, plastinen, praktinen, skeptinen, taktinen, tekninen ja traaginen. – Huomattakoon, että suositus ei koske sanoja, jotka on katsottava omapohjaisiksi johdoksiksi käytössä olevista substantiiveista, kuten draamallinen (< draama), tyypillinen (< tyyppi). Myös kristillinen on katsottava liian vakiintuneeksi, jotta sitä sopisi uudentaa.

.

Primäärinen – primaarinen?

Parissa adjektiiviryhmässä esiintyy rinnan kahta vokaaliltaan erilaista loppua. Toinen vaihtelupari ovat loput -aarinen ja –äärinen; molemmat pohjautuvat perältään latinan arius-loppuun, mutta jälkimmäinen on kulkenut ranskan kautta. Suurimmassa osassa näitä adjektiiveja on –aarinen vallitsevana, esim. aksillaarinen, atomaarinen, bifilaarinen. Loppu-äärinen on harvinaisempi, ja näiden sanojen rinnalla esiintyy takavokaalinen, a:llinen asu, esim. primäärinen primaarinen, sekundäärinen sekundaarinen, humanitäärinen humanitaarinen, autoritäärinen autoritaarinen. Molemmat asut hyväksytään. Joistakin sanoista on lyhyempi ääri-loppu normaali: familiääri, populääri, vulgääri. Myös harvinaisempaa aari-asua pidetään mahdollisena.

Samantapaista vaihtelua esiintyy lopuissa -oosinen – -öösinen, -oosi – -öösi. ö:lliset asut ovat ranskan kautta saatuja, o pohjautuu latinaan (-osus) tai englantiin (-ous). Muutamissa sanoissa öösi-loppu on vanhastaan hyvin vakiintunut (pernisiöösi, pompöösi, presiöösi), mutta o:lliset loput -oosinen ja -oosi (viskoosinen, viskoosi) ovat enemmistönä. – Koska on runsaasti oosi-loppuisia substantiiveja: ensiksikin useat taudinnimet (tuberkuloosi, neuroosi, psykoosi), sitten sellaiset kemialliset yhdisteiden nimet kuin amyloosi, pektoosi, suositellaan adjektiiveihin oosinen-loppua (vadoosinen, virtuoosinen, viskoosinen).

.

Provosoida – provokoida?

Eräissä vierasperäisissä verbeissä esiintyy horjuntaa k:n ja s:n välillä. k-asut ovat peräisin jo Airilan ja Cannelinin ”Vierasperäisistä sanoista” (1920). Vuoden 1945 ”Vierasperäisten sanojen” esipuheessa Airila kirjoittaa: ”-koida-loppuisina (ei: -soida) esiintyvät äsken mainituista [= verbeistä, jotka ruotsissa ovat -sera-, -cera– ja saksassa –sieren-, –zieren-loppuisia] jotkut sellaiset verbit, joiden ohella on k:llinen kantasana tai muu sananmuoto. Joissakin tapauksissa on ranskassa k:llinen (qu) muoto.” Tämä uudistus oli varsin tarpeeton: eihän se kuitenkaan voinut poistaa k–s-vaihtelua (esim. implikaatio implisiittinen) eikä sitä ulotettu kaikkialle, missä k:ta esiintyy sukulaissanoissa (esim. dramatisoida dramatiikka). Tähän mennessä muutama verbi on vakiintunut k:lliseksi: allokoida, indikoida, politikoida (= harjoittaa politiikkaa), replikoida. Muuten kielitoimisto asettaa s:llisen asun etusijaan: applisoida, dedisoida, duplisoida, implisoida, kommunisoida, kritisoida, rubrisoida. Näiden rinnalle hyväksytään myös k:llinen asu. Pelkästään s:llisiä ovat dusoida-loppuiset verbit (dedusoida, indusoida, produsoida, redusoida), samoin politisoida merkityksessä ’tehdä poliittiseksi’.

.

Beatnikeja – beatnikkeja?

Useiden k-, t-, p-loppuisten vieraiden nimien taivutuksessa esiintyy puheessa astevaihtelua, jota ei oikeinkirjoituksessa osoiteta: Falk : Falkin : Falkia ääntyy falk

falkin : falkkia, Finnpulp : Finnpulpin : Finnpulpia ääntyy finpulp : finpulpin : finpulppia, samoin Tiibet : Tiibetin : Tiibetiä ääntyy tiibet : tiibetin : tiibettiä. Muutakin poikkeamista kirjoituksen mukaisesta ääntämyksestä esiintyy. Nimenloppuinen s äännetään soinnillisen äänteen jälkeen usein kahdentuneena: Hus : Husin (hus : hussin), Mars : Marsissa (mars : marssissa), mutta sen sijaan esim. Burgos : Burgosin. f:n kahdentumista esiintyy niin ikään: Lifea (laiffia), Tšehovia (tšeehoffia tai tšeehovia). Myös soinnillinen konsonantti kahdentuu usein lyhyen pääpainollisen tavun jälkeen: Mumia (mummia), Lavalin (lavállin). – Ääntämys kuitenkin horjuu, ja kirjoituksen mukaistakin ääntämystä esiintyy.

Tämä vaihtelu ei siis ilmene erisnimien eikä niiden johdosten oikeinkirjoituksessa (esim. newyorkilainen kirjoitetaan yhdellä k:lla). Mutta miten yleisnimissä? Kirjoitetaanko cis : cisin vai cissin, pop : popia vai poppia, beatnik : beatnikeja vai beatnikkeja, jne.? Käytäntö vaihtelee. Kielitoimisto suosittelee samaa menetelmää, joka on käytössä erisnimissä, siis vaihtelun merkitsemättä jättämistä (cisin, popia, beatnikeja).

.

Bardot’hon – Bardotiin?

Vieraskielisten nimien taivutuksessa käytetään hyvin yleisesti sitä tapaa, että pääte liitetään nimeen semmoisena kuin se olisi, jos nimi ääntyisi suomalaisittain kirjoituksen mukaan. Niinpä tunnetun ranskalaisen elokuvatähden nimen genetiivi merkitään Bardotin, illatiivi Bardotiin. Kuitenkaan ei ole mahdollista ajatella näitä muotoja luettavaksi tämän mukaisin päättein, vaan ainoat käyvät lukutavat ovat ”bardoon”, ”bardoohon”: genetiivissä siis ei ole i:tä, joka siihen kirjoitetaan, eikä pääte illatiivissa ole -iin, vaan -hon. Tämmöistä kirjoitetun ja äännetyn päätteen erilaisuutta oikeinkirjoituksemme ei muissa kohdin tunne, vaan päätteet merkitään semmoisina kuin ne tarkoitetaan luettaviksi.

Kielitoimisto suosittelee seuraavia pääperiaatteita:

Vieraiden nimien taivuttelu kirjoituksessa perustuu ääntöasuun.

  1. Jos nimi ääntyy vokaali-, mutta kirjoitetaan konsonanttiloppuisena, nimen ja päätteen väliin pannaan heittomerkki: Gainsborough’n, Bordeaux’ta. – Sen sijaan esim. Hébertin (= ebäärin), Cannesissa (= kannissa), koska nimet ääntyvät konsonanttiloppuisina ja päätteen edellä on sidevokaali i.
  2. Englannin ja ranskan mykkää e:tä käytetään sidevokaalina: Morea, Voltairen.
  3. Ranskan nasaalivokaaliin loppuvia nimiä käsitellään konsonanttiloppuisina: Maupassantin, Sedanissa, samoin englannin r-nimiä: Spencerin, Shakespeareä.
  4. Illatiivin pitkä vokaali merkitään kahdentamalla viimeinen vokaalimerkki, vaikka se ääntyisikin toisin: Maryyn (= meeriin), Shelleyyn (= šeliin).
  5. Etuvokaalisena äännettyyn, mutta takavokaalisena kirjoitettuun nimeen voidaan päätteet merkitä takavokaalisina: Voltaireä tai Voltairea, Blakestä tai Blakesta.

Pelkkään kirjoitusasuun perustuvaa päätteiden merkitsemistä perustellaan sillä, että se on kirjoittajalle helppoa. Ääntämyksen mukainen päätteen merkintä taas edellyttää, että kirjoittaja tietää nimen ääntämyksen – ja se on joskus vaikeata. Kaikkein useimmissa tapauksissa kirjoittaja kuitenkin tietää tai voi riittävän tarkasti saada selville käyttämänsä nimen ääntöasun. Ja kun esim. venäjän kielessä voidaan noudattaa sitä tapaa, että jokainen vieras nimi siirretään kyrilliseen kirjoitukseen ääntö- eikä kirjoitusasunsa mukaan, niin varmaan voidaan suomessa merkitä nimiin niiden todelliset päätteet. Jos silloin tällöin jokin outo nimi jääkin väärin taivutetuksi, se merkitsee vähemmän kuin se, että yleisesti tunnettuja nimiä aina ja tieten tahtoen taivutetaan päättein, jotka ovat olemassa vain paperilla. Myös sukukielissämme virossa ja unkarissa kirjoitetaan vieraisiin nimiin ääntämyksen mukaiset päätteet.

Toiseksi ääntämyksen mukaista päätteiden merkintää heittomerkkeineen moititaan kankean näköiseksi. Kuitenkaan esim. genetiivi Shaw’n ei ole merkinnältään sen mutkikkaampi kuin englannin Shaw’s, ja se on ”šoon”-äännöksen kuvaajana verrattomasti parempi kuin Shawin.

Kolmanneksi sanotaan, että ääntämyksen mukainen pääte ei kuitenkaan tietämättömälle lukijalle osoita nimen ääntämystä. Tähän on huomautettava, että päätteen merkinnällä ei ole tarkoituskaan osoittaa miten nimi ääntyy, vaan mikä on pääte. Kuitenkin päätteen merkintä tapauksissa, joissa pääte on toinen kuin kirjoitusasun mukainen, saattaa asianomaista kieltä jonkin verran tuntevalle antaa tärkeän vihjeen. Niinpä kirjoitusasut Barresin ja Camus’n osoittavat, että edellisessä nimessä loppu-s ääntyy, mutta jälkimmäisessä ei. Jos jälkimmäinen nimi kirjoitetaan Camusin, ei ranskantaitoinenkaan nimeä tuntematta osaa sitä ääntää.

.

Siivekkäitä sanoja 1

.

Sivistyssana ● cuvânt ales, cuvânt radical ■ främmande ord [suedezii nu au un cuvânt special]

Puțină istorie.

Deja de la începutul secolului precedent apăruseră timid, în Finlanda, primele dicţionare de cuvinte ‚radicale’, cuvinte alese, cum erau ele numite în România, adica ‘sivistyssanakirjat’ care conţineau mai ales svecisme (uneori numite sveticisme). (A sveticism is a loanword or calque originating from the Swedish language. Sveticisms are particularly found in the Finnish language, because the governing bureaucracy was mostly Swedish-speaking until the 20th century. Vezi pagina Svecism – svetisismi, svetismi.

Svetisismi eli svetismi on kielitieteen käsite, jolla tarkoitetaan ruotsista muuhun kieleen siirtynyttä lauserakennetta tai sanaa, joka on tämän kielen omien sääntöjen vastainen. ● Svecism este o noțiune lingvistică folosită pentru desemnarea unui cuvânt sau a unei construcții specifice limbii suedeze împrumutat în altă limbă și care contravine regulilor gramaticale ale limbii respective. ■ Svecism kallas det när ett typiskt svenskt uttryck används eller direktöversätts till ett annat språk.

.

Svecismele din finlandeză au dat naștere la așa numita kyökkikieli pentru care am rezervat o pagină aparte;

cuvintele din vocabularul kyökkikieli nu sunt nici cal, nici măgar,

nu sunt nici neologisme pe de-a-ntregul, dar nici cuvinte neaoșe finlandeze;

ele aparțin, mai curând, slangului sau dialectelor.

Vezi pagina Kyökkikieli.

.

Alegerea denumirii finlandeze ‘sivistyssana’ [Siivekkäitä sanoja ja sivistyssanoja] (ca și a celei românești ‚cuvânt radical’) nu ar fi tocmai fericită pentru că așa cum spune Jukka Yucca Korpela în Pienehkö SivistyssanakirjaSivistyssana” on melko vakiintunut ilmaisu, mutta se voidaan tulkita monella tavalla. Usein ajatellaan, että sivistyssanojen käyttö osoittaa sivistyneisyyttä tai että sillä yritetään osoittaa sivistyneisyyttä. Toinen ajattelutapa on, että sivistyssanat ovat länsimaisen sivistyksen yhteistä omaisuutta.

.

Pentru unele categorii de vorbitori de finlandeză cuvintele alese fac parte din vocabularul lor uzual, cotidian. Astfel hyperventilaatio, deși este un cuvânt ales, face parte, pe de o parte din jargonul profesional, pe de altă parte a devenit un cuvânt pe care toți vorbitorii de finlandeză îl înțeleg.

.

Să nu uităm că finlandeza este suficient de versatilă pentru a permite crearea unor cuvinte noi pentru noțiuni noi. Ele nu intră în categoria ‘sivistyssana’pentru că sunt lesne de înțeles pentru tot poporul. Astfel pentru sekularisaatio avem maallistuminen, pentru interaktio, vuorovaikutus chiar dacă între ele pot fi diferențe de nuanțe sau se domenii de întrebuințare. Dar sunt unele creații finalndeze care devin hilare, astfel pentru că diagnosticul dermatologic ‚pitiriazis versicolor’ nu este ușor de înțeles pentru vulg, se folosește cuvântul finlandez creat savipuoli, la care pacientul se miră, cum adică savipuoli?

.

Sivistyssanakirja on sanakirja, joka sisältää tieteellisen, teknisen tai ammatillisen erityisalueen tai laajemmin kulttuurin lainasanoja, jotka on lainattu kieleen vieraista kielistä siksi, ettei omassa kielessä ole ollut vastaavaa tai sanojen paremman ammatillisen statusarvon vuoksi. Alun perin sivistyssanaksi kutsuttiin pelkästään niin sanotuista sivistyskielistä kuten kreikasta ja latinasta lainattuja sanoja. Sivistyssanakirja on nimityksenä harhaanjohtava sikäli, että se tyypillisesti sisältää muitakin lainasanoja.

Kaikki eivät suosittele sivistyssana-termiä käytettäväksi Suomessa. Termin katsotaan tukevan asennetta, jonka mukaan valtakielten matkiminen on sivistystä. Myös sivistyssanakirjat ovat kohdanneet arvostelua nimensä vuoksi. Sen sijaan suositellaan käytettäväksi nimitystä vierassanakirja, vaikka tämä käsitteenä sisältää myös lainatut nuorison puhekielen sanat. Puhekieli ei kuitenkaan kuulu varsinaiseen kirjoitettuun kieleen, joten sivistyssanakirjojen nimittäminen vierassanakirjoiksi ei kaiketi hämärtäisi niiden tarkoitusta.

.

Sivistyssanojen käyttö – utilizarea cuvintelor alese

Luonteva sivistyssanojen käyttö edellyttää, että käytölle on olemassa jokin selkeä ja kiistaton peruste. Esimerkiksi jollekin sivistyssanalle ei ole olemassa omakielistä vastinetta, jolloin tunnetun sivistyssanan käyttö saattaa olla ainoa käytännöllinen tapa ilmaista asia. Omakielinen vastine saattaa olla unohtunut, jolloin sivistyssana on ainoa mieleen tuleva. Omakielisen vastineen tarkka määritelmä saattaa poiketa sivistyssanan määritelmästä, jolloin sivistyssana voi olla tarkkuutensa vuoksi sopivampi. Sivistyssana voi olla myös heikon väittelijän tehokeino, jolloin sivistyssanan avulla yritetään hämätä vastapuolta tarvitsematta turvautua valheisiin.

Sivistyssanoja käytetään toisinaan myös pinnallisena keinona puheen ylevöittämiseksi, jolloin ”tylsän tavanomaisesta ilmaisusta” tuleekin ”banaali ja triviaali ekspressio”. Toisaalta joidenkin vierassanojen kohdalla kotimaisen vastineen käyttäminen voi kuulostaa asiantuntevammalta. Näin on esimerkiksi monien englanninkielisten datatekniikan termien kohdalla, joiden nimittäminen sivistyssanoiksi on kyseenalaista.

.

Siivekkäitä sanoja 2

.

Surse:

Coroborat din materiale proprii, Wikipedia & Iso suomen kielioppi

Pentru semnele și abrevierile din pagină vezi KOTUS, kotimaisten kielten keskus

Sanojen alkuperä ja linkkejä lainasanoista

.

Despre Sivistysanat s-au scris nenumărate cărți și este limpede că liste cu astfel de cuvinte nu se pot face. Însă ai aici linkuri și câteva titluri care-ți pot fi utile.

Suomisanakirja: http://www.suomisanakirja.fi/kaikki.php?k=a

Pienehkö sivistyssanakirja: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/laaja.html, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/index.html

.

Aikio, Annukka: Uusi sivistyssanakirja, 5. painos, Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1989

Alhoniemi, Alho: Sivistyssanakirja, Weilin+Göös, ScandBook, Falun, 1989

Ikola, Osmo: Nykysuomen käsikirja, sivistyssanasto pp 229 pass. Weilin+Göös, Espoo, 1986

Koukkunen, Kalevi, päätoim.: Iso sivistyssanakirja, 3. painos, WSOY 2008

Nurmi, Timo, Rekiaro. Ilkka, Rekiaro, Päivi, Sorjanen, Timo: Gummeruksen suuri sivistyssanakirja, Gummerus, Jyväskylä 2001

Nykytieto – Suomen kielen käyttötieto III, sivistyssanat Valitut Palat, Helsinki 1984

Turtia, Kaarina: Sivistyssanat, Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 2001

Valpola, Veli ja Koukkunen, Kalevi päätoim.: Suuri sivistyssanakirja, WSOY, Helsinki 2000

,

Introdus  / lisätty 29.10.2014

Actualizat / päivitetty 6.11.2014

Actualizat / päivitetty 21.11.2014

Actualizat / päivitetty 5.5.2017

.

 

Creează un sit web gratuit sau un blog la WordPress.com.

%d blogeri au apreciat asta: